Nainen, vapaus ja paljaan pinnan spektaakkeli #Niqab
Ranska on aiemmin jo vuonna 2004 kieltänyt burkan ja niqabin käytön."-
Niqab, burkini ja islam herättävät länsimaisessa ihmisessä ristiriitaisia ajatuksia.
Vieras on pelottavaa ja outoa. Silti burkinin sekä terrorismin yhdistäminen toisiinsa terrorismin vastaisen päätöksen oikeuttajana, on yliampuvaa ja jokseenkin kahelia ja vain ja ainoastaan toisen vierautta ylläpitävää perusteluketjua. Jos kasvohunnulla ja naisen asemalla olisi looginen yhteys, voisiko kukaan oikeasti tukea sen käyttöä? No, tuskin voisi. Mutta entä jos nainen käyttää huntua vapaaehtoisesti, jos sen käyttö on hänelle puhdas perinteen tai hengellisyyden osoitus? Ehkä jopa oman tilan hankkimista? Ihan oma valinta? Valinta omasta vapaasta tahdosta? Halua olla paljastamatta liikaa?
Kun epäluulo muuttuu laeilla kieltämisen vimmaksi, olemmekin jo sillä alueella, jossa ei ole mitään hyväksyttävää. Oikea ongelma ei ole kuitenkaan niqab saati burkini, vaan vimma puuttua 'siihen-jota-ei-ymmärrä':
-”Euroopan todelliset ongelmat ovat muualla kuin burkassa tai niqabissa. Laki osoittaa, ettei Eurooppa hallitse monikulttuurisuuttaan ja että meillä on poliitikkoja, jotka ovat uusia pelon ideologeja. Jos nainen haluaa puolustaa tapaansa vapautua tai pukeutua, kenellä on oikeus sanoa, että olet väärässä, oikea malli on tämä?”- (Malika Hamidi)
Tässä 'pelon ideologian' tarinassa niqabiin pukeutuva henkilö ei ole inhimillinen olento, vaan niqabiin pukeutunut henkilö on olemuksellisesti aivopesty kohde, jonka kanssa ei keskustella ja jota voidaan sujuvasti käyttää oman agendan keppihevosena. Suomi Ensin! Rajat kiinni! Palautusautomaatti! Kaikki terroristit ovat muslimeita!
Mutta meidän tulisi olla rehellisiä itsellemme ja johdonmukaisia pohdinnoissamme. Jos ja kun nainen on yleisesti Euroopassa heikommassa asemassa kuin mies, syy siihen tuskin löytyy pukeutumismalleista. Syyt ovat jossakin syvemmällä yhteiskunnan rakenteissa, käytänteissä ja perinteissä. Kun Euroopassa naisten asema ei edelleenkään ole tasavertainen miehiin verrattuna ja naisen yhtenä keskeisenä, annettuna roolina, on edelleen harrastaa patsastelua paljastavissa vaatteissa ihanteidemme mukaisesti, niin miten me eurooppalaiset oikeastaan edes kehtaamme neuvoa ’vieraita’ niqabin käytössä?
Ranskalaisella sekularismilla, kuten suomalaiselle julkisella keskustelulla, on joidenkin muslimien pukeutumisen suhteen tismalleen samat sokeat pisteet: rasismi sekä misogynia. Näissä kummassakin maassa on havaittavissa selkeät pakkomielteet fetisoida musliminaisen pukeutuminen ja halu unohtaa ihmisen perusoikeudet, joihin kuuluu itsemääräämisoikeus sekä ilmaisunvapaus - ja näiden kummankin piiriin kuuluu naisen oikeus määrittää, miten pukeutuu ja paljonko tarjoaa paljasta pintaa kanssaihmisten silmille. Tässä naisen pukeutumiseen liittyvässä keskustelussa on oleellista kysyä: mitä on sellainen eurooppalainen demokratiakäsitys, joka kieltäisi omia kansalaisiaan asioimasta kouluissa, virastoissa tai joukkoliikennevälineissä, jos heillä on ’vääränlainen’ asuste yllään? Pitääkö ja voiko tähän suhtautua eurooppalaisen positiivisesti iloiten? ’Saat ihan itse päättää, miten pukeudut, kunhan teet sen, miten minä käsken!’?
Olen hämilläni tämän keskustelun keskellä. Voi sanoa, että Cannesin ja Ranskan äärimmäinen sekularismi ovat johtamassa case burkan paljastamalla tavalla maan tilanteeseen, jossa se ei periaatteessa poikkea millään tavalla Saudi-Arabiasta, Iranista, Afganistanista tai ISIS:in unelmista, joissa naisten pukeutuminen on määrätty miesten toimesta yhteiskunnan ja valtion nimissä. Voi oikeutetusti jopa sanoa, että ranskalainen äärisekularismikin on loppujen lopuksi vain pelkkää vähemmistöjen syrjintää sen puhtaassa muodossaan:
-"French Muslims are also caught in the contradictions of the French model of citizenship. The French state ostensibly recognizes individuals as individuals rather than as members of a community, but it also consistently discriminates against minorities. Because France refuses to recognize communal identities, however, it is difficult to voice claims of discrimination based on communal belonging. For example, because citizens are supposed to forgo particular racial, cultural, and religious attachments in lieu of a French national identity, the state refuses to collect census data about racial or religious belonging. This makes it hard to gauge racial and other disparities in government, higher education, and the workplace.
Yet social science research shows that nonwhite immigrants and their descendants as a group suffer systematic discrimination on the basis of their race, culture, and religion.
