Nationalismin 'Exit Only'- politiikka ja Brexitin sietämätön bluffi
Toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa on ollut rauha. Seitsemän vuosikymmentä. Se on pitkä aika Euroopan historian muistaen.
Osaatteko yhtään kuvitella, mikä on yksi merkittävämmistä asioista tämän taustalla? Se on nimittäin EU.
Siksi on jokseenkin riipivää nähdä, kun Brexitkiimassa nationalismin ämpäripäät haluavat tuhota tuon kaiken tekemällä päätöksiä yhteistä Eurooppaa muuttavista asioista vain toteamalla, että meitä ei faktat kiinnosta ja että on ihan okei valehdella äänestäjille. Brexit on osoitus siitä, miten nationalismi on edelleen elinvoimainen aate, joka yhdistettynä muukalaiskammoon on vaarallinen yhdistelmä:
-"This global order depends crucially on a set of supranational institutions, like the EU.
These institutions can only function if member states can keep nationalism in check and submit to a shared framework for governing the world. The global order has served us astonishingly well, making the post–Cold War era the richest and least violent time in human history.
But that optimism is now threatened. British voters, motivated largely by xenophobic nationalism, have opted out of one of the pillars of the postwar order, the European Union. For the first time since World War II, Western nationalism has beaten globalism in a major way."-
Brexitistä, nationalismista ja populismin tarinankerronnasta
Brexit on malliesimerkki oikeistolaisen populismin vaarallisuudesta, sillä se on järjetöntä, primitiivistä ja vetoaa ihmisten alhaisiin pelkoihin, eikä se anna moraalin toimia turhana pidäkkeenä. On turha puhua siitä, että Brexitissä saati Fixitissä kyse olisi jostain perinteisestä luokkataistelusta tai köyhien kapinasta, sillä siitä ei ole kyse, vaan tuo olisi typeryyden selittämistä sillä, että ihmiset pelkäävät ja ovat hieman rassukoita, kun köyhyys nakertaa luottamusta. Esimerkiksi Skotlanti äänesti EU:n puolesta selkeällä erolla, kuten myös nuoret alle 30 vuotiaat (tässä ryhmässä 'kyllä' ja 'ei' ero oli 40% eli prosentit 70/30).
Miksi rasismi ja oikeistolainen isänmaallisuusmöly sitten vetoaa hyvinkin runsaasti myös keskiluokkaan ja miksi esimerkiksi Suomessa brexitin lailla Perussuomalaista höttöpalloa eivät äänestä vain köyhät ja kipeät, vaan myös pulskat, keski-ikäiset ja keskiluokkaiset? Kunhan itse ei tarvitse muuttuneessa maailmassa tehdä asioita toisin ja kunhan epävarmuudesta voi syyttä jotakuta muuta, niin se riittää. Tuo on helppo tarina ja siksi hyvinvoiva keskiluokka ylläpitää sitä. Ja juuri siksi tarinan osina juuri tänään ovat maah anmuuttajat ulkoisena uhkana, pelko tulevaisuudesta ja erityisesti 'otetaan maa takaisin'- nationalismi.
Tämä uhan tarina uppoaa kokonaisuutena, sillä tuolla tarinalla on vankka vasemmiston tuki. Kun vasemmisto tarjoaa rasismin selityksinä miltei aina rakenteita ja ihmisen kurjuutta (vaikka nämä ovat vain seurauksia, eivät syitä), kiittää oikeistopopulismi ja sanoo rasisminsa olevan oikeutettua, sillä valkoinen hetero on niin uhattuna ja valkoista heteroa pelottaa ja kurjuushan oikeuttaa rasismin, eikö vain? Olemme kehittäneet ikiliikkujan! Että kiitos vain, vasemmisto. Mutta ei EU- eroa kampanjoivien politiikassa kyse todellakaan ole mistään banaalista luokkatarinasta ja sodasta globaalia maailma vastaan, johon taantunut vasemmisto edelleen tuppaa tunkemaan lähes minkä tahansa yhteiskunnallisen ilmiön. Kyse on tarinoiden taistelusta, siitä, kuka keksii parhaat sadut puolustaakseen omaa maailmaansa ja erityisesti valkoisen heteron kulttuurien taisteluiden haurastuttamaa tosiolemusta. Surullisinta on, että eurooppalainen vasemmisto saa kantaa osavastuun äärioikeiston noususta, sillä kurjistumista vastustavassa EU- kritiikissään he ovat antaneet luokkatarinoillaan legitimiteettia populistien puheille Kansan Tahdosta, mutta varsinaiseksi tarinaksi ovat tarjonneet työläisromantiikkaa suoraan menneisyydestä ja agit proppia, kun oikeisto puolestaan tarjoaa paremmin tarttuvaa pelkoa, kurjuuden oikeutusta, uhriutumisen gloriaa sekä uhkakuvia monikulttuurisuudesta, idästä tulevasta halvan työväen invaasiosta sekä islamin peikosta.
