Kun kolme kuollutta ihmistä ei enää kiinnosta #Imatra
Imatralla ammuttiin kolme ihmistä.
Ihan tuosta vain: auto parkkiin, ase esille ja kolme surmanluotia löysi kohteensa ikävin seurauksin.
Suomi pysähtyi. Oikeutetusti.
Me aloimme heti selittämään tapahtumaa. Me aloimme heti raamittamaan sitä ja rationalisoimaan tapahtunutta.
Hyvin selkeää oli, että uutisoinnissa sekä ihmisten puheissa painottuivat kaksi asiaa: kun valkoinen mies tappaa, me olemme selittämässä tapahtumaa välittömästi henkilökohtaisena tragediana ja pohdimme, miten järjestelmä petti ja miten tapauksessa on mukana syrjäytymistä, vieraantumista, mielenterveyden ongelmia sekä päihteitä. Ja toiseksi joidenkin keskusteluiden mukaan kohde oli myös ansainnut kohtalonsa, sillä olihan hän demari, joka oli valokuvassa mustan miehen kanssa ja olihan hän siten ollut itse aiheuttamassa tilannetta, jossa 'luonnollisia vastareaktioita' tapahtuu.
Kaikki nyökyttelevät valkoisia päitään hyväksyen ja ymmärtäen. Järkevän kuuloista. Näinhän maailma toimii. 'Mielenterveydellisiä ongelmia, arvasin!' Tapahtuma voidaan laittaa omassa mielessään sinne rationalisoitujen ja lopullisesti ymmärrettyjen tapahtumien lokeroon - ja sitten voikin taas avata TV:n ja katsoa Salatut Elämät.
Kun lukee uutisia ja ihmisten puheita silloin, kun muslimi tappaa, me selitämmekin tapahtuman välittömästi islamilla ja kulttuurin eroilla ja pohdimme rajojen sulkemista tuolta inhalta islamin syövältä. Kaikki isänmaalliset nyökyttelevät valkoisia päitään hyväksyen ja ymmärtäen, sillä olihan kyseessä sellainen muslimi. Yäk.
Miettikää, miten helppoa on dehumanisointi, miten helppoa on reagoida vihalla.
On jokseenkin oireellista sekä paljastavaa, miten muslimin syyllistyessä joukkosurmaan, ei hän olekaan syrjäytynyt, eristynyt, vieraantunut, mielenvikainen, eikä hänen teoillaan ole mitään tekemistä yhteiskunnan saati ympäristön kanssa, eikä hänen teollaan ole muuta aiheuttajaa kuin uskonto. Ja myös poliitikot ovat osittain syyllisiä, sillä he ovat päästäneet muslimin maahan: ympäristöllä on siis vaikutusta (mutta vain ei- muslimien teoille).
Miettikää, miten helppoa on syyttää valkoisen heteromiehen pimenemisestä yhteiskuntaa ja reagointia siihen, mutta olla sallimatta samaa mekanismia ja samaa luonnollista reaktiota muslimille? Outoa, eikö vain? Eihän tässä puheessa ole järjen hiventäkään. Yhtä loogista olisi syyttää poliitikkoja siitä, että he ovat antaneet ihmisten syntyä, sillä jos me pitäisimme kohdut kiinni, ei syntyisi murhaajia, ei olisi raiskaajia, ei olisi rikollisia, joten avointen kohtujen politiikan aika on ohitse, eikö vain?
Me hyvin selkeästi varaamme julkisessa keskustelussa aivan eri narratiivit, kun on kyse valkoisen heteromiehen julmista teoista tai muslimin vastaavista. Osaatteko yhtään veikata, mistä tämä kertoo yhteiskunnastamme?
