Kättelyn välttäminen ei ole syrjintää ja tarinaa vinoutuneesta todellisuudestamme #toiseus
Sveitsissä on kuluneen viikon aikana käyty voimakasta keskustelua siitä, saako uskonnollisin perustein olla kättelemättä vastakkaisen sukupuolen edustajia. Tämä keskustelu muuttui nopeasti keskusteluksi integroitumisesta ja nykytyylin mukaisesti keskusteluksi islamin uskosta.
Suomessa aiheeseen otti kantaa moskeijan imaami:
Myös Vihreä Lanka kirjoitti aiheesta, sillä Ruotsissa on ollut oma 'kättelykohu':
-"Jos laki, uskonto ja kulttuuri ovat ristiriidassa, lain tulee olla ylimpänä. Kättely ei ole laki. Kättelystä kieltäytyminen ei aseta ketään fyysiseen vaaraan.
Kättelemistä pidetään hyvin vakiintuneena pohjoismaisena tapana ja siitä kieltäytymistä epäkohteliaana. Uskon, että moni ärsyyntyy Khanin kieltäytymisestä juuri siksi, että kyse on erilaisten tapakulttuurien törmäyksestä.
Olennaisempaa on, että Khan ei kättele nimenomaan naisia. Tapa kumpuaa ajattelusta, että miehet ja naiset eivät ole samanarvoisia."-
Tässä Vihreän Langan kirjoituksessa on vain yksi perustavaa laatua oleva virhe. Tuo naisen kättelemättä jättäminen ei kumpua ajattelusta, että miehet ja naiset eivät ole samanarvoisia. Kun kosketuksen välttämisen taustalla on ajatus kosketuksesta seksuaalisena eleenä, niin miten tuo kättelyn välttäminen on ketään syrjivä? Kun kyseessä on tapa, joka em. tavalla koskee kumpaakin sukupuolta, niin missä on syrjintä?
No, voin vastata: sitä ei oikeasti ole.
Sveitsin oikeusministeri Simonetta Sommarugakin otti tapaukseen kantaa ja hän alleviivasi, että kättely on osa Sveitsin kulttuuria. Ja tässä kulttuurikontekstissa pohdittuna tuo kättelyn problematiikka avautuukin paljon monimutkaisempana kuin ensi alkuun vaikuttaisi. Sillä kyse on erityisesti siitä, mihin me voimme vetää rajan vaatiessamme ihmisiä käyttäytymään jonkun kulttuurin arvojen ja tapojen mukaisesti. Miten me määrittelemme 'maassa maan tavalla'?
Meidän on kysyttävä: mihin me vedämme rajan esimerkiksi oikeudesta kasvattaa lapsiamme omien arvojen mukaisesti (kunhan ei lakia rikota)? Onko kättely sellainen asia, että siihen pitää kasvattaa ympäristön tapakulttuurin vaatimusten mukaan? Ja edelleen: miten kaikkia koskeva kosketuskielto voi syrjiä ketään erityisesti? Ja vaikka juuri tämän yhden tavan (kättelymättömyys) tausta olisi suoraan keskiajalta, niin mihin kohtaan me voimme vetää rajan yksilönvapaus vs. yhteisön vaade?
On pohdittava myös, onko kättelemiseksi tuleminen sellainen ihmisen oikeus, jonka rikkominen olisi syrjintää? Minusta kyse on myös yhdestä perusasiasta koko yhteiskunnassa. Nimittäin yksilönvapaudesta, sillä miten kukaan voi esimerkiksi minulle sanoa, ketä minun tulee kätellä ja milloin? Jokainen ihminen kun saa ihan itse päättää, ketä haluaa kosketella ja minkä vuoksi. Ja jokainen ihminen saa myös päättää, kenen antaa kosketella itseään ja kenen ei. Ihmisen oikeus päättää omasta kehostaan ja siihen liittyvästä kosketuksesta nimittäin on yksi ihmisen perusoikeuksista, mutta oikeus tulla kätellyksi ei sellainen oikeus ole.
