Kunhan muslimilla menee huonommin, se on meidän hyvinvointiamme! #Perussuomalaiset

 

Terhi Kiemunki.

Sebastian Tynkkynen.

Mertsi Merivirta.

Laura Huhtasaari.

Juho Eerola.

Olli Sademies.

Jussi Halla-aho.

Teuvo Hakkarainen.

Olli Immonen.

Ja lukemattomat muut rasistit musliminkeittäjistä lähtien, joita vaikuttaa tai on vaikuttanut puolueessa nimeltä Perussuomalaiset. Tämän listan henkilöistä usea on joko jo tuomittu kiihottamisesta kansaryhmää vastaan tai muusta rasistisesta puheesta tai sitten he ovat syytteen jo saaneet ja toisaalta: jokainen listan henkilöistä ainakin on 100%:n varmuudella rasisteja, joten heitä kyllä puolueessa riittää.

Voisi sanoa, että Perussuomalaisilla on ongelma (jota he eivät itse myönnä). Tuorein rasistisesta puheestaan rikossyytteen saanut henkilö on Teuvo Hakkarainen. Hän luonnollisesti kiistää rikoksen ja sanoo vain olleensa 'tunnekuohussa' Nizzan tapahtumien vuoksi. Herra Hakkaraista puolustivat jo PS:n kansanedustaja Ronkainen, jonka mielestä:

-"Islam on kuitenkin uskonto, johon itseensä sisältyy vihapuheenomaisia määräyksiä naisten, muiden uskontojen ja esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen kohtelusta. On erikoista, että Toiviaisen mukaan islamismi tai terrorismi sisältäisivät sellaisia ajatuksia, joita olisi yhteiskunnassa suojeltava kritiikiltä."-

No, tässä tapauksessa ei vain tästä ollut lainkaan kyse. Ohipuhetta ja maalitolppien siirtoa. Edustaja Ronkaista komppaa Porin oma Eva Braun, jonka Hakkaraispuolustus perustuu siihen, että 'muslimit eivät ole kansanryhmä ja sananvapauden rajoittamista'. No, lukekaa itse:

-"Kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps) puolestaan pitää Hakkaraisen syytettä ”sananvapauden rajoittamisena”.

– Itse ajattelen, että muslimit eivät ole kansanryhmä. Heitä on 1,7 miljardia. Muslimit eivät myöskään ole kansanryhmä Suomessa, vaikka osa heistä kuuluu uskontoon nimeltä islam.

– Minusta Hakkaraisen syyte on lähinnä sananvapauden rajoittamista, ja mielestäni sananvapauden pitäisi aina mennä uskonnonvapauden yli, Huhtasaari sanoo.

Huhtasaaren mukaan myöskään kristittyjen pilkkaamisesta ei pitäisi joutua tuomiolle.

– Jos joku sanoo kristityistä jotain pahaa tai pilkkaa Jeesusta, minusta hänen ei kuulu saada siitä tuomiota, vaikka sanominen ei minusta olisi asiallista tai sopivaa, Huhtasaari sanoo."-

Edustaja Huhtasaari on kokonaisuudessaan erityisen vaarallisilla vesillä erityisesti kohdassa, jossa hän sanoo, että 'sananvapauden pitäisi aina mennä uskonnonvapauden yli'. Hän nimittäin sanoo tässä, että jokin toinen perustavaa laatua oleva ihmisoikeus on tärkeämpi kuin toinen perustavaa laatua oleva oikeus, vaikka ihmisoikeuksien koko idea on olla oikeuksien kokonaisuus, ei vain rusinoita pullasta- metodilla kerättävä kokoelma mahdollisia oikeuksia ja perusarvoja. Minä en tuollaiseen lainsäätääjään kauheasti luottaisi, jolle ihmisoikeudet ovat vain mielipide.

Nämä Hakkaraisen puolustukseksi suunnatut puheet ovat hyvin absurdia puhetta. Niissä kun ei ole mitään järkeä. Ronkaisen sekä Huhtasaaren mielestä politiikan tai uskontojen ei tulisi olla immuuneja arvostelulle. Mutta ei kukaan ole muuta väittänytkään, eikä tässä Hakkaraisen saati muiden rasistipersujen puheiden kritiikissä ole ikinä ollut kyse tästä. Ei ikinä. Sillä sellaisia vaateita, joissa esimerkiksi islamin uskoa ei saisi kritisoida, ei liene vakavasti otettavina edes olemassa saati ainakaan esimerkiksi Teuvo Hakkaraisen rikossyytteessä ei tästä ole kyse.

Sillä ei Teuvo Hakkarainen pilkannut uskontoa sinällään tai kritisoinut sitä. Muistellaanpa vielä hetki, mitä Teuvo Hakkarainen oikeasti kirjoitti:

Tuo Hakkaraisen puhe on tyhjää ja turhaa puhetta. Ja tuo puhe on Timo Soinin mukaan 'hupsuttelua'. Hakkarainen vaatii muslimien poistamista Suomesta. Kokonaan. Herra Hakkarainen toimii juuri sillä tavalla kuin ISIS toivoo eurooppalaispoliitikoiden toimivankin: lietsoo vihaa kaikkia muslimeita kohtaan ja omalta osaltaan pyrkii varmistamaan muslimien eriytymisen ja eristymisen muusta yhteiskunnasta.