Muistatteko, kun natsit tappoivat Suomen kadulla puhtaasti ideologista syistä, oli esimerkiksi Juho Eerolan ratkaisu muuttaa politiikkaa enemmän heidän näköisekseen, jotta he eivät enempää suuttuisi? Ja muistatteko, miten perussuomalaisten tarinoissa natsien oireilun syynä oli hyssyttely maahanmuuttopolitiikasta? Ei tuossa tarinassa paljoa tekijän motiiveja pohdita, vaan vastuuta siirretään aina ympäristölle ja yhteiskunnalle, luonnolliseksi ja ymmärrettäväksi reaktioksi yhteiskunnallisiin muuttujiin.
Ja tämä onkin sinällään ihan järkevää, sillä yhteiskunnalla, jossa elämme, on vaikutusta siihen, miten me toimimme ja mitä me teemme. Mutta sitä minä en edelleenkään ymmärrä, miksi sama argumentaatiopolku ei päde, kun tekijä on muslimi. Minä en ihan oikeasti tajua tätä. Kun me näemme maailman tuossa islaminhon narratiivissa, me emme enää näe asioita asioina, emmekä edes pyri löytämään juurisyitä ilmiöille, vaan tyydymme omien pelkojemme ylläpitoon ja 'näyttää liittyvän'- retoriikka on tässä tarinassa riittävä analyysi, kun kohteena on muslimi. Me ripustamme tapahtumia ennaltamääriteltyyn raamitukseen ja etsimme evidenssiä tukeaksenne raamiamme. Kun tämä raamitus typistyy muotoon, jossa rodullistettu tappaja EI voi reagoida ympäristöönsä, mutta me valkoiset voimme olla oikeutetusti maahanmuttokriitikoita ja jopa tappajia vastareaktiona harrastettuun demaripolitiikkaan, olemme rasismin ytimessä: kun ihminen on väärän värinen, ei hänen toimintansa voi olla luonnollista reaktiota, ei mitään inhimillistä, vaan syy on 'islam' ja sillä perusteella oikeutetaan ihmisiä eriarvoisiin asemiin asettavat käytänteet sekä politiikat.
Osaatteko yhtään arvioida, miten haitallista tämä on? Että rodullistettu ihminen nähdään robottina, joka ei ole inhimillinen, vaan Koraanin ohjelmoima tappajakone? Mutta me valkoiset voimme toimia reaktiona ympäristöömme? Me ymmärrämme ihmisen reagoivan omaan elinympäristöönsä jopa niin voimakkaasti, että Imatran ampujen suhteen kehdattiin sanoa jopa ihan ääneen, että demarin oma vika. Tuo ajatus on äärimmäinen esimerkki siitä, miten pelkkä kuvassa oleminen mustan miehen kanssa on riittävä syy sysäämään ihminen äärimmäisiin tekoihin. Että pelkästään demarin politiikka olisi ymmärrettävä syy vastareaktiolle, joka johtaa ihmisen kuolemaan.
Mutta muslimien kohtaama eriarvoisuus, huono kohtelu, pakolaisten kokema stressi, sodan traumat ja vastaanottokeskuksissa limbossa eläminen eivät olisi tekijöitä, joiden voitaisiin katsoa omalta osaltaan selittävän ihmisen oireilua? Mutta demarin politiikka on sellainen tekijä? Tämä keskustelun dikotomia on sietämätön, eikä kestä alkeellisintakaan rationaalista tarkastelua.
Islaminuskoisiin liittyvällä vihapuheella on pitkä historia, eikä tässä ole kyse mistään uudesta ilmiöstä. Ei sekään ole mikään uusi ilmiö, että Koraanin oppeja vääristellään ja kerrotaan muslimeilla olevan perverssejä tapoja ja taipumuksia ja että heihin liitetään ominaisuuksia ja ilmiöitä, jotka ovat kaikkialla maailmassa läsnä. Jos siis luulitte kotikutoisten maahanmuuttokriitikoiden keksineen jotain uutta ja raikasta islamdystopioissaan, niin väärässä olette: vanhan kierrätystä vain. Luomalla muslimeista raaka ja petomainen kuva, on aina pyritty oikeuttamaan heihin kohdistuva viha, huono kohtelu ja suoranainen sorto.
