Sinä elät vieläkin #HannaRuax
Ihminen kuoli tulipalossa.
Mitä tekevät Ilja Janitskin ja hänen oivat ystävänsä?
No, he iloitsevat.
He nauravat.
He solvaavat.
He sanovat, miten tuo kuollut ansaitsi kohtalonsa:
He panettelevat kuollutta. He solvaavat ihmistä, joka ei enää ole täällä:
Ja tämä vain siksi, että kuollut tyttö oli ’yltiösuvakki‘.
Sairasta.
Ilja Janitskin fanittajineen ovat vain surullisia esimerkki siitä, miten todellisuudesta vieraantuneita ihmisiä tässä maailmassa elää ja mitä kroonisessa vihassa ja vainoharhassa eläminen tekee empatiakyvylle. Tuo on niin surullista, että sormeni jähmettyvät näppäimistölle, sanat eivät löydä paikkaansa. Ehkä tuon kyynisen mulkkuuden, tuon kuolleen sielun edessä sanoja ei edes tarvita. Ei sanoja pakko ole tuhlata, väkisin yrittää tuota mustaa pimeyttä kuvata. Ehkä niitä sanoja ei ole vielä edes keksitty.
"Sai ansionsa mukaan".
Ihminen, joka oli yksityisyrittäjä, empaattinen, eikä koskaan tehnyt mitään pahaa kenellekään, vaan piti elämäntehtävänään ilahduttaa muita ihmisiä.
”Yltiösuvakki ansaitsi kuolemansa”.
Osaatteko yhtään veikata, miten nuo samat ihmiset ajattelevat meistä, tavallisista ihmisistä, jotka emme vihaa?
Hyvä Hanna, siellä jossakin, eivät nuo puheet sinun tarinaasi pilaa. Minä tiedän, että sinun elämäsi ja tekosi ovat synnyttäneet hyvää, joka ei ikinä kuole. Minä ja ne kaikki, joihin sinä vaikutit, pidämme sen hyvän elossa ja me siirrämme sen eteenpäin, omaan elämäämme, omille lapsillemme, tähän maahan, tänne me sen juurrutamme.
Ole huoleti, Hanna. Sinä elät vieläkin. Nuo vihaajat eivät tee sitä edes olleessaan elossa.
Ja minä olen nyt hetken hiljaa. Hanna Ruaxin muistolle.
