Mannerheim oli ääripäätä #Isänmaallisuus
-"Poliisin viesti on nytkin, että väkivallan uhkaan ja kaikkeen uhkaavaan toimintaan puututaan matalalla kynnyksellä.
Mielenosoitus voidaan keskeyttää, jos siitä aiheutuu välitöntä vaaraa ihmisten turvallisuudelle, omaisuudelle tai ympäristölle.
Poliisikin myöntää, että ilmassa on erityisiä jännitteitä. Viime syyskuussa Suomen Vastarintaliikkeen aktiivijäsen pahoinpiteli Helsingin Asema-aukiolla miehen, ja esitutkinnan perusteella poliisi epäilee, että hän syyllistyi Asema-aukiolla törkeään pahoinpitelyyn ja törkeään kuolemantuottamukseen.
– Tämä on otettava huomioon, että kovin vastakkaisia ajatuksia on liikkeellä ja aikaisempi toiminta jossain määrin vaikuttaa tulevaan, sanoo Kujala."-
Huomenna on ääripäitä liikkeellä. On niitä, jotka tappavat ihmisiä kadulle ja niitä, joiden mielestä ihmisten tappaminen kadulle on väärin.
Sitten on niitä, joiden mielestä ihmisen etnisyys on sorron peruste ja sitten niitä, joiden mielestä ihmiset ovat kaikki tasavertaisia etnisyydestään huolimatta.
Sitten sieltä tulee löytymään niitä, joiden mielestä vain valkoinen ansaitsee kaiken huomion ja säälin ja empatian ja musta ansaitsee lähinnä luodin päähänsä ja sitten on niitä, jotka uskovat inhimillisyyteen ja siihen, että avussa olevaa ihmistä tulee auttaa, on hänen taustansa sitten mikä tahansa.
Ja kaduilla huomenna on taatusti niitä, joiden mielestä ihmisiä voi sulloa leireille asumaan keskelle metsää ja sitten on niitä, joiden mielestä ihmisten sijoittaminen leireille ei ole millään tavalla hyvä juttu.
Huomenna kaduillamme kulkee niitä ääripäitä, joissa toisen mielestä Imatralla kuollut demari oli iloinen asia ja sitten niitä, joiden mielestä ihmisen kuolema erityisesti väkivaltaisesti ei ikinä ole iloinen asia.
Uskon huomenna kaduilta löytyvän myös ääripäitä, joissa toinen ei osaa muodostaa kolmen sanan lausetta ilman, että siitä löytyy sana 'suvakkihuora' ja sitten löytyy niitä minun kaltaisiani ääripään edustajia, jotka kykenevät rationaaliseen ja eheään ajatteluun sekä sen ilmaisuun.
Ja olen täysin varma, että huomenna kaduillamme tallaa niitä ihmisiä, joita pelottavat uimahallin suihkussa peseytyvät homot ja sitten löytyy niitä, jotka eivät homoista niin kovasti säikähdä.
Ääripäitä, pelkkiä ääripäitä. Ja kaikkia pitää tasapuolisesti ymmärtää ja niitä kaikkia pitää tasapuolisesti kuunnella, eikö vain? Suomen historiakin olisi muotoutunut hieman erilaiseksi ja luonnollisesti paremmaksi, jos suomalaiset olisivat aina kyenneet kulkemaan käsi kädessä ja ymmärtämään ääripäitä ja pyrkineet aktiivisesti löytämään ratkaisuja ääripäiden väliltä, sillä sieltä keskitieltä se totuus aina löytyy!
Historian valossa on kutenkin selvää, miten poliitikkomme eivät ole aina osanneet ohjata kansaamme sinne kultaiselle keskitielle, josta löytyy yhteiskunnallinen rauha ja demokratian olemus. Me olemme tässä ajassa oppineet elämään ääripäiden kanssa ja se on vain iloinen asia! Voi, kunpa olisivat Mannerheimit ja muut tuon ajan poliittisen eliitin johtohahmot osanneet tämän jalon keskitieajattelun syvimmän olemuksen!