Se, että yksilönvapauteen kuuluvasta asiasta pitää edes keskustella, on minusta jokseenkin hämmentävää. Minusta olisi toki outoa olla kättelemättä vastakkaisen sukupuolen edustajaa, mutta mikä minä olisin ihmistä vaatimaan ajattelemaan toisin? Niin kauan kuin lakia ei rikota, ei minulla, eikä meillä yhteiskuntana ole mitään oikeutusta vaatia ihmisiä tinkimään omista tavoistaan, saati arvoistaan.
Se, että ihmisestä tuntuisi pahalta, kun ei tule kätellyksi, ei myöskään ole mikään argumentti. Jos kättelemättömyyden periaate ei pätisi toisinpäin, olisi kyse syrjivästä tavasta. Mutta kun ei ole. Kättelymättömyys ei siis ole tässä(kään) mielessä syrjintää. Jos me sanoisimme vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen kättelyn välttämisen olevan syrjivän tavan, niin yhtä loogista olisi sanoa miesten ja naisten vessojen olevan syrjintää. Myös erilliset pukuhuoneet miehille ja naisille olisivat tämän logiikan mukaisesti mahdollisesti syrjintää.
Mutta oikeasti on yhteiskunnan täysin normaali tapa sallia sukupuolen perusteella tehtäviä erotuksia (esim. miesten ja naisten vessat). Ihonvärin suhteen sellaista erottelevaa normaalia ei puolestaan ole (ihonväri ei taas ole hyväksyttävä syy erottelulle).
Minä en näe mitään logiikkaa siinä, jos minä päättäisin, etten kättele naisia perustellen tämä sillä, että minusta vastakkaisen sukupuolen edustajaa saa koskea vain avioliitossa, niin toimintani olisi silloin naista syrjivää. Onko juuri minun kosketukseni naisen perusoikeus, josta tinkiminen on syrjintää?
Ei pidä myöskään unohtaa, että sukupuoleen perustuva toiminta ei sinällään edes ole syrjintää (vrt. sukupuolten mukaan määritellyt vessat, tyttöjen ja poikien erottelu kouluissa - ja moni muu sukupuolen mukaan tehty jaottelu). Tämä on periaatteessa hyvin yksinkertaista: syrjintä tarkoittaa, että yksilöä tai ryhmää kohdellaan eri tavalla ilman hyväksyttävää syytä. Jos ihmiset uskovat, että vastakkaista sukupuolta ei saa koskea, se on oikeasti hyväksyttävä syy olla koskematta ja kättelemättä. Syrjinnällä tarkoitetaan myös yksilön tai ryhmän torjumista muiden ihmisten muodostamasta ryhmästä alistamistarkoituksessa. Tämä tarkoittaa, että mikäli tapa olisi vain toista sukupuolta koskeva, se olisi alistava tapa ja se olisi syrjintää.
Kättelymättömyys ei ole edes seksististä, sillä seksismillä viitataan määritelmänsä mukaisesti katsantokantaan, joka korostaa sukupuolten välisiä eroja ja niihin perustuvaa sukupuolten eriarvoisuutta. Kun tapa koskee kumpaakin sukupuolta, eikä perustu sukupuoliin eriarvoisina ominaisuuksina sinällään (sillä ominaisuuksiin ja eroavaisuuteen perustuvaa argumentaatiota ei ole 'olla mies' tai 'olla nainen', sillä silloin kyse olisi kehäpäätelmästä), niin kokonaisuutena kättelyn välttäminen on vaikea nähdä millään tavalla ketään syrjivänä tapana.
Minun on helppo ymmärtää se, että tuo kättelyn välttäminen tapana helpottaa syrjivien asenteiden ylläpitoa, mutta niiden asenteiden syy kättelykielto ei ole.
