Valtteri, kuolleet sielut ja käsi ylös virheen merkiksi #rasismi
-”Monia muualta tulleita ihmisiä pelottaa ja kuvottaa tämän päivän Suomessa. Meillä on poliitikkoja, joiden mielestä on tapa profiloitua ja hankkia lisäkannatusta pilkkaamalla muslimilapsia, jotka ovat tulleet palmusunnuntaina virpomaan.
Meillä on suuren suosion saavuttanut hallituspuolue, jonka johtajilla tuntuu olevan toistuvasti ongelmia ottaa selvä pesäero oman puolueen poliitikkojen ihmisarvoa kyseenalaistaviin ja pilkkaaviin sanomisiin ja kirjoittamisiin, vaikka ne tuomittaisiin korkeimmassa oikeudessa asti.
Ja sitten meillä on hallitus, pääministeri ja presidentti, jotka voisivat tahoillaan päättää, että maatamme vaivaa muukin kuin rakenteellinen talousongelma, kestävyysvaje ja vaikeus toteuttaa Euroopan kasvu- ja vakaussopimuksen kirjainta.
Meillä on lyhyessä ajassa räjähtänyt rasismiongelma, jossa rasismiin sairastunut kansanosa on kollektiivisesti päättänyt, että mitkään moraalin, etiikan ja laillisuuden rajat eivät tässä uudessa normaalissa päde. Nyt saa rikkoa rajoja, vaatia rajoja kiinni ja sylkeä vääränväristen lasten päälle.
Yhteiskunnallisia verkkokolumneja kirjoittava kitaristi Mikko Kosonen sai minutblogipostauksellaan havahtumaan siihen, että nyt jos ikinä on poliittisten päättäjien aika ryhtyä harrastamaan arvojohtajuutta.
Tällä rasisminvastaisella viikolla, nyt.
Sitä voivat tehdä presidentti, pääministeri, puolueiden puheenjohtajat ja kaikki muutkin, joita media kuuntelee, joilla on megafoni.
“Missä on Juha Sipilän johtajuus kun äärioikeiston liikehdintä, katupartiointi, rasistinen retoriikka ja naisiin kohdistuva vihapuhe tulisi tuomita ehdoitta? Missä on nyrkki pöytään?” Kosonen kysyi.”-
Näin kirjoittaa meille Pekka Mykkänen. En voisi olla enempää samaa mieltä.
Lukekaa tuo kirjoitus kokonaan. Jokainen. Pohtikaa, miksi rasismiin tulee puuttua ja sen systematiikka avattava ja lopetettava pelkkä ilmiasun kauhistelu. Rasismi on syvällä sanoissa, puheessa, rakenteissa. Silti pintaa ei saa unohtaa, sillä se pinnan taso on juuri se, jossa sylki lentää 'kakanvärisen' lapsen naamalle. Pinnan taso on juuri se, jossa rasismi muuttuu lihaksi ja vereksi, halveksunta sanoiksi ja jossa etnisyys muuttuu oikeudeksi solvata virpomaan tulevaa lasta, sillä lapset eivät saisi virpoa, kun virpominen ei ole muslimien tapa.
Toisaalta: jos olet muslimi, sinun pitäisi ymmärtää elää maassa maan tavalla.
Sitten voit kutsua lasta 'kakan väriseksi', mutta sitä ei saisi kutsua rasismiksi.
Ja Koraanin päälle saa myös ulostaa, sillä se on islamin kritiikkiä, mutta jos poltat Suomen lipun, sinut pitäisi suunnilleen teloittaa (ja tietenkin perseraiskata maahanmuuttokriittisen tradition mukaisesti). Siihen on syynsä, että rasistien ja maahanmuuttokriitikoiden kanssa ei voi keskustella. Ei heidän kanssaan voi keskustella, sillä heidän jutuistaan puuttuvat logiikka, johdonmukaisuus ja ne ovat kaksoisstandardin läpitunkemia. He ovat lähtökohdiltaan jo vioittuneet. Maahanmuuttokriitikon säännöt ovat ihan eri säännöt. Ja ne säännöt ovat järjettömät. Sellaiset, jonka varaan ei rakentaa mitään dialogia.
Maahanmuuttokritiikki on ivaa ja aggressiota. Sen pyrkimys on hiljentää, glorifioida oma pelko validiksi kannanotoksi, muiden hyysättäväksi totuudeksi ja maahanmuuttokriitikoiden halu on pilata yhteiskuntamme, jotta ei tänne vieras tulisi. Maahanmuuttokriitikolle pelko on identiteettiä. Siksi he loukkaantuvat kaikesta kritiikistä, sillä eihän ihmisten pelkoja saa kritisoida, vaan niitä pitää ymmärtää. Mutta kun pelon nostaa argumentiksi, sitä saa ja sitä tulee kritisoida. Tätä eivät rasistit ymmärrä.
