Kun ihmisarvoista tuli isänmaan vihollisia #RajatKiinni
Tuore ’The Economistin’ kansi on puhutteleva.
Sillä tuo kansi piirtää kuvan siitä, mistä oikeasti on kyse puhuttaessa ’kulttuurien sodasta‘. Eikä se sota ole ulkopuolisen kulttuurin ja meidän kulttuurimme välinen, vaan se sota on ensisijaisesti meidän oman kulttuurimme sisäinen ’sota’.
Kuvan kertoman jaon läsnäolo tuntuu arjessamme juuri nyt ja väitän jokaisen ihmisen tunnistavan sen. Tuossa jaossa on kyse arvoista ja identiteeteistä, on kyse siitä, minkälaiseksi me itse oman ympäristömme haluamme hahmottaa ja minkälaiseksi me haluamme sen luoda.
Tämän jaon taustalla ovat Eurooppaa ja muuta maailmaa kohdanneet kriisit lähtien Syyrian sodasta, ’War on Terrorista’, Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, EU:n talouskriisi, Kreikan tukipaketit, työttömyyden kasvu koko EU:n alueella, ISIS, globaaliksi muuttunut jihadismi ja niin edelleen. Kriisejä on riittänyt, ikävä kyllä. Ja näiden kriisien ansiosta on havaittavissa selkeitä jakolinjoja niin Euroopan sisällä kuin ulkopuolellakin. Voinee sanoa, että merkittävimmät ja erityisesti näkyvimmät jakolinjat menevät juuri nyt suhteessa Venäjään, pakolaiskriisiin sekä globaaliin jihadismiin. Tämän toteamiseksi ei tarvitse kuin lukea päivän uutiset sekä käydä läpi Donald Trumpin lausuntoja USA:n presidentinvaalikampanjassa ja erityisesti lukea hänen kommenttinsa amerikkalaisesta, sodassa kuolleesta muslimisotilaasta. Melko brutaalia ja tyylitöntä ovat puheet tänä päivänä vuonna 2016.
Tämän vastakkainasettelun ytimestä löytyy yksi oleellinen jakolinja: tolkun ihmiset (liberaalit) vs. nationalistit (oikeistokonservatiivit). Juuri näiden jakolinjojen kautta määrittyvät pyrkimykset löytää ratkaisuja kriiseihin, jotka ovat paljastaneet tuon poliittisen jaon perustuvan loppujen lopuiksi arvoihin sekä identiteetteihin.
Tämän arvojen sekä identiteettien muodostaman jakolinjan taustalla ovat erityisesti Ranskassa jo 70- luvulta asti tutuksi tulleiden ‘Meidän’ ja ’Vieraan’ välisiä eroja sekä erottelua korostavien äärioikeistolaisten ajatusten nousu marginaalista osaksi valtavirtaa. On hyvin selkeästi havaittavissa, miten oikeistopopulistiset liikkeet ovat vahvistuneet Euroopassa jo vuosikymmenien ajan. Liberaalin, eurooppalaisen normaalin rinnalle on noussut radikaali, oikeistolainen konservatismi, jonka viholliskuvan ytimestä löytyvät tasa-arvo, feminismi, tasavertaisuus, suvaitsevaisuus, ihmisoikeudet ja humaanius. Tämä on myös se syy, miksi esimerkiksi rasismin vastustaminen sekä feminismi ovat oikeistolaisessa tarinassa osoitus rappiosta: tasa-arvo ei kuulu heidän arvomaailmaansa ja siksi he vastustavat miltei kaikkia ehdotuksia, jotka liittyvät rasismiin ja sen torjumiseen sekä sukupuolten väliseen tasa-arvoon.