Noiden kauhukuvien tarkoitus on vahvistaa toiseuden narratiivia. Tuon olemassaolevan ja brutaalin narratiivin tarinan ydin on kollektiivisena kokemuksena ja taustalla vaikuttavana kollektiivisena, kyseenalaistamattomana tarinana luoda ja uusintaa kuvaa islamin perustavaa laatua olevasta erilaisuudesta (lue: pahuudesta) verrattuna meidän eurooppalaisten uskomusrakennelmiin ja arvomaailmaan. Siihen on syynsä, miksi tuon narratiivin kyseenalaistaminen ja käytetyn argumentaation virheiden osoittaminen kääntyy julkisessa keskustelussa lähes poikkeuksetta puheeksi islamin 'puolustamisesta', sillä islamin pahuus on oletusarvo, oppi, jota ei saa kyseenalaistaa itsestäänselvyytenä. Tällä tavalla keskustelu kääntyy aina keskusteluksi jostakin muusta kuin itse aiheesta ja tämä vain omalta osaltaan alleviivaa tuon toiseuden narratiivin nielleiden ihmisten täydellistä kyvyttömyyttä rationaaliseen ajatteluun. He ovat dogmiensa vankeja.
Islamvihan ylläpitämä toiseus ei ole rationaalista saati edes kaukaisesti neutraalia, vaan se on hyvin selkeästi kielteisesti värittynyttä niin sisällöllisesti kuin käytetyn retoriikan suhteenkin (siksi kuulette puheita partalapsista, pedofiiliuskonnosta ja iPhonemiehistä). Tässä tarinassa kaikki muslimit ovat uskontonsa perusteella toisia ja loisia. Eikä toisten ja loisten kanssa luonnollisesti jaeta meidän suomalaisten ja eurooppalaisten kanssa samaa ja tasavertaista ihmisyyttä saati ihmisarvoa. Tuo tarina on negatiivisesti yleistävä ja yksinkertaisen uskonnollistava, eikä se suostu näkemään ja hyväksymään muslimien monimuotoisuutta, eikä edes yksilöitä: identiteetti on yksipuolisen Koraanin tulkinnan määrittelemä, yhtenäinen ja kaikille muslimeille yhteiseksi pakotettu, vaikka maailmassa on sellaiset 2 miljardia muslimia, joten yksinkertaistettu identiteetti on vain virheellinen määritelmä. Ja tuon virheellisen määritelmän omaksuminen on vaarallista siksi, että sen perusteella toimiva ihminen ei loppujen lopuksi edes kunnioita muslimien ihmisarvoa ja siksi muslimin huono kohtelu on helpompi sietää (onhan se 'toinen', 'loinen' ja 'erilainen'):
Olisin rikas mies, jos saisin euron joka kerta, kun joku problematisoi terrorismin pelkäksi islamin syyttämiseksi. En jaksa edes arvioida, montako kertaa olen kuullut, miten terrorismi on vain perintöä siitä politiikasta, jota EU on maahanmuuttoon sekä pakolaisiin liittyen harrastanut, sillä se politiikka on antanut jihadismille tien ja väylän tulla pakolaisten mukana Eurooppaan.
No, ei terrorismilla ole juurikaan mitään tekemistä maahanmuuton saati pakolaisten kanssa. Ei näistä kumpikaan ole terrorismia aiheuttaneet, eivätkä mahdollistaneet. Euroopassa on muslimeita ollut aina ja nyt heitä on sellaiset 60 miljoonaa, pakolaisia on miljoonia, kuten on laittomia siirtolaisiakin. Luulisi heidän nyt kyenneen useampaan terrori-iskuun vuosien saatossa kuin nyt ovat tehneet (vuodesta 1970 muslimit ovat tehneet 2% Eurooppaan kohdistuneista iskuista).
Ei nykyin(kään) terrorismi ole seurausta maahanmuuttopolitiikasta. Ei terrori ole Merkelin saati muun punavihreän hegemonian perintöä. Ei nykyinen terrori johdu edes islamista, vaikka meille muuta halutaan uskotella.
