612- marssi, tuo äärioikeiston mainoskampanja_Versio2 #612
Hyvät ihmiset.
Rasismi ja sen mukana fasismi ovat luikerrelleet hiljalleen suomalaisen politiikan ja julkisen keskustelun valtavirraksi. Kumpikaan ei enää hätkähdytä ketään. Ja se on ollut tarkoituskin kaikilla noilla Halla-ahon, Immosen, Hännikäisen ja muiden suominatsien performansseilla, joihin kuuluu ehdottomasti tulevan Itsenäisyyspäivän 612- marssikin: tehdä rasismista sekä muukalaisvihamielisestä fasismista arkipäivää, validia kannanottoa.
Minkälaisessa maassa kuollaan kadulle, kun sylkäisee natsia päin? Aivan: sellaisessa maassa, jossa kadulla partioiva natsi on jo arkipäiväistä valtavirtaa ja jossa hallituspuolueen parlamentaarikot voivat kuin muina miehinä esiintyä natsien ja äärioikeiston tilaisuuksissa, joissa kiihotetaan kansanryhmiä vastaan ja kaivataan vallankumousta, jotta ’päästäisiin viemään saunan taakse punikkeja’. Kyse on käytännössä hallituspuolueen virallisesta politiikasta, jossa väkivaltainen järjestö Pohjoismainen Vastarintaliike on hallituspuolueen aatetoveri ja aatetta uusintava ja sille kuvastoa ja merkitystä luova taho ja joka on sujuvasti hallituspuolueen poliitikkojen kanssa yhteistyötä tekevä aatteellinen sidosryhmä.
En voi olla pohtimatta, että suostummeko me edelleen siihen, että natsit ja muut äärioikeistolaiset saavat rauhassa levittää rasistista vihan ja ihmisten erottelun propagandaansa meidän kaduillamme ja luulemmeko me edelleen, että paha katoaa, kun sitä ei katso silmiin ja teeskentelee, ettei sitä ole?
Ei se katoa.
Kun poliitikot jostain itselleni tuntemattomasta syystä rinnastavat edelleen Elielin aukion poliittisen kurinpalautuksen Kajaaniin, jossa kahta irakilaista turvapaikanhakijaa epäillään suomalaismiehen taposta, olemme kyynisen mulkkuuden, Tolkun Ihmisen velton liberaaliuden ytimessä. On jotenkin surullista, että poliittista väkivaltaa ei kyetä tuomitsemaan ilman puheita maahanmuutosta, mystisistä ääripäistä sekä vasemmistosta. Eikä tuo ole sattumaa, vaan tarkoitus on ottaa kantaa oikeasti ottamatta kantaa, sillä onhan tässä kantaaottamattomuuden suojelussa kyse yhden hallituspuolueen aatteen omimmasta kulmakivestä, jota halutaan helliä ja vaalia.
Minä olen huolissani Suomesta. Minä olen huolissani tästä poliittisen tahdottomuuden paskapuheesta, joka antaa rasismille tilaa sanomalla, miten asioita nyt vaan tapahtuu ja ikäviä sattumuksia, kun ne päät hajoavat katukivetykseen. Oma vika ja katsokaa, lepakko räjähti!
Ihan oikeasti, mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu? Natsit saavat vihapuhua julkisessa tilassa aivan haluamallaan tavalla ja he saavat marssia avoimesti kaduilla poliisin sujuvassa suojeluksessa. Ja sitten herra Pääministeri alkaa määrittelemään, mitä hänen toiminnastaan saa puhua ja mitä ei. Mikä helvetin banaanivaltio Suomesta on tullut? Luottamus yhteiskuntaan on pahasti nakertumassa oman poliittisen eliittimme toimesta ja se on vain äärioikeiston etu. Se on vain rasistien etu, sillä heille sopii tunnepitoinen kaaos, sillä heille järki on rappiota ja rationaalisuus vihapuhetta. Kun me emme enää luota yhteiskuntaan ja sen peruspilareihin, kuten ihmisten tasavertaisuuteen saati riippumattomaan mediaan, me voimme sanoa hyvästit yhteiskunnalle nimeltä Suomi. Enkä minä halua tätä.
Äärioikeiston nousu, järjestäytyminen, viha ja väkivalta ovat olleet tiedossa jo pitkään, mutta vaikuttaa tosiaan siltä, että hallituksemme ei kaiken tapahtuneen jälkeen vieläkään suhtaudu edes Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen asian vaatimalla vakavuudella, saati koko oikeistopopulistiseen ilmiöön. Ja toisaalta: miksi suhtautuisivatkaan, sillä onhan osittain kyse myös hallituksen omasta politiikasta. Siksi he haluavat mitätöidä vihapuhetta ja väkivaltaa, siksi he haluavat puhua räjähtävistä lepakoista ja siksi he haluavat syödä riippumattoman median uskottavuutta.
Minä olen huolissani niistä syistä, miksi rasismille syntyy kasvupohjaa. Eriarvoisuus. Tuloerojen kasvu. Ihmisten huoli työpaikoistaan. Vihapuhe. Ilmastonmuutos. Pakolaiskriisi. Sodat. Maailmassa on paljon epävarmuutta ja sitä hyödyntävät surutta oikeistopopulistiset vihanlietsojat, joille ratkaisu on kyräily, kaipuu idealisoituun menneisyyteen ja rajojen kiinni laittaminen. Ja tuolle kaikelle pahin myrkky on avoin yhteiskunta, joka olisi aidosti keskusteleva ja joka oikeasti sisältäisi myös arvojohtajuutta (jota ei nyt ole).