Se, että me jostain syystä näemme kättelystä kieltäytymisen eriarvoisuuden tekona, kertookin ehkä meistä enemmän kuin kritiikin kohteesta. Jotenkin tuntuu, että kättelyn välttelyn kritisointi on eufemismi islamilaisen kulttuurin yleistävälle, negatiiviselle kritiikille. Kun kättelyn välttämisen määrittää syrjiväksi, lienee kyse lähinnä ennakkoasenteisesta halusta liittää itselleen vieraaksi koettu ilmiö inhoamansa kulttuurin päälle - ja sitten voidaankin osoitella sormella moista pahuuden kulttuuria ja kauhistella mokomia moukkia. Osaatteko muuten yhtään veikata, mistä tuossa tavassa määrittää yksittäinen tapa, on kyse?
Muslimit eivät tässä nykykontekstissa voi kuin toimia väärin. Kun muslimi koskettelee naisia, on joku heti huutamassa suureen ääneen, miten Taharrus on nyt täällä ja ne vaan raiskaa!
Ja sitten, kun muslimeita kielletään heidän itsensä toimesta koskettelemasta muita vastakkaisen sukupuolen edustajia kuin aviopuolisoitaan, niin sekin on järkyttävää ja syrjivää - ja jälleen islam on maalattu saatanalliseksi, kivikauden kultiksi, joka edustaa vain pahuutta.
Tässä oudossa, kättelyyn liittyvässä keskustelussa ei voi olla huomaamatta, miten vastakkaisen sukupuolen koskemattomuudessa ongelmaksi halutaan nostaa erityisesti muslimimiehen harrastama kosketuksen välttäminen, ei naisen vastaava lainkaan. Ja minusta tämä vaikuttaa hieman oudolta ja tarkoitushakuiselta. Me paljastamme itse näkevämme ympäristömme kuvitellun muslimimiehen silmin.
Ja mitä tämä siis paljastaa meistä? Paljastaako tämä sen, että muslimimiehen yleisesti koetaan sortavan naisia enemmän? Siksikö vain muslimimiehen tekemänä kättelyn välttely on syrjivää? Minä en edes ymmärrä, miten yleinen kättelykielto on yhtäkkiä vain mieheen liittyvä? Onko mies ainoastaan toimiva olento, jonka vuoksi se kiellon kritiikki on niin tärkeää kohdistaa mieheen? Onko nainen tässäkin asetelmassa patriarkaatin perinteitä kunnioittaen jälleen vain heikko ja passiivinen toiminnan kohde, eikä siksi häntä voida pitää vastuussa omista valinnoistaan ja arvoistaan?
Tällä tavalla toimien me oikeasti teemme karhunpalveluksen niille musliminaisille, jotka joutuvat ihan oikeasti taistelemaan oman elinpiirinsä ahtaita tapoja vastaan.
Koko kättelyyn liittyvä kohkaaminen voidaan tiivistää kahteen termiin: toiseus sekä rasismi. Tuo toiseus ilmenee aina suhteessa omaan itseensä ja määritellyt erot ovat eroja omaksi määriteltyyn ryhmään nähden. Samalla kun etsitään eroja suhteessa toiseen ryhmään, omaa identiteettiä luodaan suhteessa siihen toiseen ryhmään. Ja juuri toiseuttamalla ihmisiä kättelytapojensa vuoksi ja korostamalla näitä eroja tapakulttuurissamme, me luomme sekä vahvistamme omaa identiteettiämme ja siten ikään kuin vaivihkaa, me sallimme rasistiset, ihmisryhmiä eristävät toimemme sitä itse edes tajuamatta.
Tässä samalla me myös teemme karhunpalveluksen niille musliminaisille, jotka joutuvat ihan oikeasti taistelemaan oman elinpiirinsä ahtaita tapoja vastaan (sillä naisen asema erityisesti ahtaimman islamin tulkinnan maissa on kammottava).
Koko Eurooppaa vaivaa yleinen todellisuusvinouma liittyen muslimeihin ja erityisesti muslimimiehiin. Tämä näkyy uutisvirran jatkuvana sensaatiohakuisuutena ja muslimeista puhutaan vieraana, outoina ja pelottavina ja siksi kaikki hiemankin omasta tutusta tapakulttuurista poikkeava nousee esille, jotta voidaan osoittaa sormella ja kauhistella, miten tuo vieras eliömuoto toden totta uhkaa lintukotoamme.