Teuvo Hakkarainen myös valehtelee, sillä ei Eduskunnassa ole ollut mitään pyrkimyksiä lakiteitse ennaltaehkäistä Nizzan kaltaista terrorismia. Eduskunnassa on käsitelty lakiehdotuksia, joilla ihmisten huonoa kohtelua on varmistettu ja hallituksen toimesta on tehty päätöksiä, joiden mukaan turvapaikanhakijoiden mahdollisuuksia saada turvapaikka, on heikennetty. Näillä kummallakaan ei ole vain mitään tekemistä terrorismin kanssa, sillä terrorismi ei ole turvapaikanhakijoiden aiheuttama ongelma. Herra Hakkaraisen lääke on siis väärä, sillä hän yhdistää turvapaikanhakijat terrorismiin.

Lisäksi Teuvo Hakkarainen myös valehtelee kirjoituksessaan lisää tyypilliseen persutapaansa: kaikki terroristit eivät ole muslimeita, eikä Nizzan tapauksessa ollut erityisesti uskonnollisia ambitioita, vaan mielenterveydellisiä ongelmia.

Se, että perussuomalaiset kansanedustajat rientävät joukolla puolustamaan herra Hakkaraista, kertoo puolueen henkisestä tilasta surullisen paljon. Heille rasismi on tärkeä asia. Tämä lienee se syy, miksi puolustuspuheissa huomiota yritetään kiinnittää siihen, että rikossyytteissä olisi kyse uskonnon kritisoimisesta, vaikka kyse on edelleen vain ja ainoastaan vihapuheesta ja kansanryhmää vastaan kiihottamisesta:

-"Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."-

Näin sanoo laki. Ja juuri siksi herra Hakkaraisen syyte on täysin ansaittu ja täysin oikeutettu.

Kyse on siis loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisesta asiasta: Teuvo Hakkarainen ei kritisoi uskontoa, vaan kertoo hyvin selkeästi mielipiteensä siitä, miten islam aiheuttaa terrorismia aiheuttaen tilanteen, jossa maassamme olevat muslimit ovat terroriuhka ja siksi heidät tulisi maasta poistaa (sillä kaikki terroristit ovat muslimeita). Ei tuo ole mitään uskonnon kritisoimista. Tuo on ihan puhdasta vihapuhetta ja negatiivisen yleistyksen liimaamista vähemmistön päälle.

Herra Hakkarainen, joka hallituspuolueen kansanedustajana lietsoo avoimesti uskontoon ja valheisiin perustuvaa vihaa ja suuntaa vihapuheensa suoraan muslimeita kohtaan, on murheellinen tapaus. Ja vielä murheellisempaa on, että meillä on hallituksessa puolue, joka hallituksessa ollessaan vain normalisoi ja arkipäiväistää rasismia politiikan hyväksyttävänä perustana. Kun Perussuomalaiset päätyivät hallitukseen, ovat he näyttäneet, mitä puheiden ja eleiden takaa jäi, kun piti tehdä yhdessä kompromisseja: jäi vain pelkkä rasismi. Ei perussuomalaisia kiinnosta köyhä, kurja, eikä Suomen tulevaisuus, vaan muslimia pitää saada kiusata ja muslimia pitää saada solvata. Perussuomen motto on: "Kunhan muslimilla menee huonommin, se on meidän hyvinvointiamme".

Perussuomalaiset kansanedustajat haluavat nyt väittää, että muslimit ovat erityisessä suojelussa ja heitä ei saa kritisoida. He ovat väärässä. Kun me puolustamme ihmisten oikeuksia olla tulematta solvatuksi, me puolustamme meidän suomalaisten arvoja. Minä haluan, että muslimitkin saavat elää täällä rauhassa. Aivan, kuten he ovat eläneet aina. Aivan, kuten minä ja kuka tahansa perussuomalainenkin. Harmi, että perussuomalaiset itse eivät näin itse ajattele.

Kovat ajat paljastavat todelliset luonteet ja todelliset arvot. PS:n arvoja ovat rasismi, vieraan pelko ja ihmisviha. Ikävä kyllä.

 

 

Taustamateriaalia:

1. 'WHAT CAN THE U.S. LEARN FROM RADICALIZATION IN THE FRENCH-SPEAKING WORLD?'

2.  'Attack in Nice, France, Represents Terrorism’s New Reality'

3.  'Suomalaisasiantuntija Nizzan iskusta: ”Tämä oli varoitus – uusia kovempia iskuja on tulossa”'

4.  'Asiantuntija: Lisää iskuja todennäköisesti tulossa'

5.  'He drank alcohol, ate pork and took drugs. He was NOT a Muslim - he was a s***'

6.  'Terrorismin tutkija: ”Ranska on sodassa ’islamilaista valtiota’ vastaan”'

7.  'Why does France keep getting attacked?'

8.  'Why France Has Become the Number One Target for Terror'

9.  'Jihadismitutkija Olivier Roy: Radikalismi on islamisoitunut'

10.  'Are All Terrorists Muslims? It’s Not Even Close'

11.  'Miksi iskun kohteena oli jälleen Ranska?'

12.  'Työttömyys ei selitä terrorismia, mutta eipä selitä uskontokaan'

13.  'Hakkarainen vaatii muslimien massakarkotuksia Suomesta'

14.  'Nizzan terroristin setä: Isisin algerialainen jäsen värväsi veljenpoikani'

15.  'Seksiä, huumeita ja väkivaltavideoita – tämä tiedetään Nizzan hyökkääjästä'