MV, politiikka ja suuri valhe #Reformi
Oletko kyllästynyt politiikkaan?
Oletko kyllästynyt poliitikoiden lupauksiin?
Oletko kyllästynyt korruptioon, 'isämmaallisuuden' kritiikkiin ja aidon, hyvän, alkuperäisen, elämän korkeakoulun oppien mukaisen suomalaisuuden halveksuntaan?
Oletko kyllästynyt vääriin mielipiteisiin?
Oletko kyllästynyt siihen, että sinulla ei ole mitään asiaa, vaan haluat vain vihata vierasta, homoja sekä Vihreitä ja osaat vain puhua anuksesta?
Minulla on sinulle uutinen! Sinulla on toivoa! Sillä Suomen kärsivä Kansa on saanut uuden äänitorven, todellisen Kansan Koalition, joka ei kaihda totuuden kertomista:
Ehdokkaina reformitiimillä on esimerkiksi ulkomailla oikeutta pakenevaa tulevaa pakolaista, on lapsipornosta syytettyä kroonisesti harhaista väkivaltafantasioijaa, on vallankumoushaaveilijoita ja listalta löytyy myös poikien runkkaamisista kiinnostunut ex-kansanedustaja.
Reformi on tuorein tulokas hajottamassa ja pirstaloimassa jo entisestään hajanaista kansallismielisten kenttää, joille jo itsensäkin kanssa johdonmukaisena oleminen on selvänäkin päivänä valtaisa haaste. Nyt tuolla listalla mennään jykevästi geenialtaan matalan pään siihen kohtaan, jossa veden määrä on jo niin vähäinen, ettei siihen pysty enää edes hukkumaan. Paitsi tietenkin, jos illan annos Lasolia ja Diapam saa aikaan oksennusjytkyn, johon tukehtua Barcelonan pimeillä kujilla tai Rautalammin kuraisilla poluilla. Minua tulee tuossa reformijoukkiossa jännittämään lähinnä se, moniko heistä on hengissä enää vuonna 2019, moniko elämälleen katkeroituneena katkokävelee tuolloin ja moniko vankilassa lapsipornoviehtymyksensä takia.
Kyllä kansallismielisten nyt kelpaa. Paska show tulossa, mutta pakko antaa kyllä pisteet täydellisestä itsekritiikin puutteesta ja kannattajien megalomaanisesta typeryydestä. Reformissa on kyse yksinkertaisesta asiasta: kroonistuneesta valheesta. Koko reformijoukkion poliittinen ydin on valhe, ei mitään muuta. Tuota politiikan ydintä kuvaa täydellisesti ajatus 'Suuresta Valheesta':
-"...politiikassa on kyse ensisijassa mielikuvituksesta: toiveesta johonkin toiseen kuin annettu, uskosta siihen, että käsillä oleva tilanne ei ole ainoa mahdollinen mikä voi tapahtua. Kuvittelukyvyllä hahmotellaan tulevaisuutta, joka ei rakennu annetun todellisuuden faktojen perustalle. Tulevaisuus voi olla periaatteessa jokin toinen todellisuus kuin vallitseva. Tästä Jay käyttää käsitettä ”valehtelun performatiivinen laatu”, joka liittyy muun muassa siihen, että valehtelija pyrkii vakuuttamaan kuulijansa, että puhuu totta. Valehtelun performatiivisessa ulottuvuudessa on siis eräässä mielessä kyseessä tulevaisuuden muuttaminen, ajatus siitä, että tulevaisuus ei perustu nykyisyyden tosiasioille.
Moni tuntee ajatuksen suuresta valheesta (Big Lie). Totalitarismin olemuksen on nähty perustuvan suureen valheeseen. Hitler kirjoitti teoksessaan Mein Kampf suuresta valheesta, mutta jossain muussa mielessä kuin oman poliittisen toimintansa ohjenuorana. Hän käytti käsitettä hyökkäykseen vihollisiaan vastaan. Aikakautensa juutalaisten ja sosialistien suuri valhe oli Hitlerin mukaan se, että he väittivät Saksan hävinneen ensimmäisen maailman sodan rintamilla. Hitler sen sijaan väitti puhuvansa totta. Tietenkin myöhempi historia osoitti, että hän itse oli mestari tällaisen suuren valheen käyttäjänä.