Mutta me emme saa olla hiljaa, vaikka johtajamme vain mumisevat. Emme enää. Rasismin vastustaminen, perusarvomme- sekä ihmisten yhtäläisen arvon tunnustaminen, eivät ole mitään äärimmäistä ääripään puuhastelua, vaan meidän jokaisen velvollisuus ihmisinä. Siksi meidän kaikkien tulisi kertoa, mitä mieltä me olemme rasismista, väkivaltaa mitätöivästä retoriikasta ja että me tavalliset ihmiset emme halua rasismin käärmeen luikertelevan lopullisesti ja pysyvästi Suomeen. Kun me tavalliset ihmiset näytämme nyt, aina ja tulevaisuudessakin, että meidän arvoihimme kuuluu antirasismi ja ihmisen kunnioitus ihonväristä saati ihmisen etnisyydestä riippumatta, me alleviivaisimme sitä, miten rasisminvastaisuus on yhtä äärimmäinen teko kuin on itse elämän kunnioituskin. Mitä enemmän meitä tavallisia ihmisiä on mukana, sitä enemmän rasisminvastaisuuskin alkaa tuntua tavallisen ihmisen oikeutetulta teolta, joka ei ole muuta kuin rasisminvastaisuutta, ihmisten tasavertaisuuden kunnioittamista, eikä tätä leimaa tulisi kenenkään normaalin ihmisen pelätä saavansa. Se leima on kunnian leima.
Minusta meidän tulee toimia. Niin yhteiskuntana kuin yksilöinäkin. Meidän on alettava vetämään rajaa ja sanottava, että natsit eivät kuulu tänne, eikä rasismi ole ikinä ollut lääke mihinkään yhteiskunnalliseen murrokseen, vaan rasismi on ainoastaan sairaus ja oikeistolaisen politiikan pyrkimystä oikeuttaa omat toimenpiteensä. On siksi jokseenkin oireellista, tätä aikaa kuvaavaa ja samalla surullista, että esimerkiksi SUPO:n äärijärjestöiksi määrittelemät tahot ovat muuttuneet kadulle valuttamastaan 'punikin verestä' huolimatta yhtäkkiä oikeutettuja ja laillisia, julkisia kokoontumisia toteuttavia tahoja, joiden kokoontumisia poliisi suojelee. Ja tässä on pahin tolkun ihmisen liberaaliuden vamma: he pitävät edelleen erinomaisen tärkeänä varmistaa ja hymistellä oikeamielisesti väkivaltaisten fasistien oikeuden puolesta marssia vapaasti Helsingin kaduilla. Sillä kaikille pitää antaa mahdollisuus. Mitä löysää ja vätystelevää vastuun pakoilua tämä puhe onkaan! Kun ei uskalleta ottaa kantaa, hymistele, neutraloi, anna kaikkien kukkien kukkia, ole Tolkun Ihminen.
Poliittinen Tolkun Ihmisten eliittimme sallii Suomen hallituksessa olevan puolueen, jonka jäsenet ovat yhteistyössä noiden samaisten natsien kanssa, jotka marssivat 612- mainoskulkueessa.
Poliittinen Tolkun Ihmisten eliittimme lausuu julkisuuteen natsien tappaessa ihmisen, miten tuo ihmisen kuolema johtuu hyssyttelystä ja maahanmuuttopolitiikasta.
Poliittinen Tolkun Ihmisten eliittimme haluaa kertoa ihmisen kuollessa kadulle puhua siitä, miten on tärkeää tuomita ääri-islam ja kaikki väkivalta ja tietenkin pitää puhua räjähtävistä lepakoista. Mutta näillä lakeuksilla ei jumalauta pilkata natsia!
Ei kiitos, ei enää. Ei ole oikeutta kaikilla kukilla kukkia. Ihmisviha ei nauti sitä oikeutta. Ihmisarvon loukkaaminen ei ole kenenkään oikeus.
Me olemme jättäneet rasismin vastustaminen julkisessa tilassa liikaa pelkästään fasismia vastustavien tahojen harteille. Meidän ei pidä jättää heitä yksin. Jos me toimimme jatkossakin samalla tavalla, piilossa pysyen, me tavalliset ihmiset, me itse ylläpidämme ääripäädiskurssia ja syyllistymme siten vain tolkun ihmisen rasisteja hellivään muminaan.
Tämä on se syy, miksi minä toivon niin monen ihmisen kuin mahdollista, saapuvan Helsinkiin ja osallistuvan 6.12 mielenosoitukseen 'Helsinki ilman natseja'. Sillä me tarvitsemme Helsingin ilman natseja. Me tarvitsemme Suomen ilman natseja. Me haluamme Suomen takaisin! Meidän tavallisten ihmisten on tehtävä kaikkemme, jotta antirasismista saadaan mahdollisimman valtavirtaista, mahdollisimman tavallista, mahdollisimman normaalia, väkivallatonta, sillä tätä kaikkea se juuri on: normaalia, humaania, ihmisarvoja kunnioitavaa politiikkaa, jolle yhteiskunnassamme pitäisi aina löytyä tilaa.
Siksi on aika. Vetää raja. Viheltää peli poikki, jälleen kerran – ja juuri niin kauan kuin tarvitsee. Me olemme tämän velkaa myös Jimi Karttuselle, jonka kohtalon poliittinen, tolkun ihmisten eliittimme vain mitätöi puhumalla väkivallasta yleensä ja joka kuoli vain siksi, että hän sylkäisi.
Eikä kenenkään tule kuolla siksi, että on eri mieltä. Ei ikinä.
PS. tämä kirjoitus on lyhennelmä originaalista.
