Nationalismi, väkivaltaa nyt ja aina

24.10.2016 21:47

 

Kun savu hälveni ja ruumiit oli laskettu toisen maailmansodan jälkeen, harva enää kaipasi paluuta niihin arvoihin ja niihin ajatuksiin, jotka johtivat maailman paloon jo ensimmäisessä maailmansodassa ja jotka lopullisesti ajautuivat karikkoon Adolf Hitlerin toimiessa koko rappion syntipukkina. Karikkoon ei ajautunut pelkästään natsismi, vaan karikkoon ajautui Ranskan vallankumouksen jälkeisen ajan synkin ruumiiden aiheuttaja: nationalismi.

Voi hyvällä omalla tunnolla sanoa nationalismin olevan tuhoisin aate tai ajatuskonstruktio, jonka ihminen on omaksi vitsauksekseen luonut. Maailma on täynnä suuria kaiken selittäviä tarinoita, ideologioita sekä uskontoja, joiden poliittiset ambitiot päällisin puolin näyttävät aiheuttavan ihmisille kärsimyksiä, mutta mikään niistä ei ole toiminut tuhovimmassaan ilman nationalismin perimmäistä motivointia.

Usko ja ideologia ovat mainioita keppihevosia ja historia on täynnä tapauksia, jossa ideologialla oikeutettiin vain se perimmäinen halu: vallata tilaa itselle, omalle Kansalle, omalle rodulle, omalle verelle.

Keskiajalla yksilöiden ja ihmisryhmien erot olivat olleet osa Jumalan säätämää maailmanjärjestystä ja elämänkulkua ja siten siis luonnollisia ja oikeutettuja. Eikä ihminen voinut tähän maailman järjestykseen koskea, sillä Jumalan laki. Tämä malli joutui sietämättömiin vaikeuksiin uskonsotien aikaan 1600- luvulla ja tuolloin uskontojen valta siirtyi maallisemmalle vallalle – eli kuninkaille ja monarkioille (joka myös pahimmillaan ottivat itselleen Jumalan roolin jumalallisen voiman välikappaleina).

1700- luvun loppupuolella monarkioiden vallan murentuessa alkoi prosessi, jonka keskiössä olivat halu selittää maailma varmuudella ja jossa tiede ja kehitysusko sivuuttivat lopullisesti Jumalan vallan oikeuttajana ja sen sijaan vallan oikeutukseksi Ranskan 1848 vallankumouksen jälkimainingeissa Euroopassa rakennettiin moderni nationalismi, jossa kutakin kansakuntaa pidettiin ainutlaatuisena ja lähestulkoon velvollisena muodostamaan oma valtionsa: ts. kansallisvaltion.

1800-luvulla ajatus sosiaalisten erojen luonnollisuudesta palasi Jumalan säätämän järjestyksen ’kadottua’, tosin uudessa muodossa: syntyi nationalismi. Se syntyi vastauksena eliitin ja erityisesti kasvavan keskiluokan pelkoon sosiaalisista muutoksista ja halusta hallita niitä muutoksia, joita erityisesti teollistuminen ja yhteiskunnan kehitys synnyttivät (kuulostaako tutulta, vrt. nykypäivä).

Keskiluokka ja sivistyneistö vastasivat aikansa muutoksen uhkaan rotuajattelulla, jonka tarkoituksena oli luonnollistaa ja siten ikuistaa sekä oikeuttaa sosiaaliset erot. Rodullinen ja yhteiskunnallinen luokittelu eivät olleet vain stereotypioiden, metaforien ja/tai ajatuksen tasolla, vaan näiden välillä oli kiinteämpikin yhteys, joka näkyi 'oikeaksi tieteeksi' tarkoitetussa rotututkimuksessa. Tästä ei enää ollut pitkä matka siihen, että myös yhteiskunnallisia (kulttuurin sisäisiä) eroja alettiin pitämään rodullisina (ts. biologisina) ja siten luonnon järjestykseen kuuluvina. Fyysisessä antropologiassa oli tuolloin esimerkiksi tapana selittää sekä rotueroja että luokkaeroja vertaamalla toisaalta valkoisen rodun ominaisuuksia muiden rotujen ominaisuuksiin, miehen ominaisuuksia naisen ominaisuuksiin ja yläluokan ominaisuuksia alempien yhteiskunnallisten kerrosten ominaisuuksiin jne. Ja luonnollisesti valkoinen rotu oli se mittastandardi, se ainoa lähtökohta.

