Jussi Halla-aho, fasisti #Perussuomi

 

-“Euroopan parlamentin jäsen Jussi Halla-aho on tänään jättänyt Euroopan komissiolle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän esittää etnisen profiloinnin soveltamista islamilaisen terrorismin torjunnassa.

Halla-aho perustelee esitystään seuraavasti:

”EU-jäsenvaltioissa poliisiviranomaiset tavanomaisesti luovat rikostutkinnassa ja rikosten ehkäisyssä profiileja epäillyistä rikollisista. Profiloinnissa voidaan ottaa huomioon muun muassa fyysinen ulkomuoto, etninen tausta, kieli ja käytös. Profiloinnin kuitenkin on sekä nojattava syyttömyysolettaman ja puolueettomuuden periaatteisiin että liityttävä todisteisiin tai muuhun tärkeään tietoon koskien tiettyä rikosta. Profilointia ei saa tehdä, jos se perustuu vain henkilön muuttumattomiin ominaisuuksiin, kuten etnisyyteen, eikä epäilyyn rikoksesta. Etenkin etninen profilointi on koettu syrjiväksi, koska sen väitetään asettavan erilaiset vähemmistöt yleisesti epäilyn alaisiksi ja kääntävän todistustaakan vähemmistöjen harteille rikostutkinnassa.

Islamilaisen terrorismin tehokas torjunta Euroopassa edellyttää viranomaisilta ennakkoluulotonta asennetta. Tällöin etnisen profiloinnin soveltamista ääri-islamilaisuuden ehkäisyssä olisi vakavasti harkittava huolimatta profilointiin liitetyistä perus- ja ihmisoikeusongelmista. Islamilaisten äärijärjestöjen suorittamien terrori-iskujen tekijöistä on varsin vaivatonta luoda rikosprofiili, jossa etnisyydellä on kielen ja käyttäytymisen ohella iso rooli. Ennakoivat turvallisuustoimenpiteet terrorismin ehkäisyssä henkilö- ja ajoneuvotarkastusten, salakuuntelun, kotietsintöjen ja pidätysten muodossa olisikin näin syytä kohdistaa etenkin niihin ihmisiin, joiden etninen alkuperä on Lähi-Idässä, Pohjois-Afrikassa tai Keski-Aasiassa. Tätä näkökantaa puoltaa se tosiasia, että edellä mainittuja etnisiä taustoja edustavat henkilöt ovat olleet yliedustettuina islamilaisen ääritoiminnan ja terrori-iskujen suorittajina. Ylilavea perus- ja ihmisoikeuksien tulkinta ei saisi estää tehokkaiden terrorisminvastaisten operaatioiden suorittamista EU-maissa.”

Europarlamentaarikon kysymys komissiolle kuuluu näin:

”Onko komissiolla valmiutta esittää etnisen profiloinnin soveltamista islamilaisen terrorismin torjunnassa huolimatta siihen liitetyistä perus- ja ihmisoikeusongelmista?” “-

Jussi Halla-aho on 11.10.2016 tehnyt kirjallisen kysymyksen. Aiheena etninen profilointi. Syynä moiseen on, että Halla-ahon mukaan erityisesti hänen mainitsemiltaan alueilta on tullut ääritekoihin syyllistyneitä ihmisiä joko suoraan tai sitten etninen tausta sijoittuu mainittuihin alueisiin.

Juuri kun luulit, että Halla-ahon kyyninen mulkkuus on jo saavuttanut pohjansa, niin hän hakee lapion ja tekee uuden ennätyksen. 

Oikeasti Halla-aho tekee puheillaan omalle tyylilleen tinkimättömänä palveluksen oikeille terroristeille. Terroristit kaipaavat juuri sitä, mitä Halla-aho promoaa: sekasortoa, typeryyttä, kyynistä vihaa ja vastakkainasettelua monikulttuuriseen Eurooppaan. 

Meillä eurooppalaisilla on kaksi suurta haastetta juuri nyt: olemme sodassa jihadismia vastaan ja sitten meillä on ihmisryhmiä, joiden eristäminen ja huono kohtelu synnyttävät alttiuden ääriajatteluun sekä vihaan. Etniset ja uskonnolliset vähemmistöt ovat jo täällä. Jos me epäonnistumme edelleen ihmisten integroinnissa ja kansalaisiksi saamisessa, johtaa se vain vihaan ja verenvuodatukseen, emmekä me siksi saa sulkea silmiämme integraation ongelmilta, vaan meidän on toimittava. Epäonnistumalla me nimittäin pettäisimme myös eurooppalaiset ydinperiaatteemme: sananvapauden, uskonnollisen suvaitsevaisuuden sekä humanismin, jotka ovat parhaillaan hyökkäyksen kohteina niin jihadistien kuin oikeistopopulistien a’la Halla-aho puolelta. Ääripäät todellakin muistuttavat toisiaan.

