Rasismi, valkoisen keskiluokan uhkakuvat ja tarinaa turvallisesta maasta #Irak
Kun EU rakentaa muureja ympärilleen, eivät ne muurit ole vain EU:n muureja.
Ne muurit ovat myös meidän muurejamme, sillä ne samat muurit näkyvät Euroopan rajoilla, niitä kaivataan lakeina ja kriteereinä rajoillamme ja ne rajat näyttäytyvät arjessamme, sillä ihmisten oikeutettu luokittelu saa vahvistusta Turkin rajalle luodista kuolevasta pakolaisesta ja tällä tavalla ajateltuna on ymmärrettävää, miten sylki lentää tummaihoisen pojan naamalle Suomessa vuonna 2016.
Me rakennamme muureja omiin arvoihimme, jotta emme joutuisi näkemään olevamme väärässä. Elämme ihmisarvorelativismin aikaa.
Tämä sama ihmisarvorelativismin ilmiö näkyy siinä, että pommin räjähtäessä Bagdadissa, on se uhka länsimaiselle ihmiselle, mutta ei irakilaiselle, sillä maa on hänelle turvallinen. Eivät irakilaiset ole siis kiinnostavia, sillä maahan on turvallinen, muistattehan? Maa, jossa kuolee tuhansia ihmisiä vuosittain terrorissa, josta on yli miljoona ihmistä lähtenyt pakolaisiksi, jota ISIS piinaa ja joka on pohjalla kaikissa mahdollisissa mittauksissa, kun muuttujina ovat turvattomuus ja epävakaus, on siis turvallinen maa. Juuri tämän kaltainen, todellisuudesta piittamaaton 'turvallisien maiden' määrittely on yksi tapa ylläpitää jakoa 'me' vastaan 'he', tapa ylläpitää jakoa 'meidän arvot' vastaan 'heidän arvot'.
Tämä ihmisarvorelativismin ilmiö näkyy silloin, kun ISIS tappaa Turkissa, Bangladeshissa, Saudi-Arabiassa tai Irakissa, ei meitä kiinnosta. Mutta kun ISIS tappaa Ranskassa tai Belgiassa, on kyse terrorismista, uhasta koko elämäntapaamme kohtaan sekä islamin rajattomasta pahuudesta. ISIS, joka tappaa ihmisiä profeettansa haudalla, on tässä tarinassa islamin koko kuva (vaikka se ei edes kunnioita omaksi väittämäänsä uskontoa). Toivottavasti maailma alkaa ymmärtämään, että ISIS ei todellakaan ole islamia, vaan pikemmin islamin uskon kaapuun puettua radikalismia, jonka pääteema on isänmurha, ei itse uskonto.
Ja sitten me sanomme, että onhan se eri asia mennä Bagdadiin turistina kuin asua siellä. Emmekä edes tajua, että juuri tuossa me sanomme, että pommi-isku turistiin osuessaan on vasta pommi-isku, paikalliselle se on vain huonoa tuuria, oma vika, olisi pitänyt tuntea riskit. Mutta maa, jossa pitää pelätä pommia tai kidnappausta, on siis turvallinen maa (paitsi silloin, kun pommi-isku osuu länsimaalaisen kohdalle joko täällä tai vaikka Irakissa). En tajua tätä: miten pommi Bagdadissa valikoi uhrinsa siten, että se on länsimaalaiselle määritelty uhaksi, mutta saman pommin irakilaisille uhreille kyse on vain turvallisen maan tilastollisesta poikkeamasta? Sama räjähdys, kaksi erilaista uhria. Tai no, vain yksi uhri. Se länsimaalainen.
Tämä ajattelu on syvällä arvojen muokkaamissa asenteissa ja tavassa määrittää maailmaa. Tämä ajattelu paljastaa, miten ihmisten erottelu vuohiin ja lampaisiin elää arjessamme, emmekä edes sitä välttämättä huomaa. Tämä ajattelu myös manifestoituu harrastetussa politiikassa, eikä se vaadi kurjuutta lauetakseen, vaan sitä ylläpidetään ja uusinnetaan jatkuvasti ja se on perua kaukaa historiasta: rasismi on yksi tapa ja muoto pitää yllä vanhaa kolonialistista puhetta, jossa muu maailma on vain pelkkä resurssi.