Brexitissä oli siis oikeastaan kyse nationalismin voitosta. Brexitissä ei ollut kyse kurjuuden torjunnasta saati taloudellisen eriarvoisuuden noususta. Kun brexitiä äänestettiin hyvinkin runsaasti kaikissa kansanryhmissä köyhistä rikkaisiin koulutetuista kouluttamattomiin ja kun nuoret äänestivät 70%:n lukemalla jäämisen puolesta (kuten myös Skotlantilaiset olivat 60%:sti EU:ssä pysymisen puolella) ja kun merkittävimmät syyt äänestä brexitiä eivät olleet taloudelliset syyt, vaan maahanmuutto sekä 'rajat kiinni'- henkinen nationalismi, on helppo ymmärtää, miten nationalismin haamu on noussut Britanniassa osaksi 2000- luvun poliittista kenttää
Kun Nigel Farage puhui siitä, miten muslimit eivät sopeudu ja muodostavat EU:n ansiosta riskin myös Britannialle ja turkkilaiset tunkeutuvat maahan helpottaen ISIS:in tunkeutumista Eurooppaan ja ne vievät kaikki työtkin ja sitä maustettiin voimakkaan rasistisella mediarummutuksella, ei tarvitse olla nero ymmärtääkseen rasismin, maahanmuuton ja nationalismin kombinaation olleen Brexitin taustalla. He olivat kiinnostuneet nationalismin gloriasta ja Syvän Joen retoriikasta. Brexit oli rasismin, isänmaallisuuden, konservatismin, islamofobian ja ksenofobian voitto, jossa tavoitteena on patriarkaalinen, arvoiltaan perinteinen, etnisesti mahtivalkoinen valtio. Ja tämä meidän on ymmärrettävä ja hyväksyttävä: rasismi on ihmisessä ja nationalistinen eron luominen tarvitsee sitä aina. Ja tässä eron tarinassa totuus on ensimmäinen asia, joka kärsii ja tilalle tulevat tarinat, valheet ja populismi:
Kyllä: paras tarina voitti, faktoista viis! Sama kaiku on askelten meillä Suomessakin. Meillä ovat perussuomalaiset, äänestäjille valehteleminen, takin jatkuva kääntö, linjattomuus, ihmisten kusetus, rasismi ja isänmaallisuuden tympeä eetos. Oikeisto on siis keksinyt, miten oikeuttaa ja vahvistaa omaa rasismiaan, ikävä kyllä. Ja niin kauan kuin me typistämme rasismin rakenteelliseksi ongelmaksi sekä kurjuuden synnyttämäksi ilmiöksi, me emme ikinä tule löytämään uskottavaa strategiaa rasismia vastaan ja niin kauan nationalistinen Syvän Joen nationalismi elää ja voi hyvin. Näille Syvän Joen uudelleen syntyneille Exit Only- miehille edes kurjuus ei ole kurjaa, vaan se on elinehto, sillä siitä he synnyttävät sen vasemmiston energisoiman ja ylläpitämän tarinan kurjuuden oikeuttamasta muukalaisvihasta, jossa 'vieraan' aiheuttaman näennäisen uhan torjunta on oleellinen osa isänmaallista orgiaa. Meillä Suomessa sentään EU:sta jo äänestettiin, mutta sekään ei persuille ja muille fixiteille kelpaa, sillä heidän maailmassa äänestystulos on hyvä vasta silloin, kun se on heille myönteinen. Vasta sen jälkeen 'kansa on puhunut ja pulinat pois'.
