Lepää rauhassa, Kokoomus #ElinaLepomäki
-"Sosiaalisessa mediassa leviää kirjoitus, joka referoi valikoiden vanhoja kirjoituksiani koskien maahanmuuttoa. Osa tekstistä ei ole omaani.
Olen lukenut Thilo Sarrazinin kirjan "Deutschland schafft sich ab" ja suosittelen kirjan lukemista kelle tahansa. Siinä on laajaa tilastoihin pohjaavaa analyysiä Saksan yhteiskunnan murroksesta. Jokainen yhteiskunta muuttuu, oli maahanmuuttoa tai ei. Sarrazinin kirjaa koskevan kirjoitukseni olen sittemmin poistanut, koska siinä oli laskujen alkudatassa virheitä. Ilmoitin tästä aikanaan vanhoilla kotisivuillani.
Kannatan maahanmuutossa tarveharkinnan poistamista ja vapaampia työmarkkinoita. Olen systemaattisesti puhunut sen puolesta, että meidän on purettava työllistämisen kynnyksiä, niitä, jotka heikentävät erityisesti nuorten ja maahanmuuttajien pääsyä työmarkkinoille. Integraatio lähtee koulun, kielen ja työn kautta. Järjestelmä on väärä, jos se passivoi.
Kannatan myös YK:n Geneven pakolaissopimuksen mukaista pakolaisuutta. Euroopan lähialueilla on käynnissä useita sodankaltaisia konflikteja, jotka aiheuttavat muuttoliikettä nyt ja tulevaisuudessa. On selvää, ettei ratkaisu noihin ongelmiin ole kymmenien miljoonien ihmisten siirtyminen Eurooppaan lyhyen aikavälin sisällä. Meidän on pyrittävä auttamaan ihmisiä turvallisilla lähialueilla; siihen Geneven pakolaissopimuskin ensisijaisesti tähtää.
Olen itse asunut Suomen lisäksi Saksassa, Iso-Britanniassa ja Tanskassa. Kaikkiin näihin maihin on perinteisesti kohdistunut huomattavan paljon enemmän maahanmuuttoa kuin Suomeen. Maahanmuuttoon liittyy hyvien puolien lisäksi myös ongelmia silloin, kun ihmiset eivät koe olevansa kohdemaan yhteiskunnan osa. Ikävä tilanne on myös silloin, jos syrjäytyminen jatkuu sukupolvelta toiselle. Esimerkiksi Britanniassa Kauko-idästä tulleiden maahanmuuttajien lapset ovat kuitenkin jättäneet oppimistuloksissa jo alkuperäis-britit taakseen.
Vastustan rasismia. Olen avoin erilaisuudelle. Jokainen ihminen on yksilö eikä taustansa edustaja. Olen myös huolissani maailmasta, jossa yhteiskunnallisista muutoksista ei voi puhua avoimesti."-
Elina Lepomäki on kirjoittanut tänään 10.4.2016 omassa Facebook- profiilissaan näin. Kirjoitus juontaa juurensa siitä ihmettelystä ja kritiikistä, jota hän on saanut vanhasta kirjoituksestaan, jossa mm. pohditaan vanhan kunnon Eurabia- tarinoiden tavoin saksalaisen kulttuurin katoamista islamin vuoksi.
Tuossa vanhassa kirjoituksessa oli paljon oletuksia geneettisestä huonommuudesta ja 'voimakkaan sikiämisen' luomasta saksalaisuuden heikkenemisen uhasta. Niitä juttuja ei oikeastaan voi pitää muuna kuin puhtaana rasismina, kuvitelmana etnisten ryhmien synnynnäisestä lahjattomuudesta. Ja noista näkemyksistään Elina Lepomäki ei tuossa FB- saatteessaan irtisanoudu, vaan suosittelee Sarrazinin tilastorotuopillista teosta luettavaksi.