Tuon oikeistolaisen konservatismin taustalla on ajatus siitä, että vapaus, veljeys ja tasa-arvo johtavat yhteiskunnan sekä mahdollisesti jopa sivilisaation tuhoon. Nuo Ranskan vallankumouksen arvot ovat tässä konservatismin tarinassa vain tie rappion kautta tuhoon. Oikeistolaisen konservatismin populistinen retoriikka sekä poliittiset tavoitteet muistuttavat tässä(kin) suhteessa ikävästi 30-luvun radikaalia konservatismia: rodun tilalle ihmisten jaon oleellisena kriteerinä on tullut uskonto ja erityisesti islam, jonka uhka legitimoi vihan ja ihmisarvottoman kohtelun. Siksi äärioikeiston ytimessä ovat juuri nyt kristillisen sekä ’eurooppalaisen’ kulttuurin säilyttäminen keinolla millä tahansa islamin inhasta ikeestä.Tämä on nimenomaan se syy, miksi kuulemme puheita ’palautusautomaateista’, jotka koskevat Suomessa asuvia muslimeita. Ei ole siis sattumaa, että eurooppalaiset temppeliritarit ovat ottaneet kohteekseen islamin sekä muslimit: he edustavat kulttuurista ’Vierasta’, joka tulee torjua eurooppalaisen kulttuurin ja perinteen nimeen.
Oireellista toki on, että oikeasti tuo oikeistolaisen populismin käsitys ’euroopalaisesta perinteestä’ on kärjistetyn valikoiva, sillä se sulkee ulos lähes täysin eurooppalaisen perinteen ja eurooppalaisen kulttuurin merkittävimpiä aikaansaannoksia, joita ovat esimerkiksi tasa-arvo, tasavertaisuus sekä kaikille yhtälailla kuuluvat ihmisarvot. Oikeasti se ’eurooppalainen perinne’, jota nuo konservatiivit puolustavat, on kaipuuta aikaan ennen Ranskan vallankumousta, jolloin maailma oli selkeä, mustavalkoinen ja useimmiten Jumalan sanelema. Tuossa maailmassa yhteiskunnan perusrakenne oli hierarkkinen ja oli jatkumoa Platonin valtioluokkien idealle, jonka ytimessä olivat ihmisen luonnolliset erot, jotka vastasivat ihmisten edustamaa ’sielua’. Tämän vuoksi yhteiskunnan tulisi tuossa oikeistolaisen ’eurooppalaisessa perinteessä’ olla hierarkkinen, jotta se toimisi ’luonnollisella tavallaan’ ja siksi tasa-arvo on rappiota ja feminismi marxilaista hapatusta.
Nykyajan kriisit ovat antaneet oikeistolaiselle populismille ja sen edustamalle radikaalille konservatismille kasvupohjaa, sillä pelon ja uhan kautta on niin helppo luoda alkeellisia uhkakuvia ja osoittaa sormella ’vihollista’, joka on väitetysti yhteiskunnallisten ongelmien todellinen juurisyy. Tällainen ’syntipukkidemagogiaan’ perustuva poliittinen yhteisö saadaan helposti synnytettyä, kun määrittää havaituille ongelmille ja kriiseille syntipukin ja siten vihollisensa, on se sitten totta tai ei (eli siis ei) ja sitten aloittaa ihmisten erotteluun pohjautuvan puolustustaistelun, jossa ei ujostella edes Mannerheimin ja muiden veteraanien selkään nousemista. Kaikki käy, kun ollaan sodassa, perkele! Isänmaa velvoittaa ja saunan takana on tilaa!
