Vihan isänmaallisuus. Nyt.
Minun on pakko myöntää yksi juttu.
Minä nimittäin liikutun tietyissä hetkissä ja tilanteissa. Eilen liikutuksia tarjosi oma 3- vuotias poikani, joka katsoi taivaalle ja sanoi:”Kato, isi, onpa paljon tähtiä. Onpa maailma iso”.
En minä keksi tästä maailmasta suloisempaa näkyä kuin pieni poika pohtimassa isoa maailmaa ja tähtien valtaisaa, lukematonta määrää.
Mutta minä liikutuin myös, kun televisiossa soi Finlandia. Olen aina liikuttunut siitä, pienestä pojasta lähtien, aina. Se on huikea teos, vahva ja voimakas. Se liikuttaa, koska se muistuttaa minua siitä, missä olen ja missä elän. Minä elän Suomessa ja minä pidän tästä maasta, sen ihmisistä ja asukkaista. Minä elän Suomessa ja minä haluan täällä osallistua ja olla osa yhteiskuntaa, joka tarjoaa meille elämisen edellytykset. Tämä on minun maani, minun kansani, minun paikkani.
Ja minä määrittelen itse suomalaisuuteni, en minä siihen apuja tarvitse. Se hetki, kun joku alkaa määritellä suomalaisuutta puolestani, on suomalaisuus mennyt jo karkuun. Ei sitä voi määritellä, sillä sitä ei ole ja silti se on. Olemme ihmisiä, joita suurinta osaa yhdistää vain se, että satumme asumaan täällä. Kaiken muun me määrittelemme itse. Minä olen päättänyt elää yhteiskuntamme prosesseissa, olen töissä, elän täällä, annan itsestäni yhteisölle, jolle haluan antaa itsestäni teoin, työlläni ja puhein. Ei suomalaisuus ole mikään tarkkarajainen identiteetti, vaan minulle se on päätös antaa itsestäni osa kaikille, eikä elää pelkästään itselleni.
Se, miksi Finlandia liikuttaa, on sen antama muistutus siitä, miten moni muu ihminen on päättänyt antaa itsestään paljon maalle, jonka itsenäisyyttä eilen juhlittiin. Heitä on paljon. Heitä on valtaisa massa. Ei meidän tarvitse kaikkien olla sankareita. Eikä pidäkään olla. Eikä meidän tarvitse edes jakaa samoja arvoja, samoja ajatuksia, samaa kieltä, samaa ihonväriä, samaa uskontoa ollaksemme suomalaisia. Suomalaisuus on sitä, miksi sen itse kukin kokee, sillä mikä perkele kukaan on suomalaisuutta määrittelemään tämän tarkemmin? Ei sellaista oikeutta saati mandaattia ole kenelläkään.
Minulle suomalaisuus ja itsenäisyys merkitsevät sitä, että me kaikki taustoistamme, ominaisuuksistamme tai olosuhteistamme riippumatta voimme elää omaa elämäämme juuri sellaisina kuin me olemme, tapoinemme, arvoinemme, traditioinemme, uskomuksinemme, sukupuolinemme ja seksuaalisine suuntautumisinemme ja tämän yhteiskunnan lakeja noudattaen ja niitä kunnioittaen. Meidän arvomme elävät ja pysyvät olemassa ja läsnä, kun me elämme niitä itse todeksi. Ne eivät muutu todeksi kieltämällä muilta heidän omia arvojaan saati tapojaan.
Tällaisessa maailmassa minä haluan lasteni saavan elää ja tällaisen maailman rakentamiseksi minä yritän tehdä jotakin joka päivä. Siksi on masentavaa lukea jonkun Jussi Halla-ahon marinoita siitä, että kaikki eivät suostu tyytymään siihen suomalaisuuteen, jonka hän määrittelee:
-”Siksi Helsingin Sanomat ei suoraan hyökkää isänmaallisuutta tai itsenäisyyttä vastaan, vaan määrittelee isänmaallisuuden ja itsenäisyyden kansainvälisyydeksi, suvaitsevaisuudeksi, monikulttuurisuudeksi ja muuksi sellaiseksi. Joka ei kannata "kansainvälisyyttä", "suvaitsevaisuutta", monikulttuurisuutta ja muuta sellaista, ei näin ollen ole isänmaallinen vaan tunkkainen nationalisti.
Musta ei kuitenkaan muutu toistolla valkoiseksi. Itsenäisyys ei merkitse suvaitsevaisuutta vaan sitä, että kansakunta voi itse päättää itseään koskevista asioista. Isänmaallisuus ei merkitse multikultia vaan kansakunnan edun huomioimista ja puolustamista.”-
Jussi Halla-ahon tekstissä on yksi perustavaa laatua oleva virhe: hän rinnastaa ’itsenäisyyden’ ja ’suvaitsevaisuuden’ jotenkin toisensa poissulkevina asioina. Ajatus taustalla on toki selkeä: yhdistämällä vihatun asian (suvaitsevaisuus) Halla-aho luo keinotekoisen yhteyden noiden kahden asian välille ikään kuin nollasummapelinä (enemmän suvaitsevaisuutta = vähemmän itsenäisyyttä). Mutta tuo on silkkaa dadaa. Yhtä järkevää olisi sanoa, miten ’itsenäisyys ei merkitse keltaisuutta vaan sitä, että kansakunta voi itse päättää itseään koskevista asioista’. Yhdistelemällä toisistaan riippumattomat asiat, luodaan vain retorista illuusiota ristiriidasta oman agendan vuoksi. Melko surkeaa jopa Jussi Halla-aholta.