Brexitin EU- bluffi
Jos me olisimme sitä mieltä, että maahanmuuttoa on liikaa ja se tuhoaa taloutemme, niin miksi emme vain puhuisi siitä? Miksi tämä puhe vaatii tuekseen ihmisiä arvottavaa sekä ihmisten kohtelua etnisperusteisesti? Miksi se tarvitsee tuekseen vihapuhetta? Miksi emme edes tiedä, paljonko maahanmuuttajia on - ja silti moni väittää heitä olevan liikaa? Rautalankaa: Brexitin ja nyt Suomessa Fixitin perus argumentaatio on virheellistä ja perustuu hyvin paljon väitteisiin, jotka eivät edes pidä paikkaansa. Näissä kummassakin tavoitteessa luotiin ja luodaan valheellista tarinaa oman maan mahdollisuuksien vähenemisestä vaikuttaa oman maan päätöksiin ja tätä voimistetaan rasistisella demagogialla. Silti totuus on, että ero EU:sta ei esimerkiksi palauttaisi kansallista itsemääräämisoikeutta suhteessa kansainväliseen finanssitalouteen. Iso-Britanniassa EU:n pahuutta höystettiin myös puhtailla valheilla lähtien terveydenhuollosta:
· It wasn't the EU that privatised YOUR British Gas.
· It wasn't the EU that privatised YOUR British Telecom.
· It wasn't the EU that sold off YOUR power stations.
· It wasn't the EU that privatised YOUR British Rail.
· It wasn't the EU that privatised YOUR Royal Mail.
· It wasn't the EU that privatised YOUR water industry.
· It wasn't the EU that shut down the UKs coal industry.
· It wasn't the EU that smashed YOUR Trade Unions.
· It wasn't the EU that sold off British Steel.
· It wasn't the EU that depleted Britain's social housing stock.
· It wasn't the EU that underfunded education.
· It wasn't the EU sold the country's gold reserves.
· It wasn't the EU that handed the intrest rate over to the bank of England and then failed to regulate it.
· It wasn't the EU that brought in tuition fees for students.
· It isn't the EU that are privatising YOUR NHS.
· It isn't the EU that are cutting jobs in YOUR armed forces.
· It isn't the EU that has begun privatising YOUR Police forces.
Suomessa on aivan sama tilanne: leikkaukset, joita halutaan tehdä, eivät ole EU:n sanelemia. Ne ovat meidän omien poliitikkojemme tekemiä, ihan itse. Ei siinä sinällään ole mitään ihmeellistä, että EU tekee juuri nyt samanlaista politiikkaa, kun Suomen oma hallitus: arvopohja on sama. Mutta 'isäm maallinen' rajat kiinni- nationalismi haluaa tehdä nämä samat päätökset nyt ihan itse. Sillan alla on kivempaa, kun sinne päätymisen on itse aiheuttanut. Totuus on jälleen jossain ihan muualla:
-"BRITANNIASSA EU:sta lähtemistä on perusteltu muun muassa sillä, että se kasvattaisi maan itsemääräämisvaltaa suhteessa Brysseliin. Norjan malli ei silti ole juurikaan lisännyt valtaa Oslossa, katsovat asiantuntijat.
Pikemminkin päinvastoin.
”Olemme horjuttaneet demokraattisia periaatteita maassamme. Me emme ole päättämässä asioista samalla tapaa kuin suomalaiset tai ruotsalaiset, joilla on käsi ratilla EU:ssa”, Erik Oddvar Eriksen sanoo.
Samaa mieltä on Ulf Sevrdrup, Norjan ulkopoliittisen instituutin johtaja. ”Norjan malli merkitsisi Britannialle periaatteessa sääntöjen pitämistä, mutta päätöksiä tekevistä pöydistä lähtemistä”, hän sanoo.