On halpaa ja helppoa syyttää Euroopan ja Suomen ongelmista maahanmuuttoa, sillä maahan tulevat ihmiset ovat jo sinällään ’Vieraita’: he ovat vieraasta kulttuurista, vieraasta maasta ja vielä vieraan näköisiä. Siksi ’Vieras’ on altis käytettäväksi syntipukkina, sillä se on luonteeltaan tuntematon ja siihen on helppo liittää mitä tahansa tarinoita ja siksi aikamme äänekkäimmät tarinankertojat ovat niitä, jotka ovat itseoppineita ’islamasiantuntijoita’ ja joita on Suomessakin nykyään satoja tuhansia. Heidän islamtietous toki perustuu ISIS:in päänkatkontavideoihin ja yksittäisiin Koraanin säkeisiin sekä MV:n mölykammion ylläpitämiin hokemiin islamisaatiosta, joten mitään todellista substanssia ei tuo äänekäs tarina sisällä. Voisi ehkä todeta, että vieraan pelko on voimakas ase yhdistettynä taloudelliseen taantumaan.
Mutta substanssi ei olekaan se oleellinen asia tässä kuvatussa oikeistolaisessa tarinassa. Oleellista on ylläpitää eroja ja luoda itselleen identiteetti, jotta jakolinja ’Me’ vs. ’Vieras’ saisi käyttövoimansa ja jotta ’Vieraan’ poissulkeminen ja määritteleminen pahuuden entiteeksi tuntuisi oikeutetulta. Todellisuus ei ole merkittävää, vaan usko ja tunne ovat. Siksi juuri tänään oikeistolainen populismi luo sitä tunnetta ’Vieraan’ pahuudesta puheillaan hekumoivista raiskaajista sekä patologisista rikollisista, jotka vain tulevat tänne loisimaan ja toteuttamaan sukupuolielimiensä luonnollista tarkoitusta. Tämä on se tapa, jolla maahanmuuton vastustajat saavat omalle toiminnalleen ja omille tuntemuksilleen maahanmuuttajien demonisoinnista oikeutusta ja energiaa. Erityisesti muslimimaista tulevia pakolaisia käytetään uskon ja tunteen perustana liittämällä heihin löyhän retorisesti negatiivisia ilmiöitä.
Meillä on julkisessa keskustelussa selkeä pyrkimys luoda oikeistopopulistinen, trumpmainen tunteisiin vetoava hegemonia, jossa tavoitteena on luonnollisesti määritellä ne ehdot, tavat ja muodot, joilla julkinen keskustelu käydään. Vai luulitteko, että on sattumaa, miten kuulette jatkuvasti puhetta ’valtamedian propagandasta’, YLE:n rappiosta sekä vaateita sananvapauden rajattomuudesta?
Ei tämä ole sattumaa, sillä sananvapauden rajat ovat myös ihmisarvojen rajoja - eli juuri niitä, joiden rikkominen ja kieltäminen ovat oikeistolaisen äärikonservatismin ytimessä. Ei siis todellakaan ole sattumaa, että meille on iskostettu mantroja, kuten ’jokainen mielipide on arvokas, sillä se on sinun mielipiteesi’. Tämän vuoksi myös uskotellaan, miten muslimin kutsuminen pedofiiliksi on oikeasti mitä laadukkainta ’uskontokritiikkiä’, eikä missään nimessä rasismia.
Nuo puheet ovat läpeensä poliittisia ja niiden tavoite on oikeuttaa oikeistomölymystön agenda paluusta aikaan ennen vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa. Tämä on juuri se syy, miksi esimerkiksi rasismin vastustaminen sekä feminismi ovat oikeistolaisessa tarinassa osoituksia rappiosta ja kuten aiemmin sanoin, tasa-arvo ei kuulu heidän arvomaailmaansa ja siksi he vastustavat miltei kaikkia ehdotuksia, jotka liittyvät rasismiin ja sen torjumiseen sekä sukupuolten väliseen tasa-arvoon.
