Ripulihomo, huora ja hautausmaan hiljaisuus #PeliPoikki
Solvaa muslimeita?
No, ei haittaa.
Kutsu meksikolaisia rikollisiksi, jotka pitäisi eristää aidalla?
No, maahanmuuttokritiikkiä.
Kerro, miten voisit tappaa ihmisiä, mutta ketään ei kiinnostaisi?
No, lyyristä raksamiehen puhettahan tuo.
Kerro, miten naisia voi vapaasti kähmiä?
Koko kansakunta pysähtyy.
Se, että naisesta puhuu hyvin epäkunnioittavaan sävyyn, on hyvä syy reagoida. Mutta kontekstissa, jossa kaikki muu puhe on sallittua, paljastaa tuo reagointi tässä Donald Trumpin vaalikampanjassa jotain hyvin oleellista tästä ajasta, jossa elämme.
Sillä siihen on syynsä, miksi ulkomaalaisista, muslimeista, turvapaikanhakijoista, ’meksikaaneista’ ja mistä tahansa kansanryhmästä, joka ei ole valkoisen miehen kansanryhmä, saa puhua aivan mitä sattuu ja aivan mitä haluaa ja näitä puheita kutsutaan epähuomiossa nimillä ’maahanmuuttokritiikki’ sekä ’isänmaallisuus’. Mutta puhupa jotain valkoisen miehen omasta, niin maailma on silloin epäreilu ja se vainoaa valkoista miestä ja kohtelee hänen omaansa rasistisesti. Se, että Donald Trump on vastenmielinen, ei poista sitä vastenmielisyyttä, joka ilmenee tuona valkoisena haurautena, joka ei siedä mitään kritiikkiä itseään kohtaan, eikä siedä edes puhuttavan itsestään ja omastaan.
Donald Trump ilman pahoittelua öykkäröi ja kertoo, miten naisia voi kähmiä ja naisille voi tehdä ihan mitä ihan vaan siksi, että olet kuuluisa. Tätä herra Trump vain vahvistaa sanomalla, miten kyseessä nyt vaan oli sellainen pukuhuonepuhe ja kyllä ne kuitenkin tykkäsivät, eikä hän edes pyytänyt anteeksi itse kourimista, vaan hän pyysi anteeksi sanojaan. Ja sitten kaiken tuon jälkeen herra Trump sujuvasti alkoi puhumaan Bill Clintonista, ISIS:istä sekä siitä, miten ”ISIS on pahempi ja mä pieksen paskat pihalle ISIS:istä!”
Jos Trump kaatuu misogyniaansa, olisi se moraalisesti aivan oikein. Mutta sen kaatumisen taustalla olisi valkoisen miehen kunnia, mutta Trumpin solvaamien vähemmistöjen kunnialla ei olekaan niin väliä: sillä Trumpin kompastukseksi eivät ole muodostumassa hänen puheensa rikollisista ’meksikaaneista’ tai tyhmistä mustista tai raiskaavista muslimeista tai islamin riivaamista terroristeista, sillä nuo ryhmät ovat jotain muuta, ne ovat Vierasta, ulkoistettua, joiden varaan Trump on rakentanut koko vihan ja erottelun kampanjansa. Ja Vierasta saa tässä trumpilaisessa maailmassa solvata, panetella ja mustamaalata. Aivan kuten tekevät myös kotikutoiset isänmaallisuuden eetoksen mölytoosat. Sillä puhupa rumaa valkoisen miehen omasta, valkoisesta naisesta, niin silloin vasta herää valkoinen mies, joka sanoo: ”Minun valkoinen naiseni, minun omaisuuteni, siitä ei puhuta, siihen minä vedän rajan (mutta meksikaanit, ne juopot, muslimit, ne terroristit, niistä voi edelleen puhua solvaten)”.
Kun nainen ei pysy hänelle varatussa lokerossaan, muuttuu hän uhaksi ja ’huoraksi’. Kun nainen ei pysy omassa lokerossaan, lakkaa hänen suojelun tarpeensa ja hän on tuolloin pettänyt valkoisen miehen luottamuksen. Tuo lokerosta pois tuleminen on loukkaus ja siksi nainen on muuttunut ulkopuoliseksi, ’huoraksi’, jota voi solvata samalla tavalla kuin muslimia, ’meksikaania’ tai ketä tahansa isänmaallisen lokeron ulkopuolelle kuuluvaa ihmistä tai ihmisryhmää. Nainen on typistettävissä tässä junttimachoilun läpitunkemassa maailmassa pelkäksi seksuaaliseksi olennoksi, ’huoraksi’, joka meillä Suomessa on isänmaallisen, suomalaisen heteron erityisessä omistuksessa ja siksi nainen, joka ei suostu pysymään tarinassa, on likainen, hän on ’huora’, jotta nainen tajuaisi olla hiljaa ja muistaa paikkansa polvillaan isänmaallisen miehen edessä suu auki nielemässä kaiken.