Tämä on hyvin oleellista: EU ei ole mikään irrallinen, itsenäisiä päätöksiä tekevä instanssi, joka toimii irrallaan jäsenistään. Euroopan läpi tunkemassa populismissa on kyse nationalismista ja rasismista ja halusta tehdä niitä huonoja päätöksiä edelleen ihan itse, ihan yksin. Ei kyse ole mistään muusta. Ja kuten nationalismi aina, vaatii se selvien rajojen luomista eri etnisyyksien ja eri kansanryhmien välillä. Se EI siis ole sattumaa, miksi nykyinen oikeistopopulistinen politiikka on luonteeltaan erottelevaa ja rasistisia stereotypioita ylläpitävää: se on tämän politiikan elinehto ja sen edellytys.
Brexit, arvopohja ja rasismin stereotyyppien voima
Tämä nationalismin luonne sai minut pohtimaan stereotyyppejä myös rasismin ytimessä: sillä mitä muuta rasismi on kuin tämän mekanismin hyväksikäyttöä ja sen vahvistamista tarinoilla? Ja ne stereotyypit vain ilmentävät ja heijastavat yhteiskunnan arvoja sekä rasismin kohdalla jopa poliittisia ambitioita? Eikö ole ymmärrettävää, että mikäli yhteiskunta on esimerkiksi arvoiltaan pelkistetyn oikeistolainen ja ihmisen arvo on pankkitilin suuruudesta sekä ihmisen hyötyarvosta kiinni, niin eikö silloin ole helppoa luoda stereotyyppi 'loisivasta' ja arvojamme tuhoavasta ihmisestä - ja torjua se ja puhua kulttuurin ja yhteiskunnan puolustamisesta?
Ei rasismi selvästikään aina vaadi saati edellytä kurjuutta, rakennetta, valtajärjestelmää saati valtasuhteita syntyäkseen tai ollakseen olemassa, vaan se on myös ja juuri nyt erityisesti pyrkimystä valtaan luomaan niitä valtasuhteita ylläpitämään ja uusintamaan rasistista ajattelua ja rasistisia stereotyyppejä. Rotuoppi on tästä periaatteessa hyvä esimerkki: se on alunperin syntynyt vallitsevan vallan sekä erityisesti keskiluokan pyrkimyksestä legitimoida valtansa perustuen sosiaalisiin sekä etnisiin eroihin ihmisten välillä ja jossa 'valkoinen' oli se mittatikku. Mutta tämäkin on vain yksi manifestaatio rasismista ja vieraan pelosta itsestään ja siksi pitäisi myös muistaa pohtia, mistä tulee ihmiselle tarve luoda hierarkioita ja etnisiä rajoja ympärilleen. Minusta nähdäkseen rasismin mekanismit rasismia poistaakseen, ovat rakenteiden osoitus ja purku välttämättömiä, mutta ymmärtääkseen täysin rasismia ja nationalismia ilmiönä, tulisi mennä vielä syvemmälle: ihmiseen asti.
Valta-aseman, rakenteen saati kurjuuden tarinan ensisijaistaminen unohtavat itse rasismin ja tämä rasismin typistäminen vain veisi vastuuta ihmiseltä itseltään. Ja tämän vuoksi me emme saa ulkoistaa rasismia vain reaktioksi tai rakenteeksi. Siksi uskottava strategia rasismia vastaan lähtee nationalismin purkamisesta osiin ja sen ymmärtämisestä, miten erojen luominen on rasismin luonne. Tämä auttaisi meitä pääsemään sisälle nationalismin dynamiikkaan ja samalla me oppisimme näkemään myös rakenteellisen rasismin taakse ymmärtämällä sen syntymekanismit.Ja rasismin syntymekansimin ytimessä ovat stereotyypit, joilla 'oikeutetaan' seuraavanlainen toiminta:
-"Rasismi on aate tai toiminta, jossa ihmisten rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella perustellaan ihmisten eriarvoista kohtelua eli syrjintää.[1] Rasismiksi voidaan kutsua myös toimintatapoja ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen"- (Wikipedia)
Eikö ole mielenkiintoista, että oikeastaan ne arvot, jotka oikeuttavat ihmisen luokittelun vuohiin ja lampaisiin, ovat samalla myös eriarvoistavan politiikan oikeutus sekä rasistisen stereotyypin oikeutus? Voisiko jopa sanoa, että samat arvot ja niiden suojelu ovat niin eriarvoisuuden kuin rasisminkin takana? Vai miksi rasistiset stereotyypit ovat usein hyvinvoinnissaan pöhöttyneen, konservatiivisen, valkoisen keskiluokan hegemoniaa tukevia uhkatarinoita?