Indeed, race and religion come together in the term “Muslim,” used to identify a population of North and West African descent whose members a few decades earlier were referred to as immigrants and foreigners, or with terms that marked their ethnicity (e.g. Arabs). Muslim citizens and residents suffer disproportionately high levels of unemployment and face discrimination in the hiring process. CVs with Muslim-sounding names are often rejected on that basis alone, and Muslims are disproportionately imprisoned, due in part to racial profiling and differential treatment in the criminal justice system. Muslim children attend overcrowded, underfunded public schools.
Moreover, in recent years, the public practice of Islam has become increasingly difficult: a 2004 law bans the wearing of headscarves in public school and a 2010 law bans the face veils in all public spaces. Veiled women have been refused entry to university classes, banks, and doctors’ offices."-
Se, että muualla Euroopassa on siirrytty puheista tekoihin ja ollaan laein rajoittamassa ihmisen oikeutta päättää pukeutumisestaan ja ollaan pakottamassa ihmisiä burkasta ulos, on tämä pelkästään väkivaltainen nöyryytyksen teko ja edustaa ihmisiä eriarvoistavaa kulttuuri-imperialismia pahimmillaan. Jos jokin radikalisoi ihmisiä, niin heidän yksityisyyteensä puuttuminen ja ihmisen arvojen halveksinta.
Nämä naisten vapautta rajoittavat toiminnat ovat vain esimerkkejä siitä, miten Eurooppaa vaivaava islamofobia ilmenee sukupuolittuneella tavalla, joka kohtelee naisia epätasa-arvoisesti ja ylläpitää vain mielikuvaa naisesta jonain kuriin ja hallintaan kutistettavana hahmona. Absurdia tässä burkakiellossa on se, että kieltoa kannattavat ihmiset tekevät juuri kuten kritisoimansa tahot: nainen on sukupuoli, jolle miehen pitää selittää, mitä hän OIKEASTI haluaa ja että onko nainen vapaa vaiko ei. Ja tämä on luonnollisesti perverssiä:
Keskustelu pukeutumisesta muuttuu perverssiksi siinä kohdassa, kun ideologisista tai poliittisten irtopisteiden motivoimina olemme valmiita riisumaan naisen alasti omasta tahdostaan ja oman kehon hallinnastaan kohtelemalla heidän kehojaan kuin yhteisenä omaisuutena - ja sitten seuraavassa lauseessa puhumme vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta.
Muistatteko muuten vielä Rion olympialaiset ja tämän kuvan:
Tästä nousi valtaisa kohu, sillä kuvan naisten pukeutumisen eron sanottiin olevan jopa osoitus eri kulttuurien keskinäisestä yhteensopimattomuudesta ja muslimikulttuurin naista alistavasta luonteesta. Kukaan ei vain muistanut samalla katsoa tätä kuvaa:
Oikeasti tuossa huivissa oli kyse omasta valinnasta:
Her partner, Nada Meawad, chose to play bare-headed."-
Kukaan ei pakottanut Doaa Elghobashya pukeutumaan hijabiin, ei kukaan, vaan hän päätti ihan itse. Kuten teki myös hänen joukkuekaverinsa Nada Meadwad, joka ei pukeutunut hijabiin. Tämä on hyvin oleellista.
On myös huomattavaa, miten tässä lentopalloon liittyvässä tapauksessa paljastui yksi hyvin oleellinen asia pukeutumisen kontrollin pyrkimyksistä perustuen mystisiin 'kulttuurien kohtaamiseen' ja 'arvojen yhteensopimattomuuteen'. Nimittäin lajissa nimeltä 'beach volley' säännöt eivät sinällään pakota naisen pukeutuvan bikiniin, mutta julkinen debatti osoitti, miten paljas pinta on 'standardi' ja hijab on merkki jostain pahasta. Beach volleyn perinteet suosivat naisten bikinin käyttöä ja lajia itsessään on tämän vuoksi kutsuttu termillä 'seksistinen' ja lajin säännöt muutettiin vasta vuonna 2012 Lontoon olympialaisia varten, jotta osallistujille suotiin mahdollisuus päättää ihan itse omasta pukeutumisestaan. Aiemmin beach volleyn omat säännöt määrittivät hyvin tarkasti, miten niukasti naisen oli pukeuduttava. Tähän vaikuttivat myös TV- näkyvyys ja TV- katsojien vaateet (joka suosi paljasta pintaa). Näin toimien beach volley itse teki naisen kehosta osan spektaakkelia, oleellisen osan itse peliä, kohteen miehen katseelle ja tämä asenne elää tiukasti ja näkyy reaktiona, jossa peittävään asuun pukeutunut nainen on olemuksellisesti 'uhri', mutta bikiniin pukeutunut nainen on 'vapaa'.
Se tosiasia, että naisen pukeutumisessa oikeus paljaaseen pintaan on 'standardi' ja peittävä pukeutuminen kuin automaationa merkki sorrosta, on se merkki siitä, miten naisen keho halutaan omistaa ja sanella sen ilmiasu. Oikeasti meidän tulisi hyväksyä se, että jokainen saa päättää ihan itse pukeutumisestaan. Kuten saivat Rion lentopalloilijatkin päättää. Eikä tämän pitäisi olla kenellekään mikään uutinen.
Vähäpukeisten naisten ja hunnutettujen naisten pukeutumisessa on suuri ero, mutta silti voidaan myös oikeutetusti kysyä, ovatko meidän vähäpukeiset naisemme yhtään 'vapaampia' tai tasa-arvoisempia kuin he, jotka pukeutuvat oletetun pakosta niqabiin:
Voikin siis kysyä, kummalla oli vapaus valita: sillä, joka pukeutui paljastavasti vai sillä, joka halusi peittää itsensä?
Minä niin kovasti toivoisin, että kummallakin.