Elina Lepomäki vaikuttaa tuon tuoreen FB- tekstinsä perusteella olevansa vilpittömästi huolissaan maailmasta, jossa Eurabia-fantasioinnilla ei voikaan lietsoa vihaa ja pelkoa ilman arvostelua. On tämä kurjaksi mennyt tämä keskustelu. Vaikka ihan ilman hyssyttelyä ja ilman inhaa poliittista korrektiutta pohdiskeli muinoin näin:
-"Tänä päivänä (ja Saksassa runsasta maahanmuuttoa on tapahtunut jo vuosikymmenten ajan) jopa 80% Saksassa asuvista nuorista muslimeista kokee itsensä ei-saksalaiseksi. Näistä suuri osa on Saksan kansalaisia. 90% turkkilaistaustaisista maahanmuuttajista menee toisen turkkilaistaustaisen kanssa naimisiin. Muslimit myös säilyttävät hanakasti uskontonsa, ja uskonto määrää kulttuuria. Saksalainen kulttuuri katoaa tässä asetelmassa nopeasti."-
Kulttuuri katoaa. Kauhea islam. Se paha islamisaatio on tulossa. Hui. Tai sitten ei ole tulossa. Ehkä juuri siksi Elina Lepomäki poisti kirjoituksena blogistaan. Mutta silti voisi kysyä, minkälainen olisi maailma, jossa Lepomäen sanoin 'yhteiskunnallisista muutoksista ei voi puhua avoimesti'? Ilmeisesti siis Elina Lepomäen omat kirjoitukset eivät kuulu tuon peräänkuulutetun 'avoimen keskustelun' piiriin? Kuulostaa melko persulta. En tiedä, onko asia näin, mutta näin niitä asioita nyt koetaan.
Itse asiaan liittyen, Elina Lepomäki unohti sujuvasti, että esimerkiksi Saksaan on otettu ja otettiin vuosikymmeniä sitten miljoonia maahanmuuttajia ja erityisen paljon Turkista teollisuuden työvoimaksi. Vastaavalla tavalla esim. Ranska otti muinoin Algeriasta miljoonia ihmisiä vain töihin ilman ajatustakaan mistään integroimisesta (sillä Niiden piti lähteä kotiin, kun työt loppuvat).
Siirtolaisuus nimittäin keskittyi teollistumisen alkuaikoina sekä Toisen Maailmasodan jälkeisinä aikoina teollisuuden tarpeisiin ja ihmisiä suorastaan haettiin töihin ympäri maailmaa. Esimerkiksi USA, Saksa sekä Ranska haalivat miljoonia ihmisiä töihin, sillä teollisuus vaati tekijänsä. Ja siirtolaisiahan tuli – ja meni – miljoonia ja taas miljoonia vain tekemään töitä ja lähettämään myös rahaa omiin kotimaihinsa, sillä elintasoahan siirtolaiset menivät parantamaan.
Niitä siirtolaisia lähti Suomestakin Ameriikan ihmemaahan ja Australiaan asti. Ja tämä siirtolaisuus piti sisällään ajatuksen, että kyse on väkiaikaisesta tapahtumasta, eikä tarkoitus edes ollut automaationa jäädä ikuisiksi ajoiksi tulomaahan. Ei tällaisessa ympäristössä, jossa siirtolainen on oletusarvoisesti ’vieras’, paljoa pohdittu integroitumista saati sopeutumista: töissä oltiin ja töitä tehtiin, perkele. Ja niin oli hyvä.
Mutta yhteiskunnalliset tilanteet muuttuivat ja yhtäkkiä siirtolaisuudesta tulikin ongelma. Esimerkiksi Ranskaan oli tullut miljoonia ihmisiä Algeriasta ja Algerian sodan jälkimainigeissa Ranskaan tulleet ihmiset eivät laman tultua ja töiden loputtua 70-luvun alkupuoliskolla voineetkaan palata kotimaahansa, sillä se kotimaa, josta he Ranskan siirtomaana olivat lähteneet, oli kadonnut sellaisena kuin oli totuttu. On jokseenkin ilkeä tilanne, jossa olet maassa, jossa olet ’siirtolaisena’ töissä, oletkin yhtäkkiä työtön, ilman kotimaata ja ilman todellisia siteitä maahan, jossa olet.
Eivät Ne siis lähteneetkään. Osa oli asunut jo niin monta vuotta maassa, perustaneet perheitään, juurtuneet ja Ranskassa Algerian sota teki paluun mahdottomaksi. Ja kaiken tämän seurauksena syntyi 70-luvun laman ikeessä köyhien ghettoja, sosiaalista eriarvoistumista. Ja uskokaa tai älkää, niin sellaisissa paikoissa tuppaa olemaan kaikenlaisia ongelmia (kuten on kaikkialla maailmassa Intian ghetoista Brasilian faveloihin). Eikä tällä ole käytännössä mitään tekemistä turvapaikanhakijoiden saati pakolaisten kanssa.