Kun aikuiset jankuttavat siitä, onko jokin nyt rasismia ja pohtivat, josko kuitenkin saisi pientä lasta nyt 'kakan väriseksi' kutsua, niin olemme melko syvissä vesissä. Rasismi on nyt ja me aikuiset olemme siitä eniten vastuussa. Kantakaa se vastuu, aikuiset, olkaa ihmisiksi, vedetään se raja. Me emme tarvitse enää hymistelyä. Ei enää ymmärrystä. Ei enää tyhjää lätinää. Meidän pitää kääntää selkämme rasismille, vetää raja. Tekoja, konkretiaa, rajanvetoa.
Kun Presidentin pitää ottaa kantaa siihen, miten me kohtelemme ihmisiä, tietää, että kaikki ei ole ihan kunnossa yhteiskunnassa nimeltä Suomi:
-“Joskus järkyttyy jo heti aamusta. Tänään kävi niin. Valtteri, 11-vuotias poika, kertoi tv:ssä kokemuksistaan. Häntä syrjitään ja nimitellään ihonvärinsä vuoksi, bussikin saattaa jättää poimimatta hänet kyytiin. Tällaista vääryyttä ei saa Suomessa tapahtua. Valtteri antoi rohkean mallin rasismin vastaiselle viikolle!”- (Sauli Niinistö)
Minä sanon nyt ihan suoraan kaksi asiaa:
- Ihminen, joka kutsuu toista ihmistä ulosteen väriseksi, on paha. Etova. Kuollut sielu. Meidän ei tule antaa kuolleille sieluille tilaa ja mahdollisuutta pilata Suomea. Sinä hetkenä, kun Valtteria kutsutaan ulosteen väriseksi, syljetään arvojemme päälle. Jos me emme puolusta arvojamme, niin mikä perkeleen maa tämä Suomi enää on?
- Minusta on kammottavaa, että meidän pitää raahata televisioon pieni poika kertomaan kohtaamastaan rasismista. Meidän ei pitäisi ikinä tehdä niin, sillä kuten Koko Hubara tiivisti:
-”Lapsiin kohdistuva rasistinen väkivalta loppuu, kun lakkaamme puhumasta pelkästään "arjen rasismista" ja fiilistelemään näitä nyyhkytarinoita, jotka ovat meille kaikille rodullistetuille täysin tylppää, jokapäiväistä kipua.
Näiden tarinoiden toistaminen ja toisintaminen ei ole muuttanut Suomea millään tavalla vähemmän rasistiseksi.”-
Pienen lapsen kokemus ei ole sellainen, joka meidän tulisi nähdä, jotta tajuaisimme, miksi rasismi on väärin. Se rasismi on iljettävää, on sen kohteen ikä mikä tahansa. Se rasismi ei muutu paremmaksi, kun kohde muuttuu täysi-ikäiseksi ’iPhonemieheksi’ tai ’loiseksi’.
Me jankutamme merkityksistä ja siitä, miten rasismia ei ole ja että pitää ymmärtää Odinin soturia ja Jussi Halla-ahoa, ’kun ihmisiä oikeasti pelottaa’. Minä sanon: yhdentekevää. Jos ihmisiä pelottaa, niin se ei ole rasismin oikeutus. Jos ihmisiä pelottaa, niistä peloista puhutaan ja niitä pelkoja avataan, mutta rasismi ei kuulu pelkojen purkuun. Se hetki, kun me hyväksymme pelon rasismin argumenttina, me hyväksymme rasismin.
Emmekä me voi, emmekä saa hyväksyä rasismia. Missään muodossa. Me olemme sen velkaa ihmisille, niille, jotka ovat kokeneet sen halveksunnan kivun omassa arjessaan. Me olemme nollatoleranssin velkaa arvoillemme, jotka realisoituvat vasta sinä hetkenä, kun me noudatamme niitä. Ilman tuota realisoitumisen hetkeä arvomme ovat vain tyhjää puhetta, mitätöntä elehdintää vailla konkretiaa.
Me olemme itse vastuussa tästä yhteiskunnasta. Me. Aikuiset. Meistä jokainen.
Ja pienet pojat Valtteria myöten ovat ansainneet aikuiset ihmiset suojaamaan heitä aikuisten pahuudelta ja kuolleiden sielujen puheilta:
-"Aikuiset kiistelevät käsitteistä, kun lapsia haukutaan kakanvärisiksi. Yhteiskunta, politiikka ja media sallivat ivapopulismin ja aggressiivisen rasismin, niin tulos on tämä."- (Tuomas Muraja)
Kun me aikuiset sallimme rasistisen agitaation, me luomme edellytykset sille. Ja kun me sallimme tämän, me teemme kotimaastamme vastenmielisen paikan elää:
-"Tämä maa on käymässä vastenmieliseksi.