Kun me luomme uhkatarinoita, me luomme sterotyyppejä. Asioiden ja ihmisten stereotyypistäminen ovat myös tapa määrittää itseään ihmisenä ja tapa vetää raja: me emme ole tuollaisia, emmekä halua tuollaisia lähellemme. Kun maailma muuttuu, niin eikö ole ymmärrettävää, miksi stereotyypit vahvistuvat ja ovat tällöin puolustusmekanismi? Ovatko nämä stereotyypit myös niitä, joita heijastaa rakenteellinen rasismi, sillä ihmiset ne siellä rakenteissakin sitä rasismia ylläpitävät ja uusintavat? Miksi samoissa olosuhteissa eläneet ihmiset eivät kaikki muutu rasisteiksi ja miksi toisaalta on rikkaita ja köyhiä rasisteja? Miksi taloudelliseen ahdinkoon reagoidaan rasismilla? Miksi rasismia on ollut aina ja kaikkialla? Miten rakenteellinen rasismi tukee kurjuuden tarinaa? Miten muut rasismin muodot uusintuvat? Voisiko sittenkin olla jokin muu syy, joka selittää rasismin, misogynian sekä taloudellisen epätasa-arvon? Voiko ollakin niin, että nämä eivät olekaan toistensa selittäviä tekijöitä, vaan kaikki seurausta samasta juurisyystä ja niillä onkin sama dynamiikka?
Me emme voi myöskään ummistaa silmiämme siltä, että EU meidän suomalaistenkin antamalla mandaatilla käyttäytyy sikamaisesti esim. tekemällä sopimuksia Turkin kanssa (joka ampuu pakolaisia rajalleen), pohtimalla ihmisten leirityksiä sekä pakottamalla ihmiset epäinhimillisin tapoihin saapua Eurooppaan hakemaan apua ja teeskentelemällä, että nuo päätökset olisi tehty vastoin eurooppalaisten tahtoa. Tämä EU:n dimensio on itseasiassa hyvin, hyvin oleellinen pohdittaessa rasismin dynamiikkaa: Turkin kanssa tehdyn sopimuksen ansiosta meille paljastuu juuri se nykyinen arvomaailma, jossa me kaikki ihmiset emme olekaan tasavertaisia, vaan me olemme määrittyneitä hyödyn mittaristolla: he saavat kuolla, ihmisarvo ei ole jakamaton oikeus, vaan suhteessa johonkin (tässä tapauksessa hyöty/hyödyttömyys).Tämä EU:n toiminta on omiaan ylläpitämään vanhaa jo kolonialismin ajoilta periytyvää ajattelua siitä, miten 'muualta' tulevat ihmiset ovat jotenkin huonompia ja arvoltaan alhaisempia, eikä ihmisten välinen tasavertaisuus olekaan kaikille annettu, vaan se pitää ansaita - ja tämä arvomaailma on omiaan vahvistamaan rasistista ajattelua koko Euroopassa. Kun EU rakentaa muureja ympärilleen, eivät ne muurit ole vain EU:n muureja. Ne muurit ovat myös meidän muurejamme, sillä ne samat muurit näkyvät Euroopan rajoilla, niitä kaivataan lakeina ja kriteereinä rajoillamme ja ne rajat näyttäytyvät arjessamme, sillä ihmisten oikeutettu luokittelu saa vahvistusta Turkin rajalle luodista kuolevasta pakolaisesta ja tällä tavalla ajateltuna on ymmärrettävää, miten sylki lentää tummaihoisen pojan naamalle Suomessa vuonna 2016. Politiikalla on merkitystä ja erityisesti siksi, että se heijastaa eurooppalaisen enemmistön arvoja. Jos ette usko minua, niin käykää katsomassa, miten kuolleista pakolaisista puhutaan niin poliitikkojen suilla kuin netin palstoilla.
