Ruotsi on raiskaajien pilaama maa - tarinaa maahanmuuttokriitikoiden luomasta bluffista
Ruotsi on raiskaajien pilaama maa.
Ruotsi on menetetty.
Ruotsissa muslimit vain kulkevat zombeina kaduilla meisselit kourissaan valmiina ruuvaamaan vaaleita tyttöjä.
Ruotsi on tragedia.
Ruotsi on maahanmuuton, islamin ja raiskaamisen uuvuttama maa, joka päätyy kehitysmaaksi.
Kuulen niin usein näitä lauseita. Kuulen usein, miten sanotaan:”Katso Ruotsiin. Ruotsin tilanne on hirvittävä”. Ja minä tein työtä käskettyä: minä katsoin Ruotsiin. Ja minä katsoin, miten siellä Ruotsissa raiskataan ja miten siellä ei nainen enää uskalla kadulla kulkea, sillä ’rikastaja tulee ja rikastaja laukaisee’.
Oletteko valmiina sukeltamaan ruotsalaiseen raiskausyhteiskuntaan? Istu rauhallisesti paikallasi, ota hyvä asento, ota kuppi kahvia, rauhoitu, sillä maailmasi ei enää tämän matkan jälkeen ole sama kuin se oli vielä hetki sitten.
Minä katsoin Ruotsiin. Ja minä kauhistuin.
Sillä Ruotsissa tehdään ns. ’virallisten’ tilastojen mukaan enemmän raiskauksia kuin missään muussa Euroopan maassa. Ruotsissa tilastoitujen raiskausten määrä on lähes kolminkertaistunut viimeisen seitsemän vuoden aikana. Esimerkiksi vuonna 2003 poliisille raportoitiin sellaiset 2 200 raiskausta, kun vuonna 2010 tapauksia oli lähes 6 000. Suunta on tyly, tätä ei voi kukaan ihminen kiistää. Enkä kiistä minäkään: lukema on taatusti oikea ja luotettava.
Tuo mainitsemani ’virallinen tilasto’, jossa verrataan raiskaustilastoja kansainvälisesti, on Yhdistyneiden Kansakuntien huume- ja rikosjärjestön (UNODC) koostama tilasto maiden itse heille raportoimista määristä. Näiden tilastojen mukaan vuonna 2012 Ruotsissa raportoitiin 66 raiskausta per 100.000 henkilöä ja tämä oli esimerkiksi kyseisenä vuotena yksiselitteisesti suurin lukema UNODC:in raiskaustilastossa. Jotain mätää on oltava Ruotsinmaalla.
Tai sitten ei.
Sillä maailmassamme on hyvin erilaisia oikeudellisia järjestelmiä, erilaisia rikosten määritelmiä, on terminologian vaihteluita, on eroja kirjaamiskäytännöissä ja tilastointitavoissa ja tämä tekee kaikki kansalliset vertailut raiskaustilastojen suhteen miltei mahdottomiksi ja hedelmättömiksi. Tämä on myös se syy, miksi esimerkiksi UNODC itse varoittaa käyttämästä tilastoimiaan lukuja. On myös huomattava, että monet maat eivät ilmoita raiskaustilastoja lainkaan ja joissakin maissa raportoidaan raiskauksia todella vähän, vaikka tutkimukset osoittavat toisin.
Näin esimerkiksi Intiassa:
Mutta miksi Ruotsin lukemat ovat niin korkeat? Eivät ne ’parane’ sillä, että Intiassa ei raportoida raiskauksia, sillä Ruotsin lukemat ovat sinällään jo hirvittävän rumat.
Ruotsalaisen sosiologin Klara Selinin mukaan tilastot eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että raiskauksia tehtäisiin Ruotsissa enemmän nykyään, vaan ainoastaan sitä, että asenteet ovat muuttuneet. Ruotsissa käydyn julkisen keskustelun ansiosta naiset ovat rohkaistuneet raportoimaan raiskauksista poliisille herkemmin. Ruotsissa pyritään tilastoimaan jokainen tapaus erikseen.