Se sama ihmisjoukko, joka puhuu naisista ’suvakkihuorina‘, seuraavassa lauseessa sanoo olevansa naisrauhan asialla. Me näemme tässä puheessa yksinkertaisen asian: valkoisen miehen narratiivin ja kunniakulttuurin olemassaolon. Tuo sama kulttuuri on suomalaista raiskauskulttuuria ylläpitävää, sillä se ylläpitää ja uusintaa ajatusta valkoisen naisen tarpeesta tulla suojelluksi valkoisen miehen toimesta. Naisrauhasta puhuminen ja naisen suojelun varjolla tehtävä poliittinen demagogia ihmisryhmiä eristävine pyrkimyksineen, ON puhdasta kunniakulttuuria. Kunniakulttuuri elää ja voi hyvin junttimachoilun patriarkaatissa, jossa ’naisen asia’ on väline miehisen kunnian puolustamiseen. Kun naista puolustetaan tuossa raamissa, itse asiassa ylläpidetään jäykkiä sukupuolirooleja ja ruokitaan misogyniaa. Hyvin yksinkertaista.
Tämä naisen ’huorittelun’ ilmiö tuli mieleeni, kun luin Maria Petterssonin erinomaisen kirjoituksen vihaviesteistä. Tässä yksi maistiainen noista vihaviesteistä, joissa mainittiin myös uudet termit, kuten 'ripulihomo' ja 'yhteistoimintahuora':
Minä huomasin, että sillä on merkitystä, mikä on palautteen saajan sukupuoli. Ja tämä on oireellista, sillä tämä vain alleviivaa nykykeskustelun dynamiikkaa sekä huorittelun logiikkaa. Minä esimerkiksi olen saanut hyvin tasaisesti hyvinkin erityyppistä palautetta verrattuna tyypilliseen naisen samaan ’huora, huora, senkin ruma lesbo’- palautteeseen.
Minä olen saanut palautteena esimerkiksi kuolleen rotan oman poikani nimellä lähetettynä:
Sitten lapseni nimissä tehdyllä FB- profiilin toimesta epäiltiin minun harrastaneen seksiä veljeni kanssa:
Sitten kyynistä mulkkuutta parhaimmillaan ja jälleen oma poikani on otettu tunnelmoinnin keppihevokseksi:
Sitten ihan suoraan pohdintaa siitä, etten taida olla kunnollinen isä lainkaan:
Ja sitten hieman perinteistä machojunttivähättelyä ja vihjailua siitä, että olen käyttänyt hyväkseni asemaani työelämässä:
Ja tässä maistiainen ihan perinteisestä kuolemalla fantasioinnista:
Minulla on ilmeisesti myös pieni penis. No, en minä siihen ota tarkemmin kantaa, mutta vihjeenä kirjoittajalle voisin sanoa, että taidolla on kokoa isompi merkitys, joten voinee olettaa, että tämä kirjoittaja ei juuri naisista tiedä mitään (eikä se sinällään haittaa, sillä ei tarvitsekaan olla samanlainen asiantuntija naisten suhteen kuin minä olen):
Nenääni haluttaisiin vetää uuteen uskoon:
Ja sitten hieman psykedeliaa:
Vaimoni raiskauksen pohtimista sillee hassusti:
Olen sairas ja kirjoitukseni oksettavat:
Sitten ihan old school- lapsipornojuttua. Näitä tuli erityisesti silloin, kun useissa eri netin keskustelupalstoilla puhuttiin siitä, miten olen huono isä ja että lastensuojeluun ollaan oltu yhteydessä:
Hieman lastensuojelua ja alastonkuvia sekä kuohinnan pohdintaa:
Mitäpä näihin palautteisiin voisi sanoa?
Minun saamani palaute on huomattavan paljon ’monipuolisempaa’ kuin vaikka Maria Petterssonin saama palaute, jossa nyt lähinnä toistuu sana ’huora’ mitä runollisimpiin mittoihin muunneltuna.
Näissä palautteista paistaa läpi yksi asia ylitse muiden: naiset ovat ’huoria’ ja miehet ovat niitä, joita hiljennetään voimalla ja väkivallalla. Tämä luolamiehen eetos elää vahvana nykyisessä julkisessa keskustelussa, sillä se on helppoa, vetoaa primitiivisiin tunteisiin ja mikä pahinta: se altistaa muullekin primitiiviselle, kuten väkivalta. Minä en vain ikinä ole ymmärtänyt, miten voima määrittelisi asian todellisen tilan. Voima ei nimittäin ole yksi totuuden kriteeri. Mutta näin niitä asioista koetaan nykyään. Ja ihan hallituksessamme asti.
