Islam ei ole sodassa ketään vastaan, fanaatikot ovat

 

Kuka tappoi sata tuhatta ihmistä Irakissa hetki sitten?

Kuka surmasi kymmeniä tuhansia Afganistanissa vain joitain vuosia sitten?

Kuka surmasi puoli miljoona ihmistä Algeriassa?

Kenen ansiosta pääsi hengestään tuhansia muslimeita Bosniassa vain vuosikymmeniä sitten?

Kenen ansiota ovat miljoonat kuolleet Vietnamissa?

Kenen ansiota olivat viime vuosisadan maailmansotien miljoonat ruumiit?

Meidän. Me tapoimme. Meidän ansiotamme. Länsimaat ovat surmanneet ja terrorisoineet maailmaa enemmän kuin kukaan muu tässä maailmassa. Ja länsimaat ovat edelleen sotimassa monissa maissa Euroopan ulkopuolella. Ja kun näiden sotiemme roiskeet näkyvät terrorismina omalla maaperällämme, teeskentelemme yllättynyttä ja kirkuen sanomme islamin olevan sodassa meitä vastaan ja että meidän pitää laittaa rajat kiinni – ja pommittaa lisää. Eli meidän pitäisi tehdä, kuten me olemme tehneet aina ennenkin: tappaa lisää.

Minusta meillä länsimaissa haisee tekopyhyys.

Ei meidän tule silti terrorismia hyväksyä ja sietää. Ei meidän tarvitse nöyristellä jihadistien edessä: ei heidänkään tekojaan oikeuta mikään. Minusta heidät tulee tunkea pimeimpään mahdolliseen loukkoon, jotta muistaisivat, kenelle tuli pullisteltua. Silti me emme saa unohtaa tosiasioita:

Maailmassa on noin 2 miljardia muslimia.

Heistä reilut 100.000 kuuluu äärijärjestöihin. Kyse on vajaasta promillista.

Äärijärjestöjen iskuista 80% tapahtuu muslimaissa osana sotia tai valtataisteluita.

Äärijärjestöjen iskut Euroopassa liittyvät sotiin Euroopan ulkopuolella.

Äärijärjestöjen iskuja on ollut Euroopassa viimeisen kymmenen vuoden aikana alle 40.

Äärijärjestöjen iskujen kaikista uhreista 90% on muslimeita.

Äärijärjestöt iskevät jopa muslimien pyhillä paikoilla.

Ja kaikesta tästä huolimatta kaikki muslimit ovat terroristeja ja tappajia.

Islam ei ole sodassa ketään vastaan. Fanaatikot ovat.

Ja niitä pahimpia fanaatikkoja ovat ISIS:in soturit. ISIS kaipaa globaalia kostonsotaa tätä tekopyhää maailmaa – siis meitä - vastaan. ISIS haluaa viestiä, miten se on kyvykäs inspiroimaan yksittäisiä ’sotureita’ ympäri maailmaa tekemään iskuja kuin tyhjästä ja ISIS haluaa näyttää muulle maailmalle, että niiden kannattaisi lopettaa pommitukset heitä vastaan. Tämä radikaali, fanaattisen islamismin sekopääjoukko on poliittisine ambitioineen sodassa, ei islam. Nämä fanaatikot ovat sodassa kaikkea inhimillistä vastaan. He ovat myös sodassa itse islamia ja muita muslimeita vastaan, sillä nuo fanaatikot eivät kunnioita edes uskonsa pyhiä paikkoja, vaan he viestivät kaikkien muiden muslimienkin olevan huonoja, pettureita, likaisia.

Mutta tätä sotaa ei voiteta pommeilla. Terrorismi ei katoa aseilla. Se katoaa myös politiikalla, jossa tavoite on rauha, ei rauhaan pakottaminen. Se katoaa samalla avaamalla ja purkamalla jihadistien ideologia yhdessä muslimien kanssa, sillä vain muslimit voivat tämän uskottavasti tehdä. Tähän ei kykene Jussi Halla-aho saati Teuvo Hakkarainen.