Merkittävin syy Ruotsin ’valtaisille’ lukemille löytyy siis itse asiassa tavasta kirjata raiskaukset: Ruotsin poliisi rekisteröi kaikki seksuaalisen väkivallan tapaukset erikseen, yksittäisinä, ja tämä johtaa korkeaan absoluuttiseen raiskauslukemaan muihin eri tavalla raportoiviin maihin verrattuna:
-"In Sweden there has been this ambition explicitly to record every case of sexual violence separately, to make it visible in the statistics.”-
Ruotsissa on myös verrattain laaja määritelmä raiskauksesta. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti, että Ruotsissa seksuaalirikoksia rekisteröidään raiskauksina enemmän kuin useimmissa muissa maissa. Sitä ei toki kannata unohtaa, että jokainen seksuaalirikos on epämiellyttävä ja rikoksena yksi rumimmista, mutta tilastojen vertailussa tämä erilaiset kriteerit tulee huomioida. Ei se siis ollut sattumaa, että UNODC ei suosittele käyttämään tilastoimiaan lukuja eri maiden vertailussa.
Vuonna 2005 Ruotsi uudisti seksuaalirikoksiin liittyvän lainsäädännön ja teki raiskauksen määritelmästä paljon laajemman, joka johtaa huomattavaan määrään raportoituja tekoja. Tästä syystä kriminologit ovat esittäneet rikosuhritutkimuksen olevan luotettavampi indikaattori osoittamaan raiskauksen yleisyyttä ja tasoa eri maissa kuin pelkät tilastot.
Vuonna 2014 julkaistiin EU:n laajuinen tutkimus naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta. Tässä EU-tutkimuksessa tätä teemaa on lähestytty tiedustelemalla, ovatko vastaajat joutuneet viimeisen vuoden tai 15 vuotta täytettyään seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Ja tässä tutkimuksessa Suomi sekä Ruotsi olivat samoilla sijoilla:
Tämä on eri kriteereistä ja kirjauskäytännöistä johtuen oikeasti ainoa järkevä tapa vertailla raiskausmääriä. Tätä tukee myös se, että raiskausten absoluuttiset määrät ovat kasvussa, niin uhrikokemukset ovat pysyneet samanlaisena vuosien saatossa:
Tutkimusten mukaan siellä on olemassa vahva korrelaatio sukupuolten tasa-arvon sekä seksuaalisen väkivallan paljastamisen välillä. Tämä selittää Suomessa ja Ruotsissa olevan suurempaa valmiutta raportoida myös raiskaukset ihmissuhteissa. Voisi sanoa, että hieman paradoksaalisesti esimerkiksi Ruotsin korkeat lukemat johtuvat osittain siitä, että Ruotsissa on pitkät perinteet sukupuolten tasa-arvoa ajavasta lainsäädännöstä ja Ruotsi on rankattu maailmassa ykköseksi sukupuolten tasa-arvossa, niin se myös tarkoittaa sitä, että ruotsalaiset naiset uskaltavat ilmoittaa joutuneensa seksuaalisen väkivallan uhriksi.
Sukupuolten tasa-arvon (Equality Score) ja seksuaalisen väkivallan välillä on siis ihan selvä korrelaatio:
On todennäköistä, että tulosta selittää osittain aiemmin mainittu 'ilmoitusalttius', mutta myös ns. tiedostamisvaikutus (”awareness effect”, ks. Kangaspunta 2002), jolloin ilmiön tiedostaminen ongelmaksi nostaa myös sitä koskevien havaintojen ja kokemusten ja sitä kautta raportoitujen tapausten määrää. Tämä saattaa selittää senkin, miksi väestön kyselyissä raportoimat väkivallan uhrikokemukset ovat usein korkeampia juuri alhaisen henkirikollisuuden maissa – ja kääntäen.
