MV, houkkien huomio ja Teuvo Hakkaraisen aamuinen hönkäys #Janitskin

 

-"Espanja on päättänyt luovuttaa MV-julkaisun päätoimittajaksi itseään kutsuvan Ilja Janitskinin Suomeen, kertoo syyttäjä Heikki Wendorf STT:lle. Wendorfin mukaan ratkaisu on lopullinen. 

Janitskinin saaminen Suomeen on edelleen epävarmaa, sillä MV-julkaisun tiedottajan Tiina Keskimäen mukaan mies on joutunut "tekemään snowdenit" eli mennyt viranomaisten tavoittamattomiin. 

Janitskinista annettiin eurooppalainen pidätysmääräys lokakuussa. 

Janitskinia epäillään Suomessa muun muassa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, törkeästä kunnianloukkauksesta, rahankeräysrikoksista, laittomista uhkauksista ja tekijänoikeusrikoksista. Hän on pyörittänyt MV-julkaisua tiettävästi Espanjasta käsin. 

Helsingin käräjäoikeus on määrännyt Janitskinin vangittavaksi poissaolevana. "- 

Oikeus toimii, voisi todeta hetkenä, jolloin Ilja Janitskin on päätetty luovuttaa Suomeen.

Se, että Ilja Janitskin palautetaan Suomeen, on kuin maahanmuuttokriitikon märkä uni: rikollinen palautetaan takaisin kotimaahansa. Luulisi maahanmuuttokriittisen massan olevan siis hyvinkin innoissaan siitä, miten rikollinen ulkomaalainen saadaan pois pilaamasta sitä alkuperäistä, oikeaa kulttuuria.

Mutta eivät he ole. Jostain syystä he eivät nyt taputakaan onnesta. Eiväthän he Ilja Janitskinin johdolla edes suostu myöntämään, että on tehty mitään väärin. Kun vastuuta ei omista teoistaan oteta, uhriudutaan ja julistetaan sota:

Ilja Janitskin käyttäytyy kuin kuka tahansa hemmoteltu kakara. Tuollaisia ne ovat, täysin kyvyttömiä sietämään alkeellisintakaan kritiikkiä saati vastoinkäymistä. Ilja Janitskin uskottelee, miten häntä vainotaan ja miten häntä kohdellaan epäreilusti. Ja vain siksi, että hän kertoo MV:n kautta totuuden.

Mutta Ilja Janitskinin totuus on pelkkää valhetta. Koko MV koostuu älyllisestä roskasta, jonka ainoa tarkoitus on luoda ja ylläpitää vihaa ja vihamielisyyttä, tuputtaa disinformaatiota sen tunnelman oikeuttamiseksi, että rajat pitää laittaa kiinni, heti, välittömästi, sillä muuten hukka meidät perii. Ja tietenkin suvakit on raiskattava ja vietävä sen jälkeen suohautaan.

Ilja Janitskinin puheista huolimatta Suomessa on sananvapaus ja täällä saa periaatteessa sanoa aivan mitä tahansa kenenkään ennalta estämättä, mutta seuraukset puheista voivat seurata jälkikäteen. Tämä ei koske silti esimerkiksi esim. lapsipornoa, josta inter webin mukaan herra Janitskinillakin lienee kokemusta: 

Totta tai ei, mutta näin niitä asioita nyt vaan koetaan, vai mitä, herra Janitskin? Kaiken pitää olla sallittua? Tuskin tuo lapsipornosyytös totta on, mutta toisaalta: mikä minä olen netin totuutta kyseenalaistamaan? Näin niitä MV:n uutisiakin tehdään, joten kai mediamogulin metodeihin voi luottaa, voihan?

Jos miettii kokonaisuutta, niin tässä Ilja Janitskinin kroonistuneessa disinformaatioripulissa on kyse ilmiöstä, jossa itsensä isänmaallisiksi kutsuva kansanryhmä on ottanut itselleen oikeuden määritellä itselleen lait ja asetukset, joita heidän tulee noudattaa. Heille tuottaa uskomattomia vaikeuksia noudattaa maamme lakeja sekä maamme yleistä moraalia. Siksi he pyrkivät kaikin keinoin rapauttamaan kumpaakin. Ja siksi Ilja Janitskin luo itselleen marttyyrin gloriaa, jotta hänen sielussaan asuva ikuinen teini saisi oikeutuksen omille teoilleen.

Tässä Ilja Janitskinin tapauksessa on siis kyse yksinkertaisesta asiasta: on olemassa joukko ihmisiä, jotka varaavat itselleen oikeuden sanoa ja tehdä aivan, mitä huvittaa, uhata, vihjailla, panetella. Tiedättehän nuo kiemungit ja tynkkyset ja halla-ahot, joille tuottaa suunnattomia vaikeuksia olla solvaamatta, vaatimatta ihmisiä laitettavaksi leireille ja olla ampumatta homoja päähän? Kaikenlaista se möly ruokkiikin:

Näiden ylläolevalla tavalla minullekin kommentoivien ihmisten maailmankuvaa MV pönkittää ja siitä Ilja Janitskin elää.  Houkkien huomio on hänelle kuin huumetta ja siitä hän pitää kiinni kuin hukkuva.

Tässä ei ole kyse uudesta ilmiöstä, vaan kyse on oikeistolaisen, populistisen mölyn arkipäiväistymisestä. Juuri siitä mölystä, jonka varjolla Timo Soini loi puolueensa suosion ja jonka varjolla Donald Trump loi oman vaalivoittonsa. Kunnia toki heille, he tiesivät, mistä narusta vetää, he osasivat juuri oikealla tavalla avata likaviemärit:

-"Trump ja hänen tiiminsä tietää tarkalleen mitä tekee. Kokeilee kaikki rajat. On ennakoimaton, törkeä, hauska, ärsyttävä, pakottaa ottamaan kantaa, puolesta vai vastaan. Vie tilan ja hapen."-

Tästä on kyse, näin sanoi aiemmin tänä vuonna Timo Soini. Mutta tiedättekö, mitä tapahtuu, kun elämältä viedään tila ja happi?

Se kuolee. Eikä tämä ei ole millään tavalla hyvää politiikkaa.

Tiedän toki, että tuo sama politiikka on edelleen yhä selkeämmin PS:n linja, jossa oikeudessa saadut tuomiot toimivat lähinnä näytteenä perussuomalaisesta osaamisesta ja siten ne toimivat myös työhaastatteluna puolueen luottamustehtäviin, mutta kannattaisiko hieman miettiä, mitä yhteiskunnallemme tekee se, että siltä vie tilan ja hapen ja pakottaa sen ottamaan kantaa räjähtäviin lepakoihin, suihkuissa kyylääviin homoihin sekä metsiin leiritettäviin pakolaisiin?

Miettikääpä hetki sitä, hyvät ihmiset. Tuossa politiikassa ei tuoksu joulun henki, vaan siinä lemuaa krapulainen Teuvo Hakkaraisen aamuinen hönkä, jonka korviin raukeana kuiskii Sebastian Tynkkynen. Tuossa politiikassa ja tuossa puheessa on tarkoitus turruttaa meidät vihaan ja normalisoida se. Ja vain siksi, että ei tarvitsisi tuntea pistoa sydämessään, kun katsoo meiltä turvaa hakevaa ihmistä silmiin ja sanoo: "Älä tule tänne loisimaan, mene takaisin ja vaikka kuole, me emme välitä".

Enkä minä halua, että meiltä viedään tila ja happi. Haluatko sinä, ihminen?