Ajatusta ihmisten ’luonnollisesta’ epätasa-arvosta ja eri kansojen eroavaisuuksista suosivat luonnontieteiden eteneminen, kehitysoppi ja evolutionismi, joiden kaikkien omalta osaltaan tulkittiin todistavan ihmisen kehittyneen luonnollisesti eri hierarkioihin niin kansojen sisällä kuin kansojen välillä. Rotuopit ja rasismi olivat yksi ja eittämättä tärkein osa ihmisten sosiaalisten suhteiden luonnollistamista, ts. biologisen perustan ja varmuuden etsintää.

Tänään voimme sanoa, että olemme palanneet henkisesti tuohon vuoteen 1848 ja olemme jälleen keskellä ihmisiä erottelevan nationalismin aikakautta, jossa valkoinen rotu on ihmisen standardi ja lähtökohta, eikä vääriä kulttuureita saati rotuja tulisi tässä uudemmassa, valkoisen miehen narratiivissa sekoittaa keskenään.

Kun vuoden 1848 jälkimainingeissa synnytettiin nationalismi viimeistelemään kirkon ja monarkian vallan romahduttaminen, jotta valta saatiin siirrettyä Kansalle, on tuon aiemman kirkon ja monarkian roolin ottanut nyt, vuonna 2015 globalisaatio ja EU, jotka edustavat Kansalta vallan anastaneita ylikansallisia pahuuden voimia. Olemme menneet ympäri ja palanneet alkuun.

Sama kaiku on askelten nyt ja vuonna 1848, sillä tiedättehän: ”Suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa”- (Jussi Halla-aho, PS).

Valkoisen miehen nykypolitiikan ytimen muodostavat erotteleva nationalismi sekä tätä erottelevaa nationalismia tukeva muukalaisviha – erityisesti pakonomainen islaminho. Valkoisen miehen Eurooppa on kansallisvaltioiden Eurooppa, jossa jokaisen valtion muodostaa tiukkojen etnisten määreiden mukainen joukko. Tällainen Eurooppa on luonnollisesti utopia, sillä etnisyyden rajat ovat veteen piirretty viiva ja tällaista kansakuntien utooppista Eurooppaa on jo kokeiltu ja lopputuloksena olivat vain valtaisat ruumiskasat. Uskokaa jo, ei toimi.

Oikeasti ei ole sattumaa, että toisen maailmansodan jälkeen on pyritty luomaan tehokkaita, kansallisia rajoja ylittäviä instituutioita ja haluttu elvyttää jo renessanssin ajan humaaneja arvoja suvaitsevaisuudesta mielipiteenvapauteen, sillä ne ovat juuri niitä arvoja, joilla nationalismin ahdas, rasistinen brutaalius saataisiin ennaltaehkäistyä. Maailma ei ole ideologioiden taistelutanner, vaan maailma koostuu valtaisasta määrästä prosessien omaisia kokonaisuuksia, joiden taustalla arvomaailma on se, josta pitää puhua. Nimittäin ihmisarvot. Humaanius. Ihmisyys.

Siksi vaihtoehtona ei ole mennä takaisin sisäänpäin, kuten oikeistopopulistinen möly vaatii, ja laittaa rajat kiinni – se tie on jo kokeiltu ja ruumiita tuli kymmeniä miljoonia - vaan pikemminkin pitää avautua ymmärryksen tasolla entistä enemmän ulospäin. Meidän ei tule kadottaa perusarvojamme, vaan entistä enemmän tukeutua niihin, jotta Eurooppa ei joutuisi jälleen kerran väkivallan kierteeseen, josta viimeisimmät maistiaiset saimme Jugoslavian hajoamissodan muodossa.

Ihmisiä erotteleva ja luokitteleva nationalismi tarkoittaa aina ruumiita. Ikävä kyllä. Sillä mikä erottaa aatteellisesti isänmaallisen, valkoisen heteronationalistin ISIS:istä? 

Syntymäpaikka.

 

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tämä kirjoitus on lyhennetty mukaelma kirjoituksesta ’Erotteleva nationalismi ja väistämätön rasismi’: https://www.jorieskolin.fi/409902422/2074072/posting/

Lähteitä & luettavaa:

 
 

Tagit:

Takaisin

Tagit