Todellisuudessa me olemme sodassa.
Kyllä. Me olemme sodassa. Me. Suomalaiset. Mekin olemme sodassa. Me olemme osa sitä koalitiota, joka sotii kaukana meistä. Kun kuulette poliitikkojen puheita ’sodasta terrorismia vastaan’, jonka alkuperäinen lupaus oli, että on ’parempi sotia siellä kaukana kuin täällä’, niin muistatte, mistä on kyse. Tämä lupaus vei sodan ja väkivallan ainakin Irakiin, Afganistaniin, Pakistaniin, Jemeniin, Somaliaan, jotta me saisimme elää rauhassa.
Mutta rauhan nimissä on aiheutettu vain katastrofeja. ’War on Terror’ on yhtälö, joka on epäonnistunut. Me näimme sen Brysselissä. Me näimme sen Pariisissa. Me näimme sen Istanbulissa. Me näimme sen Bamakossa. Me näimme sen Maidugurissa. Me olemme nähneet sen kuluneen vuoden aikana kaikkialla, jonne rauhaa on asein viety. Ja viimeksi näimme sen Nizzassa, Munchenissä ja Berliinissä. Eurooppakin on nyt muuttumassa taistelukentäksi, sillä ’War on Terror’ on epäonnistunut. Sota terroria vastaan on tappanut enemmän siviilejä siellä kaukana kuin terrori-iskut meidän maaperällämme. Ja sitten me ihmettelemme, kun pommitetun maan politiikka johtaa iskuihin meitä vastaan. Miten me kehtaamme? No, kyllähän me kehtaamme.
Tämän vuoksi on tärkeää, että puhuessamme ISIS:in terrori-iskuista, meidän tulee nähdä ne iskut sodan narratiivissa. Sillä sodasta on kyse. Tämä siitä huolimatta, että me haluamme nähdä sotamme ja pommittamisemme vain rauhan viemisenä, hyvänä hyvyytenämme, viattomina tekoina ja pyyteettöminä ponnisteluina ihmisten hyvinvoinnin eteen, eikä meidän pommeja voi kutsua sodaksi saati terroriksi. Kysykää vaikka niiltä, jotka niitä rauhan ja rakkauden pommeja ovat niskaansa saaneet. Voi, miten onnellisia ovatkaan olleet noista lempeyden eleistämme, jotka tuhosivat kodit, yhteiskunnan, rauhan ja elämän, mutta hei: hyvän asian puolesta!
Mutta toisaalta: tuo sota on ollut välttämätön, ikävä kyllä. Se, että se on epäonnistunut, on toinen asia, mutta meilläkin on oikeus puolustautua, jos me koemme uhkaa. Meidän ei silti vain tule ihmetellä, jos teoillamme on seurauksia. Ja kun me olemme sodassa, on meidän myös ymmärrettävä ja hyväksyttävä sodan loogiset seuraukset, kuten terroriteot kaupungeissamme. Siksi meidän on lopetettava puheet uskonnoista. Meidän lopetettava maahanmuuton syyllistäminen terrorismista. Sillä me olemme sodassa.
Ja sodassa uskonto on vain väline. Uskonto ei ole syy. Uskonto ei ole edes seuraus. Uskonnolla on sodassa vain välinearvo. Kun sodassa on tarpeen lujittaa rintamaa, on uskonto siinä mitä mainioin väline. Kun uskonnolla saa perusteltua itselleen ja joukoilleen, että ’meillä on oikeus ja velvollisuus tappaa’, on kyse työkalusta. Mekanismi on tismalleen sama isänmaallisuuttaan uhoavilla oikeistolaisilla, jotka haluavat muslimit pois Euroopasta: luodaan illuusio identiteetistä, puhtaasta opista, puhtaasta kulttuurista, toiseuden uhasta ja väkivallan oikeutuksesta. Ja näin ylläpidetään virheellistä tarinaa, rasismin narratiivia, jossa ihmisen erilaisuus on se manifestoituva uhka.