On siis absurdia puhua Saksan kurjalistoista tämän päivän pakolaiskriisin narratiivissa, sillä näillä kahdella asialla ei ole mitään tekemistä keskenään ja Saksassa, kuten muissakin laajan maahanmuuton veteraanivaltoissa on jo ymmärretty, mitä integraatio vaatii ja että ihmisiä ei vain kannata, eikä saa jättää oman onnensa nojaan. Eurooppa on siis oppinut menneestä. Ja niin on hyvä.
Elina Lepomäki jo vuosia sitten laittoi Hommalle kirjoituksen, jossa hän pohdiskeli tuota pakolaisuuden problematiikkaa:
-"Pakolaissopimuksen henki oli taata vainotuille ihmisille mahdollisuus liikkua rajojen yli lähimpään turvalliseen paikkaan, jossa heille annettaisiin samat mahdollisuudet elämän ja hyvinvoinnin rakentamiseen kuin kohdemaan kansalaisille.
Nykyisellä humanitaarisella maahanmuutolla ei ole alkuperäisen järjestelmän kanssa paljon tekemistä: ihmiset eivät matkusta lähimpään turvalliseen maahan, vaan (rikkaimmat) siirtyvät lentäen pohjoismaisiin hyvinvointivaltioihin, joissa pääsee yhteiskunnan tarjoamien etujen piiriin."-
Elina Lepomäellä on ollut myös ihan ikioma kysymyksiä ja vastauksia- palsta Hommalla, joten ei tuo nyt aivan yllätyksenä tule, että hän yllä olevassa lainauksessa väittää ilmeisen vakavissaan humanitaarisen avun hakijoiden vain siirtyvän tänne pohjoiseen nauttiakseen yhteiskunnan tarjoamista eduista. Vain selkeät puheet 'loisista' puuttuvat, mutta muuten ihan perinteistä 'maahanmuuttokriittistä' retoriikkaa tuo on. Hän toki puhuu EU:n ulkopuolelta tulevista ihmisistä näin:
-"Sosiaalipummeista" pääsemme tehokkaimmin eroon kun emme enää jaa vastikkeettomia tukia."-
Tässäkin elää perinteinen 'maahanmuuttokriittinen' myytti, että turvapaikanhakijat tulevat Suomeen vain nauttiakseen ilmaisesta ylläpidosta ja ilmaisesta rahasta.
Jos unohdamme Elina Lepomäen vanhat puheet, niin itse nostaisin oleelliseksi asiaksi juuri nyt hänen halunsa tuoda esille - jälleen kerran - Geneven sopimuksen ja pakolaisuuden keskustelun keskiöön.
-"Kannatan myös YK:n Geneven pakolaissopimuksen mukaista pakolaisuutta. Euroopan lähialueilla on käynnissä useita sodankaltaisia konflikteja, jotka aiheuttavat muuttoliikettä nyt ja tulevaisuudessa. On selvää, ettei ratkaisu noihin ongelmiin ole kymmenien miljoonien ihmisten siirtyminen Eurooppaan lyhyen aikavälin sisällä. Meidän on pyrittävä auttamaan ihmisiä turvallisilla lähialueilla; siihen Geneven pakolaissopimuskin ensisijaisesti tähtää."-
Tämä sama teema toistuu Homma- kirjoituksissa ja nyt tuoreessa FB- kirjoituksessa. Voisi siis olettaa tämän Geneven sopimuksen olevan Elina Lepomäelle edelleen validi kritiikin kohde.