Emma Kari kirjoitti aiheeseen liittyen viisaasti ja olen hänen kanssaan täysin samoilla linjoilla:
-”Keskeistä on se, ettei oikeasta asioista puhuta. Huomio käännetään muualle. Poliitikot uhriutuvat, haukkuvat ja leimaavat. Sama kehitys on käynnissä Suomessa. Maan ulkoministeri leimaa mielellään erilaisia suomalaisia puhumalla fillarikommunisteista, kiviterapiakommunisteista ja punavuorelaisista punaviinin lipittäjistä. On kuvaavaa, että Venäjän pommittaessa Syyriaa, Suomen ulkoministeri keskittyy haukkumaan oppositiota ”kotiäitivihasta” ja vaatii kotiäideille eläkejärjestelmää. Siis samaa eläkejärjestelmää, joka on ollut olemassa jo 11 vuotta. Mutta faktoista viis, kunhan oikeista asioista ei tarvitse puhua.
Samalla hallituspuolueen kansanedustajat ja työntekijät istuvat vuorotellen oikeudessa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Eli siis puheista tai kirjoituksista, joiden tarkoitus on halventaa, pelotella tai lietsoa väkivaltaista tai syrjivää toimintaa kansanryhmää kohtaan.
Tästä kaikesta on enää hyvin lyhyt matka siihen vihakampanjointiin, jota olemme nähneet Unkarissa ja Britanniassa ja jota nyt todistamme Yhdysvalloissa. Kaikkia näitä kampanjoita on myös Suomessa ihailtu ja kannustettu. Ne repivät kansaa ja nojaavat pelkoihin ja vihaan.
Jotenkin huomaan ikävöiväni sivistystä. Huomaan kaipaavani arvojohtajuutta. Sitä, että ihmiset olisivat ihmisiä toisilleen ja käyttäytyisivät. Sitä, että emme haukkuisi ja leimaisi. Sitä, että politiikassa väiteltäisiin poliittisista kysymyksistä.”-
On kyse yksinkertaisesta ja selkeästä asiasta: asioista ei haluta puhua, sillä se on luolamiehille liian vaikeaa. He elävät pelosta, he elävät erottelusta, he ovat laumaeläimiä, jotka haluavat laittaa rajat kiinni ja vaatia muita taipumaan heidän vaateisiinsa. Kun naiset ovat huoria ja kun persut alkavat vaatimaan ihmisten hiljentämistä vain siksi, että heitä kritisoidaan, luulisi jokaisen tajuavan, mistä on kyse.
Perussuomen aggressio, ilkeyteen ankkuroitu omahyväinen ja itsekäs kaksinaismoralismi, naisviha sekä omien tunteiden ensisijaistaminen argumentteina ja politiikan perusteina ovat täällä. Vihasta on tullut niin hyväksyttyä, että me vain hymistelemme sille, nyökkäilemme sille ymmärtävästi päätämme ja sitten kutsumme itseämme tolkun ihmisiksi. Me pesemme kätemme kollektiivisesti tolkun puheilla ja menemme nukkumaan tyytyväisinä, kun jälleen hiljaa hymistelimme misogynian ja rasismin olemattomaksi ja vihapuheen ymmärsimme vain poliittiseksi, rationaaliseksi, maahanmuuttokriittiseksi kannanotoksi. Emmekä me edellekään uskalla ottaa selkeästi kantaa ja sanoa ääneen, että vihapuhe luo, ylläpitää ja valmistaa meitä sietämään polttopullot, väkivallan, naisvihan ja kasvoille sylkemisen vain 'kannanottoina' ja 'valitettavina, mutta ymmärrettävinä reaktioina maahanmuuttajiin'.
Olemme uponneet ääripäädiskurssiin, jossa ei vedetä rajaa, vaan veltosti siedetään kaikki. Paitsi tietenkin puhe perussuomalaisista on kiellettyä ja siksi jo pelkkä epäisänmaallista puhetta on ehdotettu perussuomalaisten toimesta kategorisesti kiellettäväksi ja oikeistolainen väkivalta on vain ’juurevaa kansanhuumoria’. Ja siksi me sallimme äänen, joka puhuu raiskaavista muslimeista, naisista huorina ja joka voimistuu hiljalleen naisvihaksi ja väkivallaksi, luonnolliseksi vastareaktioksi siihen, että ihminen tuli kylään ja pyysi apua.
Ja se, että me kieltäydymme tätä pahuutta näkemästä, on minusta vain surullista. Jos me olemme hiljaa, kohta me kaikki olemme tosiaan hiljaa. Paitsi ne, joiden mölyn takia lapsipornosyytöksetkin ovat alkaneet tuntumaan kepeältä jutustelulta.
Jos me emme vedä rajaa ja olemme vain hiljaa, olemme keskitiellä matkalla kohti junttifasistien helvettiä. Mutta kivaa oli ja ihanan hiljaista. No, hautausmaalla on yleensä hiljaista.
Suomi kulkee edelleen sormet korvissa. Ei kiitos. Peli poikki. Nyt.