Tässä kontekstissa me emme voi ummistaa silmiämme siltä, että EU meidän suomalaistenkin antamalla mandaatilla käyttäytyy sikamaisesti esim. tekemällä sopimuksia Turkin kanssa (joka ampuu pakolaisia rajalleen), pohtimalla ihmisten leirityksiä sekä pakottamalla ihmiset epäinhimillisin tapoihin saapua Eurooppaan hakemaan apua ja teeskentelemällä, että nuo päätökset olisi tehty vastoin eurooppalaisten tahtoa. Tämä EU:n dimensio on itseasiassa hyvin, hyvin oleellinen pohdittaessa rasismin dynamiikkaa: Turkin kanssa tehdyn sopimuksen ansiosta meille paljastuu juuri se arvomaailma, jossa me kaikki ihmiset emme olekaan tasavertaisia, vaan me olemme määrittyneitä hyödyn mittaristolla: he saavat kuolla, ihmisarvo ei olekaan yhtäkkiä jakamaton oikeus, vaan suhteessa johonkin (tässä tapauksessa hyöty/hyödyttömyys).
Tämä EU:n toiminta on omiaan ylläpitämään vanhaa jo kolonialismin ajoilta periytyvää ajattelua siitä, miten 'muualta' tulevat ihmiset ovat jotenkin huonompia ja arvoltaan alhaisempia, eikä ihmisten välinen tasavertaisuus olekaan kaikille annettu, vaan se pitää erikseen ansaita - ja tämä arvomaailma on omiaan vahvistamaan rasistista ajattelua koko Euroopassa. Politiikalla on merkitystä ja erityisesti siksi, että se heijastaa eurooppalaisen enemmistön arvoja sekä sen pyrkimyksiä ylläpitää hegemoniaansa. Rasismi sekä ihmisten eriarvoisuuden kasvu ovat tämän hegemonian puolustamisen seurauksia, eivät toinen toistensa syitä. Tämän puolustamistarinan vuoksi me kuulemme puheita niin kulttuurin tuhosta (sillä islam ja maahanmuutto), me kuulemme tarinoita ihmisistä, jotka jakavat postia vain siksi, että heillä on tumma iho (vaikka ovat yliopistossa väitelleitä tohtoreita), sekä näemme hurraavia ihmisiä, kun ihmisiä hukkuu Välimerellä tai emme välitä, kun pakolaisia ammutaan rajalle tai meitä ei kiinnosta Irakissa kuolevat ihmiset. Kunhan eivät ole täällä ja kunhan ei mikään heidän (vieras) edustamansa ei näy täällä.
Rasismi vaatii uhkakuvaa ja se uhkakuva on epävarman miehisen keskiluokan luoma, joka pelkää asemansa ja arvojensa puolesta. Vai miksi luulitte luulevanne puheita 'loisivista muslimeista' tai 'suvakkihuorista' tai puheita 'kulttuuriemme tuhosta ja sodasta'? Ei ole siis millään tavalla sattumaa, että rasismi ja misogynia kulkevat käsikädessä: ne ovat puolustusreaktioita muutoksen pelkoon, jonka ytimessä ovat arvot ja niihin perustuva status quo. Mutta eivät nämä uhkakuvat ole köyhän ja kurjan, vaan ennen kaikkea pulskan, uhriutuvan, valkoisen keskiluokan uhkakuvia. Rasismin logiikka syntyy tästä uhan ja puolustamisen narratiivista, jota me luomme ja ylläpidämme tarinoilla ja rakentamalla muureja. Ja meillä etuoikeutetuilla enemmistön edustajilla on vastuu syrjinnän ja vihapuheen kitkemisessä. Me voimme ja meidän pitää muuttaa nuo tarinat ja juuri meidän on avattava ne ja purettava ne muurit. Sillä me olemme ne rakentaneetkin.
Rasismissa on loppujen lopuksi kyse ihmisten eriarvoisuutta hyväksyvän sosiaalisen konstruktion luomisesta, yksilöllisestä ja yhteisöllisestä tarinankerronnasta, johon vaikuttavat arvot, kasvatus, tunteet, tarjolla oleva tieto, sosiaalinen- ja perinteinen media, politiikka sekä tarve määritellä ihmisryhmiä.
Siksi meidän on vedettävä raja. Siksi meidän on katsottava peiliin. Siksi meidän on puhuttava, sillä hiljaisuus auttaa vain sortajaa.
-"We must take sides. Neutrality helps the oppressor, never the victim. Silence encourages the tormentor, never the tormented" - Elie Wiesel