Suuren valheen vastakohta ei ole kuitenkaan yksi suuri ja järkähtämätön totuus. Totuus, joka on siinä määrin pakottava, että lakkauttaa kertaheitolla kaikki väittelyt, erilaisten näkemysten välisen kisailun ja retorisen kamppailun, jota erilaisten arvojen piirissä elävät ihmiset käyttävät pyrkiessään vaikuttamaan toisiinsa julkisessa tilassa. Yhden tällaisen totuuden olemassaolon idea on vierasta politiikalle. Politiikka eroaa juuri tässä muun muassa oikeustieteellisistä diskursseista (totuuden kertomisen vaade), tieteellisestä toiminnasta (paras argumentti voittaa jaetun totuuden tavoitteen puitteissa).
Politiikka on tila, jossa monet eri arvot, lukuisat puolitotuudet kamppailevat keskenään ilman, että lopputuloksena olisi jokin lopullinen näiden kamppailujen vaikeneminen ja lakkaaminen. Suuren valheen vastakohta onkin Jayn mukaan pienten puolivalheiden moninaisuus."- (Olli-Pekka Moisio, 'Valehtelu politiikassa')
Kun valhe on tarpeeksi suuri ja sitä toistetaan MV:n sivuilla loputtomiin, niin se valhe alkaa tuntumaan todelta. Reformijoukkion bluffin ytimessä on sankarieetoksen Ilja Janitskin, joka 'taistelee koneistoa vastaan' ja jota vastaan kohdistuu 'vainoa ja ajojahtia'. Niinpä. Rikollisista nyt vaan elämä tuntuu 'ajojahdilta', kun he ovat joutumassa oikeuteen. Mutta epäitsekästä, pyyteetöntä sankaria ja uhria leivotaan nyt herra Janitskinista:
'James = Järjen ääni'. 'Tällaisten kundien pitäis tätä maata johtaa'. You Can’t Make This Shit Up.
Kun ehdokkaat kannattajineen uskovat itseensä kohdistuvaan poliittiseen vainoon ja kun he luovat sankarimyyttiä Barcelonan lämmössä rasistista roskaa suoltavasta huijarista, niin olemme sellaisen dadan ytimessä, että sanat eivät meinaa riittää kertomaan, mikä kaikki tuossa menee pieleen. On hetkiä, kun sanat tuntuvat liian valjuilta ja todellisuus on sanoja suurempi. Tämä oli sellainen hetki.
Reformijoukkio on puhdasta yleisönsä kusettamista ja vain osoitus miltei täydellisestä todellisuudentajun sammumisesta. Sakari Timosta lainatakseni:
-"Tätähän eivät MV:n rinnakkaistodellisuudessa elävät lukijat tietenkään voi hyväksyä. Heidän keisarinsa ei voi olla alasti, koska sekä keisari että alamaiset ovat päättäneet vaatteiden olevan upeat."-
Kun ihminen kieltäytyy myöntämästä tulleensa huijatuksi siitä huolimatta, että reformimiesten bluffit ovat jo niin läpinäkyviä ja toistuvasti bluffeiksi osoitettuja, voidaan tuollaiseen bluffiin lankeavia ihmisiä pitää itsepetoksen zombeuttamina, hieman surullisina ihmiskohtaloina. Siihen on syynsä, että noiden reformimiesten puheissa toistuvat perseraiskaukset sekä salaliittojen ja viranomaisten vainon tematiikka. Tässä tarinassa on vain hyväksikäyttäjiä ja hyväksikäytettyjä, huijareita ja huijattuja.
Ja välillä tuntuu, että hyväksikäyttäjän ja hyväksikäytetyn rajanvedot eivät tuossa tarinoiden psykedeliassa ole edes kovinkaan selkeitä. Nuo kaikki surulliset osapuolet tarvitsevat toisensa, nuo kaikki tarvitsevat tarinansa ja sen kaikukopan, jossa niitä tarinoita vahvistetaan isoksi valheeksi, jotta reformi tuntuisi ihan järkevältä vaihtoehdolta. Valhe, iso valhe, reformi.
Ja minä nauran itseni tärviölle.