Minä en keksi, milloin on Jussi Halla-aholle tai ylipäänsä kenellekään olisi annettu lupa ja mandaatti määritellä se ’oikea suomalaisuus’. Mutta siihen on syynsä, että esimerkiksi vierasta pelkääviä halla-ahoja kutsutaan tunkkaisiksi nationalisteiksi: sillä he ovat sellaisia. He nimittäin edustavat arvoiltaan juuri sitä maailmansotia edeltäneitä etnisyyksiä omiin lokeroihinsa sullovia nationalisteja, jotka rajoja luomalla loivat vain jännitteitä (ja miljoonat ruumiit). Nuo tunkkaiset nationalistit uskottelevat, että määrittelemällä jokin metafyysinen suomalaisuus, joka sementoi olemuksemme ja tahtomme johonkin suurempaan verenperintöön samalla laittamalla rajat kiinni ja vääränlaiset (eli muslimit ja perussuomalaisten rummuttamat ’suvakit’) joko ulos täältä taikka saunan taakse, niin se loisi jotain uutta ja ylevää, jotain kestävää ja jotain parempaa.
Hölynpölyä, sanon minä. Tuo nationalistinen kokeilu tehtiin jo viime vuosisadalla ja sitä on viimeksi kokeiltu Jugoslaviassa, Ruandassa ja ISIS:in lebensraumissa Irakin ja Syyrian alueella ja todistusaineisto on synkkää luettavaa: nationalismi ei toimi. Nationalismi tappaa. Se on tappanut aina ja tulisi tappamaan tulevaisuudessakin. Se on minulle yhä mysteeri, miksi tuo nationalistinen tunnepitoinen vihan ja erottelun vedätys viehättää edelleen ihan älykkäitäkin ihmisiä.
Jussi Halla-aho ja muut tunkkaiset nationalistit saavat puolestani määritellä itselleen oman näköisensä suomalaisuuden, mutta älkää kuvitelko, että sen perusteella teillä on mitään oikeutta rajata ketään suomalaisuuden ulkopuolelle tai vaatia kenenkään toimivan sen määritelmän mukaisesti. Musta ei muutu toistolla valkoiseksi, Jussi Halla-aho EI määritä suomalaisuutta, eikä hän saati kukaan muu sitä omista millään tavalla, vaikka nuo tunkkaiset nationalistit kuinka jankkaisivat ja omisivat suomalaisuuden symboleita. Suomalaisuus on minun omaisuuttani. Se on sinun omaisuuttasi. Se on meidän kaikkien omaisuuttamme. Halu määritellä suomalaisuus on vain halua rajata, poissulkea ja kohdella huonosti niitä ihmisryhmiä, jotka eivät mahdu yhden kielen, yhden kulttuurin ja yhden uskonnon rajaamaan ahtaaseen lokeroon. Jonkun koulukunnan mukaan tuota isänmaallisuutta kutsutaan myös fasismiksi. Siis juuri siksi, jota edusti osaltaan myös 612- kulkue, jossa marssivat myös kansallissosialismista viehättyneet, ihmisiä jo kaduillemme surmanneet isänmaalliset:
-”Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen marssissa oli kyse avoimesta uusnatsismista.
Uusnatsismi on yhtä lähellä isänmaallisuutta kuin minun kroppani on lähellä David Beckhamin kroppaa. Ei mitään järkeä. Ja kuin alleviivatakseen tuota tunkkaista isänmaallisuuttaan ja mitä se tarkoittaa, Suomen Sisu julisti määrittävänsä sen ’oikean suomalaisuuden’:
Jussi Halla-ahon, Suomen Sisun ja uusnatsismin aatteet ja ajatukset kulkevat samoja polkuja. He haluavat kummatkin luoda oman määritelmänsä mukaisesti rajatun, etnisesti selkeän valtion, jossa vieraalla olisi ahdasta. Tai no, vieraalla olisi luoti päässä tai asunto kellarissa, piilossa, alati kaapissa. Aikamoisia velikultia ovat nuo halla-ahot ja muut natsit.