Tämä sama ihmisarvorelativismin ilmiö näkyy siinä, että pommin räjähtäessä Bagdadissa, on se uhka länsimaiselle, mutta ei irakilaiselle, vaan maa on hänelle turvallinen. Eivät irakilaiset ole kiinnostavia, sillä maahan on turvallinen, muistattehan? Tämä puhe 'turvallisista maista' on tapa ylläpitää jakoa 'me' vastaan 'he', jakoa meidän arvot vastaan heidän arvot. Tämä ajattelu on syvällä arvojen muokkaamissa asenteissa ja tavassa määrittää maailmaa. Tämä ajattelu paljastaa, miten ihmisten erottelu elää arjessamme, emmekä edes sitä välttämättä huomaa. Tämä ajattelu myös manifestoituu harrastetussa politiikassa, eikä se vaadi kurjuutta lauetakseen, vaan sitä ylläpidetään ja uusinnetaan jatkuvasti ja se on perua kaukaa historiasta: rasismi on yksi tapa ja muoto pitää yllä vanhaa kolonialistista puhetta, jossa muu maailma on vain pelkkä resurssi. Siksi rasismin typistäminen kurjuuden narratiiviin vie huomion epäolennaisuuksiin, eikä pura ilmiötä lainkaan, vaan kritiikki typistyy pelkäksi poliittiseksi elehdinnäksi ja ohipuheeksi, eikä siten toimenpiteitäkään osata kohdistaa oikein.
Oikeasti tässä läpi Euroopan näkyvässä ihmisvihan ilmiössä on ennen kaikkea kyse oikeistolaisen talouspoliitikan sekä konservatismin pyrkimyksestä ylläpitää hegemoniaansa. Rasismi sekä ihmisten eriarvoisuuden kasvu ovat tämän hegemonian puolustamisen seurauksia, eivät toinen toistensa syitä. Tämän puolustamistarinan vuoksi me kuulemme puheita niin kulttuurin tuhosta (sillä islam ja maahanmuutto), me kuulemme tarinoita ihmisistä, jotka jakavat postia vain siksi, että heillä on tumma iho (vaikka ovat yliopistossa väitelleitä tohtoreita), sekä näemme hurraavia ihmisiä, kun ihmisiä hukkuu Välimerellä tai emme välitä, kun pakolaisia ammutaan rajalle tai meitä ei kiinnosta Irakissa kuolevat ihmiset. Ei ole logiikkaa siinä, että kurjistuminen aiheuttaa rasismia, vaan rasismin logiikka syntyy uhan ja puolustamisen narratiivista. Tämä on helppo ymmärtää, kun ajattelee rasismia löytyvän kaikista yhteiskuntaluokista sekä kaikkialta maailmasta. Ja uskokaa tai älkää: EU:n päätökset ovat jäsenvaltioidensa päätöksiä: EU tekee meidän itsemme valtuuttamia päätöksiä ja ne päätökset väistämättä heijastavat jäsenvaltioidensa, Suomi mukaanlukien, arvoja sekä niistä johdettua politiikkaa.
Siihen on siis syynsä, miksi rasismikeskustelua ei saa banalisoida yksinkertaistamalla sitä ja tarjoamalla helppoja ratkaisuja. Yksi tällainen helppo ratkaisu on syyttää rasismista kurjuutta ja kurjistumista. Tämä kurjuuden narratiivi elää ja paljastuu siinä ajatuksessa, jossa rasismi on vain huonosti käyttäytyvien junttien mölinää kaduilla ja nuo ihmiset ovat vain työttömiä ja päihdeongelmaisia ja siksi yhteiskunnan tarjooman puuttellisuus on heidät tekoihinsa ajanut. Joskus kannattaisi kysyä rasismia kokeneilta, kuinka paljon ja minkälaista rasismia he ovat kokeneet. Vastaukset saattavat yllättää. Tuo kurjuustarina on yhtä heikko selittäjä rasismille kuin se on selittäjänä jihadistien radikalisaatiolle Euroopassa.
