500.000 ruumista, ihmisarvon inflaatio ja mutkuttelusta räjähtävä lepakko #Adham
Rami Adham teki johtopäätöksensä. Hän erosi SDP:stä. Mutta huomaatteko, mitä hän ei tehnyt?
Hän ei nimittäin millään tasolla irtisanoudu yhdestäkään rasistisesta, shiiavihamielisistä, kurdeja halveksuvista saati kansanryhmää vastaan kiihottavista lausunnoistaan. Ei yhdestäkään. Hän ei myöskään sanallakaan vihjaa, että hänestä olisi millään tavalla ongelmallista, että hän tukee jihadisteja, jotka haluavat vaikka sotarikoksiin tukeutuen luoda salafistisen yhteiskunnan.
Rami Adhamin perusprobleema ei ollut se, että hän on puolensa valinnut. Hänen perusproblemansa oli se, minkä puolen hän on valinnut. Eikä tuo valittu puoli oikein sovi suomalaiseen pirtaan, sillä meillä vielä kansanryhmiin kohdistuva rasistinen viha ja sitä toteuttavien organisaatioiden tukeminen ei saa osakseen aplodeerausta (kuin korkeintaan persujen riveissä, joissa ääriainekset ovat ihan hyväksytty yhteistyökumppani). Mutta herra Adham tekee yhteistyötä hard-core- islamistien kanssa ja hänen pyrkimyksensä on luoda länsimaissa kuvaa näistä lutuisista jihadisteista maltillisina, arvostettuina ja ihan mukavina tyyppeinä. Herra Adhamin tarinassa Abdullah al-Muhaisni on rakastettu ja kunnioitettu hahmo, mutta tämä rakastettu saarnaaja oikeasti kannattaa esimerkiksi alaviittien kansanmurhaa ja hän on myös läheisesti kytköksissä terroristijärjestö Al-Qaidaan. Todellista Hymypatsas- ainesta, sanoisin.
On selvää, että herra Adham ei ole avun tarjoamisessaan pyyteetön, vaan hän on omalta osaltaan vain pahentanut Aleppon ja koko Syyrian tilanteen tulehdusta. Lelujen vieminen on puhdas valkopesuoperaatio, jolla halutaan luoda positiivinen mielikuva jihadisteista, jotka pyrkivät taistelemaan oman islamistisen valtion puolesta. Se islamistien tukeminen ja se islamistien julkikuvan valkopesu, jota Rami Adham harrastaa, on asia, jota ei saa painaa villaisella. Hän on puhunut shiioista roskaväkenä ja on minusta sietämätöntä, miten osa suomalaista ihmisistä silti jaksaa puolustaa häntä. Voi sanoa, että positiivisen julkikuvan luonti on onnistunut, ikävä kyllä.
Hyväntekeväisyydessä ja ihmisten auttamisessa kriisialueilla pätee yksi periaate yli kaiken, jota kaikkien tulisi noudattaa. Ja se on niin yksinkertainen asia kuin puolueettomuus. Jos toimii sota-alueella puolueellisena, vie pohjaa myös tunnettujen, puolueettomien organisaatioiden toiminnalta. Jos eri osapuolet eivät voi enää luottaa avun tarjoajien puolueettomuuteen, on avun vieminen mahdotonta. Jo nyt tunnetuilla järjestöillä on vaikeuksia toimia sota-alueilla ja niihin kohdistetaan jopa pommi-iskuja, niin silloin puolueellinen, tietyn agendan omaava toimija vain vaikeuttaa ihmisten avun saamista tekemällä oikeasti puolueettomistakin toimijoista epäilyttäviä.
Yksi asia on tässä koko tarinassa varmaa: lelujen vieminen Aleppon lapsille on pelkkä kyyninen, ihmisten tunteisiin vetoava mediakikka ja se on vain sen toiminnan aktiivista peittelyä, jota herra Adham oikeasti tukee. Pahan kierre katkeaa Syyriassa vain sillä, että se katkaistaan. Pahan kierre ei ratkea sillä, että sen aktiivisia osapuolia tuetaan. Ja tämä koskee niin Assadia kuin muita, tavallisia ihmisiä, teurastavia tahoja, jotka ajattelevat vain itseään ja oman ryhmänsä etuja. Tämä pätee myös niihin ihmisiin, jotka hyvää tehdessään vain ylläpitävät pahaa.
Tiesittekö muuten, mikä on onnistumisprosentti sotilaallisilla väliintuloilla, kun on pyritty pääsemään rauhaan ja lopettamaan terrori? Moneenko paikkaan on muuten rauha tuotu asein? Osaatteko yhtään veikata, kummalla tavalla on tehty enemmän pysyviä muutoksia: asein vai diplomatian keinoin? Niinpä, ei ole vaikea arvaus.