Emmekä me myöskään voi unohtaa, miten kaikesta tarjolla olevasta tiedosta huolimatta meillä Suomessakin on edelleen niitä tomppeleita, joille aseellinen hyökkäys muslimimaita kohtaan on sitä oikeaa reaalipolitiikkaa ja Euroopan sisäinen puolustaminen islamilta on rajoja sulkevaa, ihmisiä erottelevaa, kansallismielistä mystiikkaa. Meillä Suomessakin elää ihmisiä, jotka uskovat meidän olevan sodassa islamia sekä kaikkia muslimeita vastaan:

Heitä löytyy myös Eduskunnasta sekä erityisesti näitä ääripään hihhuleita löytyy puolueesta nimeltä Perussuomalaiset. Fanaatikot lietsovat vihaa ja vain vihaa. Myös meillä Suomessa. Tästä on kyse:

-“Tynkkynen kirjoittaa muun muassa, että ”islam pitää kitkeä Suomesta pois” ja että ”kaikki vaan nopeasti ulos”. Tässä ei tosiasiassa ole kyse maahanmuuttopolitiikasta, vaan islaminuskoisten ihmisten vastaisesta kiihotuksesta ja rasistisesta ajattelusta. Samaan aikaan Tynkkysen johtama Perussuomalaiset Nuoret ehdottavat (21.7.), että Suomen laista poistetaan pykälät kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta.

-Tynkkynen ei ole ensimmäinen Perussuomalaisten riveistä tullut rasismikohun aiheuttaja. Kysymys kuuluukin, miten kauan Perussuomalainen puolue, joka on hallitusvastuussa ja joka on sitoutunut vastustamaan rasismia, voi jatkuvasti tarjota toimintakentän sellaisille poliittisille toimijoille, jotka kiihottavat ihmisiä islaminuskoisia vastaan ja syyllistyvät suoranaiseen rasismiin,  Zyskowicz kysyy.“-

Tämä on oleellista.

Sillä tilan antaminen rasismille tarkoittaisi, ettei viha loppuisi edes siihen, että vihatuin kansanryhmä saataisiin maasta pois. Rasismi on nationalistin tapa tukea omaa identiteettiään, he tarvitsevat eroa ollakseen olemassa. Jos me sallimme ihmisten erottelun leiritettäviin ja hyviin ihmisiin ja jos me edelleen vain hymistelemme rasistien yksilöidessä kansanryhmiä, joita tulee vihata, niin seuraavaksi he vain keksivät seuraavan ryhmän, jota vihata. Ja meidän omat sinivalkoiset talibanimme syyllistävät pakolaisia islamisteiksi, raiskaajiksi ja loisiksi. Ja he kutsuvat tuota puhetta epähuomiossa 'kritiikiksi'.

Mutta tuoreet PS:n edustajien ulostulot ovat juuri se tapa, jolla ihmisiä työnnetään täällä meillä, sivistyneessä Euroopassa, kohti eristymistä ja jolla työnnetään ihmistä varmimmin kohti radikalisoitumista, koska heitä ei hyväksytä täällä ja se halutaan tehdä heille tiettäväksi. Enää ei riitä edes se, että haukutaan ja solvataan, vaan nyt vaaditaan kirkuen ihmisten maasta poistamista ja syyllistetään suoraan potentiaaliseksi terroristiksi, sillä promille saman uskon edustajista on tehnyt rikoksen ihmisyyttä vastaan. Nämä tuoreet puheet ovat suora julistus suomalaisia arvoja sekä maassamme asuvia muslimeita vastaan. Oikeasti Sebastian Tynkkynen edustaa juuri selkeintä ja puhtainta fundamentalismia, sillä hänelle kaikki, jotka eivät ole hänen kanssaan samaa mieltä, ovat mitä ilmeisimmin vihollisia:

’Shariayhteiskunta’. Onko vainoharhalle parempaa evidenssiä? Sebastian Tynkkysen vihollisia ovat tänään siis ’punavihreät’, ’homot’ ja ’juutalaiset’. Tähän on yksinkertainen syy: nämä ryhmät kunnioittavat ihmisten tasavertaisuutta, rasisti ei siihen kykene.

Ja Suomen hallitus on hiljaa, kun hallituskumppani lietsoo vihaa. Perussuomalaisten linja ja puheet ovat juuri sitä, mitä äärijärjestöt tavoittelevatkin. Tympeintä on, että juuri tuota Tynkkysen ja muiden tomppeleiden retoriikkaa käyttävät äärijärjestöt rekrytoidessaan uusia jäseniä tekemään pahojaan Euroopassa. Kuten sanottua, sama kaiku on askelten fanaatikoilla.

Minulta on kysytty, miksi 2 miljardia muslimia eivät jyrää tuota jihadistien promillea. Minä vastasin yksinkertaisesti: ”Tai ne muut 5 miljardia ihmistä. Tai me kaikki yhdessä”.

Meidän pitää avoimesti ja rehellisesti puolustaa kaikkien ihmisten oikeuksia elää rauhassa tässä maailmassa. Ilman pommeja, ilman konflikteja. Jos jokin, niin tämä on meidän kaikkien etu.

Muistakaa, että islam ei ole sodassa ketään vastaan. Fanaatikot ovat.

 

Taustamateriaalia: 1. 2. 3. 4. 5. 6.