Me elämme aikaa, jossa perusarvomme ovat kyseenalaistettuja ja konservatiivinen hulluus pyrkii saavuttamaan hegemonian määritelläkseen mihin menemme ja minkälaisina ihmisinä. Tässä käsillä olevassa murroksessa on vaarana, että ihmiset käpertyvät sisäänpäin ja näköalan kadottanut ihminen kääntyy hyvin helposti hakemaan lohtua menneisyydestä, sillä menneisyys on faktaa, jonka idealisoituun tarinaan voi rakentaa identiteettiä ja politiikkaa, on se sitten miten järjetöntä tahansa. Siksi on periaatteessa ymmärrettävää, että nationalistinen, konservatiivinen identiteetti tuntuu lohdulliselta. Se rajaa hyvän ja pahan selkeiksi hahmoiksi ja juuri tuo ’isänmaallinen’ identiteettipolitiikka antaa vaikeille asioille yksinkertaisia vastauksia ja siten luo tunteen hallinnasta ja itsenäisyydestä.
Oikeisto tarjoaa tässä ajassa yksinkertaisen vaihtoehdon: ’te ette ole mitä tahansa, te olette suomalaisia’ - ja tämä tarkoittaa ehdotonta idealisoitua arvopohjaa, itsemääräämisoikeutta, itsenäisyyttä ja riippumattomuutta. Harmillista tämän tarinan kannalta toki on, että yksikään maa maailmassa ei ole riippumaton muista. Paitsi ehkä Pohjois-Korea.
Mitä tulee alun kuvaan, niin vastakkainasettelu on nyt. Ehkä voimakkaampaa kuin kertaakaan sitten Toisen Maailmasodan.
Ja tuosta vastakkainasettelusta voi päästä eroon muistuttamalla aktiivisesti, miten poissulkevuus aiheutti jo viime vuosisadan ruumiskasat ja että niiden vuoksi me opimme, miten me tarvitsemme yhteistyötä ja yhteisiä arvoja, joista emme voi, emmekä saa tinkiä. Meidän on myös muistutettava, että me ihmiset olemme olemassa ja säilymme hengissä siitä huolimatta, mikä meidän identiteettimme on, eikä meidän identiteettiämme uhkaa mikään. Paitsi korkeintaan me itse.
Ja ennen kaikkea meidän on muistettava, että nationalismin saati konservatismin aidoilla ei luoda parempaa maailmaa. Se on jo nähty. Sodan jälkeinen Eurooppa on nähnyt Neuvostoliiton kaatumisen ja kylmän sodan loppumisen ja sodan jälkeiset sopimukset yhteisistä prosesseista ja ihmisarvojen kunnioittamisesta ovat edesauttaneet vuosikymmenten rauhan saavuttamisessa. Uskokaa kun sanon: aitoja rakentavat yhteiskunnat ovat paljon kurjempia ja vaarallisempia kuin ovat avoimet yhteiskunnat. Ja meidän on tehtävä työtä tuon avoimuuden eteen nyt ehkä enemmän kuin koskaan ennen:
-“Countering the wall-builders will require stronger rhetoric, bolder policies and smarter tactics.
First, the rhetoric. Defenders of the open world order need to make their case more forthrightly. They must remind voters why NATO matters for America, why the EU matters for Europe, how free trade and openness to foreigners enrich societies, and why fighting terrorism effectively demands co-operation. Too many friends of globalisation are retreating, mumbling about “responsible nationalism”. Only a handful of politicians—Justin Trudeau in Canada, Emmanuel Macron in France—are brave enough to stand up for openness. Those who believe in it must fight for it.
They must also acknowledge, however, where globalisation needs work. Trade creates many losers, and rapid immigration can disrupt communities. But the best way to address these problems is not to throw up barriers. It is to devise bold policies that preserve the benefits of openness while alleviating its side-effects. Let goods and investment flow freely, but strengthen the social safety-net to offer support and new opportunities for those whose jobs are destroyed.
To manage immigration flows better, invest in public infrastructure, ensure that immigrants work and allow for rules that limit surges of people (just as global trade rules allow countries to limit surges in imports). But don’t equate managing globalisation with abandoning it.”-
Avoin maailma on minun maailmani. Mikä on sinun maailmasi?