Elina Lepomäki käytännössä ehdottaa, että kansainvälinen suojelu pitäisi rajata vain ja ainoastaan Geneven pakolaissopimuksen mukaiseen suojeluun. Hän myös väittää, että nykyiset konfliktit ovat luonteeltaan sellaisia, joiden vuoksi koko Geneven sopimus aikoinaan luotiin. Lisäksi hän jostain syystä saa liitettyä tähän kohtaan perinteisen halla-aholaisen ajatuksen ihmisten auttamisesta lähialueella. Se on tietenkin yhtenä avun tasona oikein hyvä, mutta kokonaisuutena se on riittämätön ja perustuu vanhakantaiseen tulkintaan kriisien luonteista:
-"Pakolaisten suojelujärjestelmän kulmakivi on YK:n pakolaissopimus vuodelta 1951. Pakolaissopimuksen tulkinnassa on yhä nykyäänkin usein lähtökohtana ajatus pakolaisesta valtion vainon uhrina. Näin on, vaikka EU:n nk. määritelmädirektiivissä on nimenomaisesti tunnustettu, että myös muut toimijat kuin valtion viranomaiset voivat olla pakolaissopimuksessa tarkoitettuja vainoajia.
Pakolaissopimuksen tulkinnan valtiokeskeisyyden vuoksi se ei vastaa erilaisten ei-valtiollisten toimijoiden vainoa pakenevien henkilöiden tarpeisiin. Tämä puolestaan näkyy muun muassa siinä, että esimerkiksi Suomessa vain pieni osa turvapaikanhakijoista tunnustetaan pakolaissopimuksen mukaisiksi pakolaisiksi. Suurimmalle osalle suojelun tarpeessa olevista henkilöistä annetaan pakolaissopimusta täydentäviä toissijaisia suojelumuotoja."-
Oleellista tässä kohdassa on muistaa, miten 'pakolaisuuden' syyt ovat huomattavasti moninaisempia kuin vuoden 1951 sopimusta laadittaessa oli edes ajateltu. Konfliktien luonne on monimutkaistunut ja muuttunut ja ne ovat pitkäkestoisia, ne pitävät sisällään myös muita kriisejä kuin itse konfliktin (ilmaston lämpeneminen, työttömyys, poliittinen valtataistelu, uskonnolliset ristiriidat jne.) ja pahimmat pakolaisuutta aiheuttavat kriisit syntyvät nykyään mitä monimuotoisimmissa sissisodissa, joissa siviilit voivat joutua kaikkien konfliktin osapuolien harjoittaman väkivallan ja/tai vainon kohteeksi.
Pakolaisen määritelmän edellyttämää henkilökohtaista vainoa on näissä epäselvissä ja epävakaissa olosuhteissa erittäin vaikea todistaa, sillä nykyisissä kriiseissä on tyypillistä, että mitään oikeaa valtiota ei enää edes ole kuin muistona ja yhteiskunta on romahtanut (esim. Afganistan ja Somalia), joten selkeitä rintamalinjoja saati valtiollisia vainoajia, joita paeta, ei välttämättä edes ole. Lisäksi henkilökohtaisen vainon vaatimus sulkee ulkopuolelleen myös valtaisan joukon ihmisiä, jotka pakenevat jatkuvaa, kroonistunutta uhkaa, pommi-iskuja, itsemurhaiskuja, pelkoa armeijoihin pakkorekrytoinnista, ihmiskauppaa, poliittista terroria ja monta muuta tekijää, joita vuonna 1951 ei edes osattu aavistaa.
Periaatteessa voi siis sanoa, että Geneven sopimus on vanhentunut tai ainakin hieman vanhanaikainen. Tai sitten ei. Sillä oikeasti Geneven sopimuksen tarkoituskaan EI ole vastata kaikkeen ihmisen liikehdinnän problematiikkaan. Sillä Geneven sopimus ei edes pyri vastaamaan ainoana sopimuksena esimerkiksi turvapaikanhakijuuden problematiikkaan, sillä sitä ei ole luotu ensisijaisesti sitä varten.
Se ei siis ole sattumaa, että nykyiset direktiivit määrittelevät Geneven sopimuksen sisällön sekä kansainvälisen suojan samalle viivalle. Syy on yksinkertainen: on havaittu, että Geneven sopimus ei yksinään riitä, sillä se nimenomaan ei ota huomioon humanitaarisen avun tarpeen koko valitettavaa monimuotoisuutta.