Siksi rasismikeskustelua ei tule typistää vain keskusteluksi kurjuudesta, sillä johtaa väistämättä siihen, että itse juurisyihin ei kosketa. Kurjuuteen keskittyvä rasismikeskustelu on oikeastaan vain virheelliseen johtopäätökseen perustuvaa keskustelua, jonka tarkoitus on luoda keinotekoinen yhteys rasismin sekä politiikan aiheuttaman kurjistamisen välille ja siten saada ratsastettua poliittisella keppihevosella sillan alle lämmittelemään. Tämä metodi täsmälleen sama kuin rasisteilla heidän jakaessaan päänkatkontavideoita ja liittämällä mukaan Koraanin säkeitä. Kurjuusnarratiivi on sitä samaa maahanmuuttokriitikon epä-älyllistä löyhän korrelaation 'näyttää liittyvän'- argumentaatiota, joka ei perustele, vaan luo yhteyksiä täysin oman uskon tai aatteen määrittelemän etukäteisraamituksen perusteella. Rasismikeskustelua ei tule politisoida tällä tavalla, sillä silloin se ei enää ole rasismikeskustelua, vaan opinkappaleiden tuputusta ja itse rasismin kannalta tämä keskustelu on arvotonta: sillä se mekanismi, jolla kurjuus muuttuu rasismiksi, jäisi kokonaan avaamatta.
Loppusanat: uhkakuva ja tunne
Rasismi vaatii uhkakuvaa ja se uhkakuva on asemastaan epävarman keskiluokan luoma, joka pelkää asemansa ja arvojensa puolesta. Vai miksi luulitte luulevanne puheita 'loisivista muslimeista' tai puheita kulttuuriemme tuhosta ja sodasta? Ei ole sattuma, että rasismi ja misogynia kulkevat käsikädessä: ne ovat puolustusreaktioita muutoksen pelkoon, jonka ytimessä ovat arvot. Mutta eivät nämä uhkakuvat ole köyhän ja kurjan, vaan ennen kaikkea pulskan, uhriutuvan, valkoisen keskiluokan. Siksi köyhyyden ja kurjuuden syyttäminen rasismista saavat keskiluokan vain nauramaan matkallaan pankkiin:
This construction of whiteness as victimhood purposefully makes it difficult to understand how and why public services are in crisis. Rather than migration causing the crisis, the crisis is, in fact, the official policy of the current Conservative government: austerity measures have been the dominant policy response since the 2008 economic crisis. Austerity, however, has not been imposed on Britain by the European Union. Rather, the then Coalition government and the current Conservative government voluntarily adopted this policy of shrinking and privatising the state—with disastrous and uneven effects for particular social groups. In other words, those ‘shy’ 2015 Tory voters have much to answer for in terms of the destruction that austerity has wrought—but this complicity has been erased by the Brexit campaign."-
Rasismissa on kyse sosiaalisen konstruktion luomisesta, yksilöllisestä ja yhteisöllisestä tarinankerronnasta, johon vaikuttavat arvot, kasvatus, tunteet, tarjolla oleva tieto, sosiaalinen- ja perinteinen media, politiikka sekä tarve määritellä ihmisryhmiä. Brexitissä tämä tarinankerronta osoitti voimansa, sillä kun yhteiskunnan epäkohdat eivät poistu äänestämällä EU:ta vastaan, niin rasistisen demagogian voitto paljasti lopullisesti sen, mistä oli kyse: nationalismista, oman kulttuurin pelokkaassa puolustamisesta kuviteltua uhkaa vastaan sekä muukalaiskammosta. Brexitissä me näimme, miten päätöksiä tehdään virheellisen tiedon varassa vain tunteeseen vedoten ja parhaimman pelkotarinan ehdoilla: Brexitissä rasistinen, 'isäm maallinen' demagogia voitti todellisuuden.
Ikävä kyllä.
Mutta toisaalta Brexit oli myös hyvä esimerkki siitä, mitä demokratia toimiakseen vaatii: ihmisten tuntemuksia ei saa unohtaa ja ylenkatsoa. Vaikka kuinka tekisi mieli nauraa rasistien ja vierasta pelkäävien rajoja kiinni kaipaavien typeryydelle, niin jostakin se halu uskoa tarinoita kumpuaa - ja se kannattaa selvittää ja purkaa ne pelot.
Mikä on siis Brexitin oppi? No, älä unohda ketään. Edes niitä, kenelle tekisi mieli nauraa. Muuten demokratia ei oikeasti toimi.