Kun katsoo tuomittujen määriä eri maissa ja vertaa sitä ilmoitettuihin määriin, tukee se myös tilastojen väitettä siitä, että eri maita ei tulisi verrata tekojen absoluuttisten määrien suhteen lainkaan:
Kuten näkyy, väestöön suhteutettujen ilmoitettujen rikosten määrä on Ruotsissa muihin maihin nähden moninkertainen, mutta tuomittuja rikollisia ei ole Ruotsissa kuitenkaan juuri muista vertailun maista poikkeavia määriä. Erot ilmoitettujen rikosten määrissä ovat siis pitkälti teknisiä ja perustuvat eri kriteereihin sekä yhteiskunnan luonteeseen, kuten jo kirjoitinkin. Sitä ei myöskään kannata unohtaa, että kansainvälisten uhritutkimusten mukaan seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutuneiden osuus haastattelua edeltäneiden 5 vuoden aikana on vertailumaissa kutakuinkin samaa luokkaa.
Oikeastaan voisi sanoa, että koko Euroopalla on oppimista Ruotsista, jossa raiskausten arvioitu ilmoitusprosentti on esimerkiksi Suomea huomattavasti korkeampi ja pienemmätkin jutut käsitellään niiden vaatimalla vakavuudella. Tämä on myös se syy, miksi Ruotsissa jokainen tapaus kirjataan erikseen ja seksuaalirikoksen skaala on laajempi kuin esim. Suomessa. Tämä kertoo siitä, että Ruotsi on sukupuolten tasa-arvon suhteen mallimaa, he haluavat ottaa yhteiskuntana tosissaan kaiken seksuaalisen väärinteon ja meidän tulisi ottaa heistä mallia.
Kun Suomessa raiskaus kiinnostaa vain silloin, kun tekijä on maahanmuuttajataustainen ja muuten raiskauksia toivotaan naisille ihan vain siksi, että ollaan eri mieltä, ei meidän kannata paukutella henkseleitämme. Raiskauskulttuuri sekä epätasa-arvo elävät vielä vahvana Suomessa. Ikävä kyllä.
Ja jotta ei unohtuisi totuus:
-”Poliisin tietoon [Suomessa] tulleissa raiskauksissa ulkomaan kansalainen oli epäiltynä 23 prosentissa selvitetyistä rikoksista vuonna 2013 (16 % vuonna 2012). Tuomioistuinratkaisuihin perustuvassa selvityksessä ei ollut suoraa tietoa tekijöiden kansallisuudesta. Nimien pohjalta selvityksessä arvioitiin, että noin joka neljäs (24 %) tekijöistä oli ulkomaalaistaustaisia. Osuus oli sitä suurempi, mitä törkeämmästä rikoslajista oli kyse.“- (OPTULA)
Kun raiskaajia kaivautuu koloistaan Suomessa alle 500 vuodessa, on aika helppo laskea ulkomaalaistaustaisten osuus kyseisestä rikoksesta. Ja aivan kuten Ruotsissa, ei Suomessakaan ole mitään hirvittävää raiskausbuumia. Kulje siis rauhassa, ihminen, hymyile, naura rasisteille ja nauti elämästä.
Ruotsin kutsuminen ’raiskausyhteiskunnaksi’ maahanmuuton ja pahojen muslimien ansiosta, olikin yllättäen vain halla-aholainen, maahanmuuttokriittinen valhe, ylitulkintaan perustuva bluffi. Eivät ne raiskaajakoneet olleetkaan totta, eivätkä ne ghetotkaan edelleenkään ole syttyneet.
Minä katsoin Ruotsiin ja siksi minä olen hieman kauhuissani.
Olen kauhuissani siksi, että minun on vaikea ymmärtää sitä, miten ihmeessä ihmiset jaksavat uskoa noita tympeää pelkoretoriikkaa viljeleviä ’maahanmuuttokriittisiä’ valehtelijoita.
Minä en usko heitä. Älä sinäkään usko.
..............................................................................................................................................................................
NOTE! Tämä on vanha kirjoitus, jonka siirsin tähän blogiin. AIhe on edelleen ajankohtainen ja siksi aiheesta on hyvä muistuttaa ihmisiä. Tilastojen tulkinta ei aina ole niin suoraviivaista kuin maahanmuuttokriitikot haluavat antaa ymmärtää.