Kuitenkaan tuoreimmissa terrori-iskuissa ei ole ollut kyse islamista itsestään lainkaan. Ja miten olisikaan, sillä ei uskonto omista sotavoimia, eikä uskonto jonain yhtenäisenä voimana vain tunkeudu ihmisten mieliin ja saa toimimaan tavoitteellisesti, ihmisiä surmaten, organisoidusti hegemoniaan pyrkien. Ei noissa tuoreimmissa iskuissa ole kyse edes maahanmuutosta, vaikka tuota tarinaa meille tuputetaan juuri nyt ovista ja ikkunoista sisälle. Kun iskujen tekijät olivat rikollisia, päihdeongelmaisia, radikalisoituneita ex-vankeja, on helppo nähdä, mistä on kyse. ISIS ei rekrytoi ihmisiä teologisin perustein, vaan identiteettiperustein, jonka taustalla ovat poliittiset pyrkimykset. ISIS luo tarkoituksella identiteettiä urheista sotureista, joille annetaan tunne arvostuksesta, kuulumisesta johonkin ja jotka taistelevat sodassa, jossa puolustetaan heidän yhtäkkiä löytämiään identiteettiä, uskoa, kulttuuria, olemassaoloa (jota jokin ulkoinen voima uhkaa). Aivan samalla metodilla ISIS luo identiteetteihin perustuvaa rintamalinjaansa kuin luo ISIS:in vastinkappale, nuo isänmaalliset oikeistolaisetkin: kummatkin ovat puolustamassa omia arvojaan, omaa identiteettiään, omaa kulttuuriaan, omaa uhatuksi määrittelemäänsä olemassaoloaan.
Tässä sodassa on tarve vahvistaa rintamalinjoja ja luomalla eripuraa Eurooppaan, ISIS vahvistaa omia mahdollisuuksiaan saada muodostettua rintama myös Euroopan sisälle, sillä vihollisen heikentäminen on luonnollisesti yksi sodan pääperiaatteista. Kun isänmaallinen mölymystö nielee ISIS:in heille syöttämän tarinan pakolaisina tulevista terroristeista ja heidän mukanaan tulevasta väkivaltaisesta islamismista, niin tuolloin isänmaallinen mölymystö on ISIS:illä töissä. Kun me juutumme identiteettien luontiin, me vahvistamme toiseuden rintamaa, joka vain ylläpitää ja uusintaa vihaa ja eristää ihmiset toisistaan – ja varmistaa osaltaan tuon sodan jatkumisen. Aivan, kuten ISIS haluaakin. Lopetetaan tämä, sillä me voimme tehdä niin. Ja minusta meidän pitääkin tehdä niin:
Olemme sodassa, jossa terroristit voi tappaa luodeilla, mutta itse terrorismia ei. Sodassa on aina kyse vallasta, rahasta, eriarvoisuudesta, etupiireistä, politiikasta, öljystä, resursseista. Siksi meidän on myönnettävä, että olemme sodassa ja että sodan juurisyyt on löydettävä, korjattava ja ennaltaehkäistävä. Ja siinä samassa meidän on varmistettava, että ne rintamat eivät vahvistu täällä Euroopassa, eivätkä täällä Suomessa:
-“Paras tapa lyödä Isis rahoituskanavien kuivattamisen lisäksi on estää potentiaalisten Isis rekrytoitavien nuorten syrjäytymiseen ja radikalisoitumiseen johtavat toimet. Ei tehdä ihmisten elämä ahtaaksi Euroopassa ja estetään konfliktin siemen kasvamasta.“- (Hussein al-Taee)
Ei mitään lisättävää. ISIS kyllä löytää ihmisensä Euroopasta, jos me niin sallimme käyvän. Aivan, kuten se teki Berliinin iskussa joulukuussa 2016:
'Kosto muslimien pommittamisesta'. Kyllä: me olemme sodassa.