Lainsäätäjät ovat katsoneet, että toissijaista suojelua saavan henkilön humanitaarisen avun tarve ei eroa pakolaisten tarpeesta ja siksi nykyiset direktiivit kehottavat jäsenvaltioita nimenomaan ottamaan käyttöön säännöt, joilla pakolaisille sekä väliaikaista ja toissijaista suojelua saaville henkilöille myönnetään samanlaiset oikeudet. Molempien suojeluasemien samankaltaisuus vahvistetaan myös ns. uudelleenlaaditun menettelydirektiivin (2011/95/EU) tekstissä osana yhteistä eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää.
Tämä sama asia näkyy myös ns. Dublin- asetuksessa:
-"Toissijaista suojelua hakevat henkilöt sekä henkilöt, jotka voivat saada toissijaista suojelua, kuuluvat tämän asetuksen soveltamisalaan, jotta voidaan varmistaa kaikkien kansainvälistä suojelua hakevien ja saavien yhtäläinen kohtelu ja taata johdonmukaisuus unionin voimassa olevan turvapaikkasäännöstön kanssa, erityisesti vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13 päivänä joulukuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU () kanssa."-
Kun siis puhuu Elina Lepomäen tavoin Geneven sopimuksen ensisijaisuudesta, haluaa silloin ottaa takapakkia ihmisten kohtelussa. Kun turvapaikkaprosessi on nyt 2000- luvulla päivitetty edes hieman vastaamaan sitä todellisuutta, jossa me elämme ja jossa pakolaisuus sekä muu kansainvälinen suojelu eivät eroa suojelun tarpeen suhteen toisistaan ja että näiden asemat tulisi olla yhdenmukaiset, tuollaiset vaateet 'pakolaisuuden' ensisijaisuudesta kuulostavat lähinnä rienaukselta.
En ole ikinä ymmärtänyt, miksi pitäisi tehdä valtaisa ero niiden välillä, joita uhkaa henkensä menetys henkilöön kohdistuvan vainon vuoksi tai sitten niiden, joita uhkaa henkensä menetys siksi, että olot ovat epävakaat lähtömaassa:
-"Toissijaista suojelua myönnetään sellaiselle ulkomaalaiselle, joka ei täytä pakolaissopimuksen asettamia kriteerejä, mutta joka on vaarassa kärsiä vakavaa haittaa kotimaahansa palatessaan.
Vakavalla haitalla tarkoitetaan kuolemanrangaistusta, teloitusta, kidutusta, muuta epäinhimillistä kohtelua tai aseellisen selkkauksen yhteydessä tapahtuvasta mielivaltaisesta väkivallasta johtuvaa vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa."-
En minä tiedä teistä muista, mutta minusta teloitus ja kidutus ovat aika ikäviä asioita ja siksi se on minusta täydellisen ymmärrettävää, miksi direktiivit mainitsemillani tavoin pyrkivät tasavertaistamaan riskit tavalle ja muodolle saada kuula kalloonsa. Ihminen on nimittäin yhtä kuollut henkilökohtaisen vainon uhrina kuin teloitettuna johtuen satunnaisesta kadulla kävelystä.
Voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että mikäli puhuu Geneven sopimuksen ensisijaisuudesta, on se oikeastaan vaade ottaa takapakkia ihmisoikeuksissa ja niiden kunnioittamisessa. Ei meidän edelleenkään tarvitse tänne kaikkia ihmisiä ottaa turvaan, mutta ei heitä saa erotella senkään mukaan, minkä asian vuoksi he ovat mahdollisesti päätymässä hirsipuuhun tai saamassa luotia päähänsä.
Groteskia, sanon minä.
Ja Elina Lepomäki on pyrkimässä Kokoomuksen puheenjohtajaksi. Kun yhdistää Elina Lepomäen vanhat puheet roduista, sosiaalipummeista sekä tuoreet lausunnot Geneven sopimuksen ensisijaisuudesta, tuntee väistämättä nuivan tuulen käyvän oikealta.Veikkaan, että Kokoomuksen nuivempi, maahanmuuttokriittinen aines Rydmanista Koskeen ovat iloisia näistä puheista ja veikkaan heidän olevan onnellisia, jos Elina Lepomäestä tulisi Kokoomuksen puheenjohtaja.
No, minä en olisi. Enkä voi käsittää, miten puolue, jota äänestin 20 vuotta, näyttää nykyään tuolta.
Lepää rauhassa, Kokoomus.
