Huumoria, etnistä profilointia ja persukyyläystä #PersExit

 

Leena Meri on kansanedustaja. 

Hän kertoo tässä, että noin yleisesti ottaen kaikki ulkomaalaiset tai sellaiselta näyttävät voisivat painua pois Suomesta kuluttamasta meidän suomalaisten rahoja. Ja puheeseen laitetaan hieman sinivalkoista uhriutumista mausteeksi, sillä narratiivi vaatii uskottavuuden nimissä niin. Mutta rasisteja ei olla. Ei tietenkään. Sillä kyse oli tietenkin - ullatus, ullatus - vain huumorista, joka ei liittynyt kohteeseensa millään tavalla:

-"James Nikander on kotoisin Turusta. Meri sanoi maanantaina Uudelle Suomelle, että hänen kommenttinsa on suunnattu yleisesti maahanmuuttajille.

Myös Iltalehdelle Meri kertoo, ettei ole ikinä kuullutkaan Musta Barbaari -nimisestä julkisuuden henkilöstä.

- En tarkoittanut mitenkään häntä, se keskustelu meni vitsailuksi. En sitä häneen osoittanut, en edes voisi, kun edes tunne heitä tai koko tapausta, Meri sanoo puhelimitse."-

Hyvä edustaja Meri. Sinun puheesi ongelma ei olekaan huumori tai sarkasmi, vaan se, että sinun puheesi oli rasismia hyväksyvää sekä sitä ylläpitävää. Ja sinä kuittaat sen 'vitsinä'. 

Mutta sinun on tajuttava, miten sanoessasi sinun puhuneen vain yleisellä tasolla maahanmuuttajista, tekee se vitsistäsi juuri sen, miksi se heti tulkittiinkin. Kun vihjaat ihmisten loisivan Suomessa ja vaadit heitä nielemään kaiken vain siksi, että oletettussa omassa maassaan on vielä kurjempaa, sinä leimaat kaikki maahanmuuttajat mahtailevalla ja alentavalla kolonialistin asenteella. Ja sinusta tämä on vain hassunhauskaa huumoria? Ja miten se sarkasmisi näkyy siinä, miten oletat supisuomalaisen ihmisen kotimaan olevan 'jossain muualla' vain siksi, että hänellä on tumma iho? Ja että vitsi on ymmärrettävissä paremmin, kun puhuukin maahanmuuttajista yleensä (tummina ihmisinä, jotka voisivat painua takaisin sinne, mistä ovat tulleetkin)?

Mahtavaa huumoria, eikö vain? 'Menkää takaisin sinne mistä tulittekin'.

Oireellista ja huolestuttavaa arvon kansanedustajan puheessa on tietenkin sen selkeä rasismi, mutta myös se, miten kansanedustaja käyttää netin vihapalstoilta tuttuja fraaseja ja vahvistaa niitä pyrkien neutraloimaan puheensa huumorina. Tämä huumorimetodi on käytössä kahdesta syystä:

  1. Uhriutumisen väline - 'kun ihmiset tahallaan väärinymmärtävät'.
  2. Saadaan huomio keskusteluun keskustelusta, ei itse asiaan, vaan itse asia unohdetaan-  ja rasismi saatiin jälleen tuotua osaksi julkisen keskustelun agendaa ilman todellista haastamista.

Me emme saa unohtaa, että Suomessa jokainen iholtaan tummempi ihminen oletetaan heti muualta tulleeksi. Tähän syyllistyvät niin poliisit kuin kansanedustajatkin.

Eikä muualta tulleella ole oikeutta osallistua julkiseen keskusteluun Suomessa, vaan hänen tulee olla hiljaa ja olla vain kiitollinen ja nöyristellä. Ei muuta. Jos 'muualta tulleella' - siis väärän värisellä - on mitään kriittistä sanottavaa, on hän heti kiittämätön ja 'isäntäänsä loukkaava loinen'. Olisi kansanedustaja Merenkin mielestä tuollaisen 'parempi mennä takaisin sinne, mistä on tullutkin'.Tähän tarinaan kuuluu tietenkin oleellisena osana vihjailut sosiaalisen järjestelmämme hyväksikäytöstä, jonka perusteella on oikeus puhua yleisesti maahanmuuttajista tavalla, jota kansanedustaja Merikin harrastaa.

Ei ole ihme, että juuri perussuomalaiset symppaavat muitakin etniseen profilointiin erikoistuneita joukkoja, joiden koko toiminta perustuu niiden 'muualta tulleiden valvontaan' ja toimintaan 'valkoisen Suomen puolesta': etninen profilointi on persujen DNA:ssa. Kun Soldiers Of Odin etnisesti profiloi kaduillamme, tekevät he sen juuri Leena Meren antamalla mandaatilla. Juuri tämän vuoksi Soldiers Of Odin on mitä mainioin oikeutetun rasismin mainoskampanja, jota PS puolueena tukee ja aktiivisesti puolustaa. Olen sanonut jo monta kertaa: sama kaiku on askelten. Ja tämä on minusta hyvin surullista ja hyvin läpinäkyvää, sillä juuri näin rasismia ja ihmisvihaa normalisoidaan ja neutraloidaan siedettäväksi huumorina ja sarkasmina. Mutta maailmassa, jossa kaikki muuttuu huumoriksi, kukaan ei enää naura.

Minun on myös edelleen pakko myöntää yksi asia: minä en tiedä, miltä 'ulkomaalainen' näyttää. Enkä minä myöskään edelleenkään ymmärrä, miksi 'ulkomaalaisuus' pitäisi edes kyetä erottamaan habituksesta.

Kun oikeasti ulkomaalaisuutta ei ole mitään mahdollisuutta ns. nähdä naamasta, en keksi muuta keinoa välttyä poliisin, persujen ja rasistien typerehdinnältä kuin hieman huijata heitä problematiikan ytimeen menevällä huumorilla:

Emma Karia lainatakseni:

-"Sanooko eduskuntaryhmän puheenjohtaja mitään? Ei. Sanooko puolueen puheenjohtaja mitään? Ei. Sanooko pääministeri mitään? Ei. Vihanlietsonta saa jatkua hallituksen riveistä hallituksen hyväksynnällä."

"Suomessa on jo pitkään luotu tilaa vihalle ja vihanlietsonnalle. Jos jopa hallituspuolueiden kansanedustajilta kuulee tällaista puhetta, ei enää kannata ihmetellä, miksi netti on täynnä törkyturpia. Ja tällaisesta vihasta ei ole koskaan seurannut mitään hyvää."-

Tämä on hyvin oleellista. Viha vierasta kohtaan on normalisoitu. Meidän yhteiskuntamme sallii vihan ja visvan.

Ikävä kyllä.

Ja minusta alkaa olemaan aika, jolloin meidän hyvien ihmisten on alettava vaatimaan persuista vapaata julkista tilaa, sillä en halua kaduillamme saati julkisissa vessoissa joutua 'persukyyläyksen' uhriksi. En myöskään halua kenenkään ulkomaalaiseksi 'kyylätyn' ihmisen joutuvan kiusatuksi vain siksi, että iho on liian tumma.

Lakialoitteen paikka, eikö vain? PersExit kansanäänestykseen! On aika saada se, mitä Kansa haluaa.

MOT, sarkasmilla.

‪#‎läppää ‪#‎huumorii ‪#‎vitsivitsi ‪#‎kaikkinauraa