Kun katsomme uutisia, löytyy sieltä islam liitettynä vieraisiin kulttuurielementteihin, kuten sharia, halal, burka, hijab, taharrush, kunniamurhat, jihad, terrorismi, raiskauskulttuuri - ja näin vain vahvistamme rasistista narratiivia Euroopassa, sekä meillä Suomessa.
Myös musliminaisen kuva mediassa on voimakkaan värittynyt ja vinoutunut:
-"Another Islamic media stereotype involves portrayals of Muslim women. Western Muslim women are often presented either as passive victims of male power imposed upon them, or as strong feminists who oppose this power by fighting it from a disadvantaged position. Media sometimes criticizes Islam for marginalizing women and for providing a disproportionate amount of power to men [3].
Acceptance of Islam is equated with women giving up equality and women’s rights are represented as being incompatible with freedom of religion [4]. As a result of these portrayals, the most common words used to describe Muslim women by journalists and politicians are ‘segregated’, ‘beaten’, ‘insults’, ‘veil’, ‘freedom’, ‘religion’, ‘hatred’, ‘human rights’ and ‘extremism’ [5]."-
Tästä on kyse, kun meillä kauhistellaan muslimien kättelytapoja: me haluamme ylläpitää kuviteltua kuvaamme muslimeista. Ja siinä samalla me maalaamme muslimimiehen raakalaiseksi ja musliminaisen passiiviseksi uhriksi ja tämä aiheuttaa vain sen, että me emme kysy muslimeilta itseltään mitään, vaan ylläpidämme omia stereotyyppejämme, joita haluamme ylläpitää ja vahvistaa.
Tämä on se syy, miksi vieraaseen liittyviä tapahtumia keksitään. Tämä on se syy, miksi raiskaukset kiinnostavat vain vieraan tekeminä. Tämä on se syy, miksi stereotyyppeihin perustuva, arvolatautunut tulkinta ihmisestä vain lisää ympäristöstään eristymisen potentiaa. Tämä on se syy, miksi me emme edes kysy muslimeilta, vaan me kerromme heille, mitä he ovat ja mitä heidän pitää tehdä.
Tämä on se mekanismi, jolla muslimi nähdään värittyneen ja voimakkaasti arvottuneen tulkinnan läpi ja joka osaltaan tekee ihmisestä sivullisen omaan elämäänsä ja omaan itseensä: muslimi on tulkinta ihmisestä, sillä ihmistä ei haluta edes nähdä. Jos minä en kättele naista, ketään ei kiinnostaisi. Olisin vain hieman outo. Kun muslimimies ei kättele naista, löytyy taustalta heti valtaisa selitymekanismi keskiaikaikaisesta uskosta, joka on luonteeltaan naista alistava ja jonka pitäisi sopeutua eurooppalaisiin arvoihin. Kukaan ei vain muista kysyä itse tekijöiltä, miksi he eivät kätelleet.
Ihminen tekee ylimielisen ja omahyväisyyttä pursuavan virheen, kun hän kuvittelee voivansa määritellä toisen ihmisen yhden kirjan tai MV:n sivuilta tulkitun, kaikenkattavan identiteetin kautta. Tämä on tapa, jolla mahdollistuu ainoastaan se, että ymmärtää väärin jokaista ihmistä ja jolla mahdollistuu sujuvasti erilainen tapa katsoa ihmistä perustuen kuvitelmaan katseen kohteena olevan ihmisen etnisyydestä.
Ja tämä on jokseenkin kahelia.
Meidän on alettava purkamaan omaa katsettamme, jotta arvolatautuneet ja ihmisiä toisistaan eristävät tulkinnat saataisiin purettua.
Aloita siitä, että näe ihminen ihmisenä. Katso ihmistä, sillä hänessä on kaikki.