Syyriassa ensin Assad päätti tukahduttaa kansannousun terrorilla ja sen jälkeen terroriin vastasivat länsimaat, USA ja Venäjä omista intresseistään käsin. Ja mitä se synnyttää? No, lisää terroria.
-“These correlations also speak to the relationship between terrorism and conflict more broadly. "The most common context for the onset of terrorist violence is within an ongoing conflict," the authors write. About 70 percent of the fatal terrorist attacks recorded in the Global Terrorism Database between 1970 and 2013 took place in countries with serious ongoing conflicts.
This point—that war breeds violence—is not particularly novel or satisfying. But the fact that Afghanistan and Iraq continue to top the list of countries most affected by terrorism does highlight the limitations of foreign military intervention in ending terrorist violence.“-
Väkivalta lisää väkivaltaa. Ei tarvitse olla nero ymmärtääkseen tämän. Ja mitä tekee USA juuri nyt, jälleen kerran? No, vie rauhaa asein Jemeniin:
USA:n track record tuolla alueella on erityisen huono, joten kannattaisi ihan oikeasti pohtia, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Ja USA:n vaaleja seuratessa tulee vain kylmempi olo. Ja Putinin Venäjää katsellessa, tuntuu jo jääkaudelta.
On turha väittää, että Syyrian puoli miljoona kuollutta ihmistä voidaan kuitata vain levittelemällä käsiä ja sanoa, miten sinne oli pakko mennä puolustamaan omia arvojaan. 500.000 kuollutta ihmistä viidessä vuodessa kertoo siitä, että jokainen tuohon sotaan osallistunut on epäonnistunut. 500.000 ihmistä Syyriassa huutavat oikeuden ja totuuden perään. Kansainvälinen yhteisö on epäonnistunut täysin YK:ta myöten Syyrian sodassa.
Minä en voi kuin surullisena todeta, miten ihmisen arvo on unohtunut 500.000 ruumiin inflaatiossa. Kansainvälistä yhteisöä ei enää ole. Sillä mikä yhteisö sallii itselleen käsien levittämisen ja ruumiiden puolustelut sillä, että suurvalloilla on oikeus ja Assadilla on oikeus ja jokainen syyttää jotakuta osapuolta unohtaen, että omat kädet ovat myös veressä?
Olemme unohtaneet arvomme yhteisönä. Meille hyvä ja paha määrittyvät sen mukaan, kuka on tekijä. 500.000 silmäparia tuijottaa meitä ja me vain syytämme toisia, siirrämme huomion muualle. Kun yhteisöltä puuttuvat yhteiset arvot, ei se ole enää mikään yhteisö, vaan relativismin halvaannuttama entinen yhteisö:
Tämä relativismi näkyy kaikkialla, missä nykyään on julkista keskustelua. Tämä relativismi näkyy asemointina joko Venäjän tai USA:n tai Assadin tai syyrialaisten kapinallisten taakse.
Tämä relativismi näkyy puheissa, joissa pyrimme kadottamaan noiden sodan jaloista pakenevien ihmisten inhimillisyyden puhumalla ’loisista’ ja ’Iphone- miehistä’. Me vaadimme itsellemme oikeutta relativismiin, jotta me voisimme oikeuttaa selän kääntämisemme ihmisille ja jotta me voimme kuitata Välimereen hukkumiset sanomalla, miten sillä on merkitystä, kenestä on kyse, ei sillä, että oikeasti he kaikki olivat ihmisiä. Me haluamme paeta relativismin maailmaan, jotta meidän ei tarvitsisi kohdata ihmistä ja ihmisten tuskaa ja jotta me voisimme tinkiä ihmisen arvosta.
Ja tämä sama relativimismi näkyy ja realisoituu Rami Adhamissa: hänen tukensa jihadisteille on hyväksyttävä asia, sillä viehän hän leluja lapsille, luoja paratkoon! Ei haittaa, vaikka hän on rikollinen ja pitää shiioja sekä kurdeja b-luokan ihmisinä, sillä miettikää niitä lapsia! Katsokaa, räjähtävä lepakko!
Ymmärrättehän, että tässä mutkuttelun ja relativismin maailmassa rikokset ihmisyyttäkin vastaan ovat vain suhteellisia asioita?
Haluatko sinä tällaisen maailman? Minä en nimittäin halua. Ne 500.000 kuollutta ihmistä eivät myöskään olisi halunneet.