Herra Halla-ahon ajattelun taustalla on vain tiettyä problematiikkaa. Sillä mainituilta alueilta Eurooppaan on tullut vuosien saatossa useita miljoonia ihmisiä joko suoraan tai jälkeläisineen. Terroristeja suoraan noilta alueilta on tullut vain muutama ja suurempi osa heitä on radikalisoitunut synnyttyään ja asuttuaan Euroopassa. Sellaista mallia ei profiloinnille ole olemassa, joka tuosta massasta saisi eroteltua terroristit. On nimittäin todennäköisempää luoda matemaattinen malli, jonka perusteella pystyisi määrittelemään kirkkoslaavin opiskelijat natseiksi ja perussuomalaiset raiskaajiksi, sillä kummassakin ryhmässä on rasismin ja raiskaamisen suhteen olemassa yliedustus verrattuna muihin tarkasti rajattaviin ihmisryhmiin.

Siihen on siis syynsä, miksi Jussi Halla-ahon ajattelu on hyvin vaarallista: se pitää sisällään oletuksen, että ihmisiä voidaan määritellä puhtaasti etnisyyden perusteella, vaikka oikeasti pelkästään jo kirkkoslaavi ja perussuomalaisuus olisivat etniselle profiloinnille paljon tarkempia ennusteita antavia muuttujia. Olisikin helppoa ehdottaa, että perussuomalaiset profiloitaisiin raiskaajiksi ja kirkkoslaavin opiskelijat natseiksi. Nämä kummatkin nimittäin osuvat paremmin maaliinsa kuin Halla-ahon unelmat etnisyyksien mukaisista profiloinneista.

Jussi Halla-aho liikkuu juuri niillä vesillä, joilla hän on aina kulkenut. Hän lietsoo pelkoa ja inhoa ja sitä on hänen koko yhteiskunnan varoilla loisiva poliittinen uransa ollut. Ei hänellä ole muuta tarjottavaa.

Halla-aho tässä tuoreimmassa ehdotuksessaan on lisäksi toivottoman ristiriitainen jo itsensä kanssa. Hän sanoo ‘islamilaisen terrorismin tehokas torjunta Euroopassa edellyttää viranomaisilta ennakkoluulotonta asennetta’ käyttäen itse pelkästään, vain ja ainoastaan leimaavaa, ennakkoluuloista retoriikkaa, joka ei kestä mitään kriittistä tarkastelua. Jussi Halla-ahon ‘ennakkoluulottomuus’ tarkoittaa ihmisarvon sekä perusarvojen unohtamista. Jussi Halla-aho tässä ennakkoluulottomuudessaan menee saman tien samaan ennakkoluulottomien puhdistajien sekä uudistajien sarjaan valkoisen norjalaisen uudistajan, herra Breivikin sekä myös Donald Trumpin kanssa, jonka mielestä ‘pillusta’ voi tarttua, jos vain on tarpeeksi kuuluisa.

Jussi Halla-aho on helppo profiloida kyyniseksi mulkuksi. Jussi Halla-aho ei ole ikinä tajunnut, mitä on ihmisarvo tai mitä ovat kaikille ihmisille kuuluvat perusarvot. Hän ei välitä niistä, sillä hänelle ihminen on vain hyödyllä mitattavissa oleva olio. Nyt Jussi Halla-aho kritisoi perusoikeuksien ‘laveaa tulkintaa’ aivan kuin ihmisoikeuksia tai perusoikeuksia voitaisiin tulkita jotenkin vähemmän sitovasti ja soveltaa vaihtelevasti riippuen siitä, mikä on ihmisen etninen tausta. Tämä toki on tuttua halla-aholaista retoriikkaa, sillä halla-aholaiselle ajattelulle tyypillistä on aina ollut se, että pitäisi saada vähän tappaa ja pitäisi voida keskustella siitä, josko esimerkiksi suvakkien vaimoja nyt kuitenkin saisi vähän raiskata.

Mutta minulla on sinulle viesti, herra Halla-aho: ihmisarvoja ei voida tulkita vähemmän sitovasti tai vaihtelevasti ihonvärin tai uskonnon perusteella. Ei vain voida. Tai voidaan toki, mutta sitä kutsutaan sitten fasismiksi. Hyvät ihmiset, sanokaa ääneen: “Fasismiksi”.

Älkää enää erehtykö, ihmiset. Ei tarvitse enää erehtyä. Minä sanoisin, että Jussi Halla-aho on tullut kaapista. Jussi Halla-aho on kyyninen mulkku. Jussi Halla-aho on myös fasisti.

Ja Jussi Halla-ahon puolue on Suomen hallituksessa. Mites menee, Suomi?