On nimittäin täysin todennettavissa oleva tosiasia, miten ääripäiden sekä kultaisen keskitien hengessä Suomen sodat Neuvostoliittoa vastaankin voi ja pitää tulkita niin, että Suomi ja Mannerheim olivat ihan yhtä pahoja kuin Neuvostoliiton Stalin. Sillä onhan historiallisesti kiistatonta, miten Mannerehim ei perkele kuunnellut kunnioittavasti ja konsensukseen pyrkien, mitä Stalinilla oli tarkalleen ottaen kerrottavanaan. Ehkä Stalin olisi voinut tarjota jotain hyvää ja ihanaa, mutta Mannerheim ei vain korvaansa lotkauttanut. Mannerheim oli oman aikansa pahinta ääripäätä, joka ei keskustellut.
Kun vaan olisi muistettu keskustella ja muistaa, että pitää ymmärtää erilaisia mielipiteitä ja kunhan vain olisi muistettu painottaa, että ihmisiä vain huolettaa maailman murrokset.
Kunpa vaan olisi muistettu, että aina pitäisi rauhallisesti ymmärtää niitä pelkoja ja huolia, joita ihmisillä on siellä omassa arjessaan koskien sitä suurta muutosta, mihin Mannerheimin ääripääpuheet johtivat. Tänne tuli tuolloin vuonna 1939 normaaliin tilanteeseen verrattuna valtaisa määrä neuvostoliittolaisia ihan tavallisia tolkun ihmisiä ja Mannerheim torjui tylysti heidän pyrkimyksensä avoimeen dialogiin. Mannerheim oli ääripäätä.
Ihmisiä huoletti, osin pelottikin tilanne Mainilan laukausten jälkeen. 'Mitä kaikkea tämä tarkoittaa', pohti tavallinen ihminen tuolloin. Meidän olisi pitänyt pystyä asialliseen, rauhalliseen keskusteluun myös siitä, ilman että leimaamme niitä ihmisiä desanteiksi, jotka ottivat esille näitä omia huoliaan. Kyllä niitäkin huolia olisi pitänyt kuulla ja pyrkiä sovinnolliseen, keskitien kompromissiin. Niin demokratiassa toimitaan! Mutta Mannerheim oli äärimmäinen sananvapauden vihollinen, eikä hän kuunnellut. Mannerheim oli ääripäätä.
Voi kunpa tuon ajan poliitikot olisivat muistaneet tuomita kaikkien eri ryhmien potentiaalisen väkivallan eri äärilaidoilta vielä siinä vaiheessa, kun Stalinin joukot Mannerheimin jääräpäisyydestä provosoituneina tulivat rajan yli. Olisi pitänyt muistaa keskustella.
Ääripääajattelun hengessä ja sen vakuuttamana olen täysin varma, että Suomen itärajalla maailmansodan kymmeniä tuhansia ihmisiä surmanneeseen konfliktiin olisi löytynyt varmasti kultainen keskitie. Mutta Mannerheim ei halunnut sitä. Mannerheim oli ääripäätä. Mannerheim ei ollut tolkun mies.
Tänään, Suomen itsenäisyyspäivän aattona, 5.12.2016, olen onnellinen siitä, miten nykyinen poliittinen eliittimme kykenee dialogiin ääripäiden kanssa tolkun ihmisen hengessä. Me olemme oppineet historiastamme virheistä a'la Mannerheim & kumppanit, että kultainen keskitie on oikeaa ja viisasta, suomalaista tolkullisuuden politiikkaa. Tie hyvään yhteiskuntaan löytyy kaikkien ääripäidenkin mielipiteen hyväksymisestä. Voi, kunpa vain olisi Mannerheim ajatellut näin avarasti ja suvaitsevaisesti, niin olisi Suomi välttynyt paljolta tuskalta. Mannerheim ei kulkenut käsi kädessä kaikkien kanssa. Mannerheim oli ääripäätä.