Herra Amri oli malliesimerkki rekrytoijien kyvystä saada ihminen uskomaan olevansa merkityksellinen ympäristössä, joka oletuksena on jo tuominnut kaikki muslimit. Herra Amri oli myös rikollinen nilkki, joka kierteli ympäri Eurooppaa tekemässä rikoksia. Vihaa, päihteitä, tuhopolttoa, väkivaltaa, vieraantumista, ulkopuolisuutta. Ja sitten on tavattu sopiva islamistinen demagogi, joka oli sitten viimeinen niitti. Siihen on syynsä, miksi minä kutsun näitä 'varttijihadisteiksi'.
Muistattekos muuten, minkälainen tausta oli usealla Pariisin iskun tekijällä? Nizzan iskun tekijällä? On hyvin oleellista ymmärtää, että samalla tavalla kuin kotikutoiset ’isäm maallisetkin’, niin ISIS:inkin rintamassa olevat temppeliritarit ovat niitä, joita propaganda vie ja jotka ovat vieraantuneita ja sivuraiteilla yhteiskunnasta. Näihin ryhmiin iskevät kummatkin: niin ISIS kuin nationalistinen hulluuskin. Siihen on syynsä, että näillä toistensa suhteen näennäisillä ääripäillä on omat todellisuuttaan halutuksi vahvistavat MV- julkaisunsa, joista he kuplaansa hakevat oikeutuksen tunnetta. Eivät kotikutoiset nationalistimme ole ääripää jihadisteille, vaan nuo kummatkin ovat ääripäitä suhteessa meidän perusarvoihimme, yleisille ihmisoikeuksille sekä itse ihmisarvolle.
Siihen on vahvat syynsä, että meidän on alettava puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä. Jos me syytämme kaikesta pahasta vain islamia ja maahanmuuttoa, emmekä lainkaan katso peiliin, me puhumme edelleen vääristä asioista. Ja jos me edelleen ylläpidämme toiseuden narratiivia ja hyväksymme sen ikään kuin lähtökohtana ja totena, me vain vahvistamme ISIS:in tarinaa:
Kuten jo aiemmin sanoin: ympäristö radikalisoi. Ympäristöllä on merkitystä. Ympäristö vaikuttaa meihin kaikkiin. Myös muslimeihin. Haluatte tai ette.
Ja me olemme sodassa. On olemassa ihmisiä, jotka haluavat tappaa meitä. Mahdollisimman monta. Vielä enemmän on ihmisiä, jotka haluavat pelotella meitä. Ja heitä on kymmeniä tuhansia, jotka haluavat muuntaa totuutta tukemaan heidän painajaisiaan, saadakseen voimaa ja valtaa, välittämättä tekojensa seurauksista. He eivät edes tajua olevansa samalla puolella kuin terroristit, he eivät edes tajua luovansa sitä miljöötä, joka luo eristymistä, vieraantumista, vihaa ja kaikupohjaa jihadistien rekrytoinnille sitä sotaa vastaan, jota käydään kaukana kotoamme.
Eurooppa on sairastunut ja sen nimi on oikeistopopulismin kylvämä toiseudella marinoitu rasismi, jonka reaktio kaikkeen on tahdoton kirkuminen ja vaatimukset rajojen sekä ihmisryhmien sulkemisesta. Ja älkääkä vain kuvitelko, että tuo rajojen ja ihmisten sulkeminen olisivat meidän turvamme terrorismia vastaan. Eivät ne nimittäin ole, ne vain vahvistavat sitä.
Ymmärrätte tämän kaiken kysymällä yksinkertaisen kysymyksen: mitä, jos Imatran kolme ihmistä ampunut nuori mies olisikin ollut muslimi?
Niinpä. Silloin meitä vasta kiinnostaisivat nuo kolme kuollutta ihmistä ja meidän korvamme olisivat kaikkialla humisevan muslimivihan turruttamat.
Miettikää, mitä tämä kertoo ajasta, jona elämme. MOT.