Tässä jätkässä on miestä enemmän kuin suurmielenosoituksellissa rajakkeja, mutta ei se saa olla lasten tehtävä olla vahvoja, kun idiootit aikuiset käyttäytyvät kuin täysin vaille kasvatusta jääneet kakarat.
Tästä asiasta vastuu kuuluu meille kaikille. Tämä ei ole vitsi. Tätä ei voi selitellä jonkun kansanliikkeen rosoisuudella tai taideperformanseilla."- (Jussi Korhonen)
Pieni poika paljasti meille, että meillä on vamma. Valtteri osoitti meille sen, että meillä Suomessa on rasismin vamma.
Eikä pienen pojan pitäisi joutua sitä meille kertomaan. Olisiko aika nostaa käsi ylös virheen merkiksi?
Missä luuraa se ensimmäinen nykyisen hallituksen poliitikko, joka nostaisi kätensä pystyyn virheen merkiksi? Onko se oikeasti niin kova paikka myöntää tehneensä karmivia virheitä, joista nyt maksetaan sekä taloudellista että turvallispoliittista hintaa?
Myöntämisen jälkeen yleensä seuraava vaihe on virheiden korjaaminen. Mitä pidempään näitä virheitä yritetään perustella sananvapaudella ja mielipiteenvapaudella tai jollain muulla toteutumattomalla mielikuvitustuotteella, sitä vakavammaksi tilanne ajautuu.
Missä vaiheessa riittää? Kuinka monta Valtteria pitää vielä raahata televisioon, että te koko maailmaan epäluuloisesti suhtautuvat hurskastelevat keskitien kulkijat uskallatte nostaa kätenne pystyyn ja myöntää, ettei tämä kaikkien mielipiteiden sietäminen ja hyväksyminen täällä kaukana pohjolassa nyt ollutkaan kovin loppuun asti mietitty saippuakuplapuhallus?
On pakko myöntää, että eivät asiat nyt mene ihan putkeen:
-”Mietitään tätä vuotta taaksepäin. Me elämme maassa, jossa hallituspuolueen kansanedustajat tukevat rasistisia katupartioita, kuuluvat rasistisiin Facebook-ryhmiin, kutsuvat suomalaisia sotaan monikulttuurisuutta vastaan, järjestävät tilaisuuksia rasistisen äärioikeiston kanssa. Yhtäkään näistä teoista tai puheista ei ole tuomittu muiden hallituspuolueiden toimesta.
Miten poliitikot voivat paheksua ala-asteikäisten rasismia, kun samalla sallivat sen hallituspuolueiden jäsenille?
Ainoa oikea tapa suhtautua rasismiin on nollatoleranssi. Toivottavasti Valtterin rohkeus saa rasismin kanssa flirttailevat poliitikot ymmärtämään sen, että rasismi on syöpä, joka leviää. Sitä ei voi eristää vain hallituspuolueiden jäsenten erityisoikeudeksi.”- (Emma Kari, Vihreät)
Nollatoleranssi. Se on ilman tekoja tyhjä ele.
Mutta Valtteri osoitti meille, miksi nollatoleranssi on ainoa oikea tapa. Virpovat lapset kertovat tätä samaa tarinaa. Heitä on valtavasti ja valttereita on kaikkialla ja jokaisessa ikäryhmässä. Minusta on surullista, että Suomen hallitus ei tee mitään. Sillä hallitus elää juuri siitä rasismista, josta Valtteri väkevästi todistaa. Ilman rasismin hyväksymistä hallituksen laivasta lähtee tulppa ja se uppoaa. Tämän vuoksi me joudumme sietämään rasismia ja sen normalisoimista Perussuomalaisten toimesta.
Tämän vuoksi Valtteria saa kutsua ’ulosteen väriseksi’. Tämän vuoksi Linnea Mynttistä saa kutsua ’pedofiilipuumaksi’. Tämän vuoksi turvapaikanhakijoita voidaan kutsua ’iPhonemiehiksi’. Tämän vuoksi Arman Alizadia voidaan surutta kutsua ’ählyksi’. Tämän vuoksi ’Vihamuki’ on täynnä.
Sillä me sallimme tämän kaiken. Me. Aikuiset. Tolkun ihmiset. Tätä on kuolleiden sielujen poliittinen realismi tänään vuonna 2016.
Käsi ylös virheen merkiksi?