Ääripäiden logiikan mukaisesti, keskitien narratiivin mukaisesti voinee kiistattomasti sanoa, että Suomi ja Mannerheim eivät antaneet Stalinin näkemyksille tarpeeksi tilaa ja siksi tilanne vuosikymmeniä sitten pääsi eskaloitumaan avoimeksi sodaksi. Ja minä nostan käteni roomalaiseen tervehdykseen ja sanon:"Ei enää ikinä!" ja samalla tervehdin ilolla tätä nykyistä Suomen ilmapiiriä, jossa kaikki ihanasti sallitaan ja miten kaikkien kukkien annetaan kukkia! Kyllä tänne nyt erilaisuutta ja ääripäitä mahtuu, sillä jokainen mielipide on yhtä arvokas, sillä se on just sun mielipide, ihminen, eikä se voi olla mitenkään olla väärä!
Ja tämän kaiken vuoksi huomenna on aika juhlia Suomea ja sitä isänmaallisuutta, jonka juuri määrittelin. Tule 612- marssille, sinne menen minäkin! Menen myös 'Helsinki ilman natseja'- tapahtumaan ja sieltä 'Rajat kiinni'- ilakointiin ja myös 'Linnake Suomi' tulee olemaan matkani varrella kohti keskitietä! Ääripäiden kautta iloon ja aina ilon kautta! Tehdään Suomesta jälleen suuri. Soihtumme eivät sammu eikä lippumme lakoa.
Eiku...
Olen kirjoittanut tämän jo aiemmin ja kirjoitan sen jälleen kerran: ääripääretoriikan tarkoitus on yksinkertainen ja tavoite on vain luoda illuusio kultaisesta keskitiestä, siitä mystisestä sijainnista, josta totuus löytyy. No, ei se sieltä löydy. Sitä ei ole ikinä löytynyt sieltä, vaan kyse on erojen häivyttämisestä, aktiivisesta pyrkimyksestä neutraloida ne ihan oikeat ääripäät normaaleiksi kannanotoiksi. Kun keskustelun toisessa laidassa on rasisti ja toisessa ihminen, jonka ihmisarvon rasisti haluaa riisua ja jonka pitää erikseen perustella ihmisyytensä, pitäisi jokaisen nähdä keskustelun epäsymmetrisyys. Rasistin ei pidä löytyä julkisesta keskustelusta. Rasistin pitäisi löytyä terapeuttinsa sohvalta.
Ja silti meille yritetään viestiä, miten on tässä tilanteessa ihan ymmärrettävää, miten maahanmuuttokriitikoita kritisoivien ihmisiten kuolemaa toivotaan ja miten pitää vain pidättäytyä maahanmuuttokriitikoita loukkaavasta kritiikistä. He ovat herkkiä ja heitä pelottaa, he ovat vihaisia, pitää ymmärtää, kuunnella itkua, helliä kuin pientä lasta.
Mutta äänen voimakkuutta ei lisätä sivistyneessä yhteiskunnassa valheilla, nyrkeillä, kadulle valuvasta verestä, ivaamalla kuolleita ihmisiä Imatralla, vihapuheella saati polttopullolla. Ja jos viesti ei mene perille, sivistynyt ihminen kysyisi myös, onko viestissä jokin vika. Mutta tähän eivät maahanmuuttokriitikot saati muut junttifasistit pysty. Heille heidän viestinsä ja heidän huolensa ja vihansa on aina ensisijaista, joita kaikkien muiden pitäisi kuunnella. Kritiikittä. Hiljaa. Katsoen vierestä. Kutsuen itseään Tolkun Ihmiseksi. Mitähän sieltä televisiosta tulikaan?
Ei Mannerheim ollut tässä tarinassa oikea ääripää. Hän vain veti rajan. Hän osasi määritellä hyvän ja pahan, oikean ja väärän. Hän siis teki sen, mihin nykyiset poliitikkomme eivät pysty, eivätkä edes halua. Siksi hän olisi tässä nykyisessä vätysten poliittisessa kulttuurissa 'ääripäätä', jonka käskettäisiin olla hiljaa, jotta natseille ei tulisi paha mieli.
Hyvää syntymäpäivää, Suomi.
PS. Lisätty kuva ja hieman tekstiä viilattu, jotta kirjoituksen parodian luonne ei jäisi epäselväksi.