Meidän ei tule unohtaa, että Itsenäisyyspäivänä Helsingissä marssivien isänmaallisten ja muiden väriä tunnustavien natsien tavoite on viedä ihmis- ja perusoikeudet ihmisiltä, jotka eivät mahdu heidän lokeroonsa. Ei meidän tarvitse tässä yhteiskunnassamme hyväksyä selkeitä ja perustavanlaatuisia olevia loukkauksia meitä ja kanssaihmisiämme kohtaan. Ei siihen ole mitään syytä. Emme me voi vain olla hiljaa, kun marssivat nationalistit, isänmaalliset ja natsit pyrkivät määrittelemään itsenäisyyden ja suomalaisuuden merkitykset puolestamme ja tekevät kaikkensa, jotta äärioikeistosta myös Suomessa tulisi uusi normaali. Meidän on edelleen aktiivisesti osoitettava, että ei ole moraalisesti oikein, että äärioikeistolainen liike vapaasti levittää ihmisvihaan ja väkivaltaan pohjautuvaa propagandaansa. Ei se ollut sattumaa, että kun 612-kulkueen piti olla tunnukseton, niin siitä huolimatta ruotsalaisten natsien läsnäolon voimaannuttamien isänmaan sotureiden annettiin kantaa tunnuksiaan, huutaa 'Sieg Heil' ja siten määritellä koko marssi myös Suomen valtion lakkauttamista tavoittelevaksi mainoskampanjaksi. Ja mainoskampanjastahan tuossa kulkueessa oli kyse ja tuotteena valkoinen rotu ja äärioikeiston ylivalta. Yhteisellä asialla olivat kaikki marssijat, Suomea vastaan isänmaallisella bluffilla.
Minä tiedän, että useilla isänmaallisilla lirahtaa nyt housuihin, kun sanon: natsia ei tule taivuttaa muotoon ’isänmaallinen’. Se taivutetaan edelleen muotoon ’n-a-t-s-i’. Myös muoto ’perussuomalainen’ on vakiinnuttanut paikkansa normaalissa puheessa termin ’natsi’ tilalla täysin alkuperäistä vastaavalla merkityksellä. Rasisti on rasisti, natsi on natsi, ei ‘isänmaallinen poliitikko‘ tai ‘perussuomalainen‘ tai ’maahanmuuttokriitikko’ tai ’ristiriitainen persoona’. Asioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä, ilman isänmaallisten ja muiden persujen vaadetta poliittisesta korrektiudesta, sillä tämä nykyinen, hyssyttelevä poliittinen korrektius on vain ensi askel tiellä helvettiin, jossa Timo Soini, Donald Trump, Nigel Farage ja Seppo Lehto tanssivat kännissä ’macarenaa’ ja kähmivät samalla Marine LePeniä vain sillä perusteella, että he voivat samalla, kun Sebastian Tynkkynen paskoo housuihinsa vain saadakseen lisää huomiota.
Tuo poliittinen korrektius paljastuu julkisessa puheessa, jossa mielenosoituksesta puhutaan anarkistisena, kun siinä oli mukana muutama anarkisti, mutta kun toisessa kulkueessa on mukana jo pelkästään satoja ihka oikeita natseja, on kulkue lempeästi ’isänmaallinen’. Tältä kuulostaa maa, joka ei uskalla kutsua natsia natsiksi saati rasistia rasistiksi. Tältä kuulostaa maa, jossa ei oikeasti uskalleta ottaa kantaa ja vetää rajaa.
Tuo poliittinen korrektius näkyy myös siinä, miten esimerkiksi Suomen merkittävimmät lehdet tekivät juttua Linnan juhlien nänneistä, mutta mikään näistä samoista medioista ei kertonut taustoittaen siitä, miten äärioikeiston mainoskulkue oli kasvanut 2000:n ihmisen marssiksi, jossa kulkivat rinta rinnan niin Vastarintaliikkeen natsit, perussuomalaiset poliitikot kuin kansanmurhista puhuvat hevosen kyrvillä performoineet pseudointellektuellitkin. Hymistelkää vain edelleen, tolkun tomppelit, ja sallikaa näiden kulku, niin saadaan lisää normalisointia kaduille kulkeville natseille. Sitten voittekin tolkun nimissä taas kauhistua ja olla niin yllättyneitä koko tolkun ihmisen tekopyhyyden vimmalla, miten näin pääsi käymään ja sitten tolkun Suomen hallitus kertoo, miten maahanmuutto sekä vasemmisto provosoi ja miten juuri nämä ääriliikehdinnät saataisiin kuriin.
Tuo poliittinen korrektius näkyy siinä puheena, jossa asetetaan samanarvoisiksi puheet siitä, miten vain tietyt tavat ja tietyt etniset ominaisuudet ja tietyt tavat elää ja olla ovat hyväksyttyjä ja vastinparina ovat puheet siitä, miten meidän jokaisen tapoja elää ja olla tulisi kunnioittaa. Nuo puheet ovat vastaavia kuin määrittelisi yhtä valideiksi kannanotoiksi kannibalismin ja kannibalismin vastustamisen. Eikä tässä ole mitään järkeä, eikä totuus löydy sieltä välistä.
Minä pelkään, että tuo aktiivinen pyrkimys poliittisen korrektiuteen ohjaa meitä yhteiskuntana yhä jyrkemmäksi, sillä kaiken hyväksyvä kulttuuri ohjautuu kuin automaationa kohti tiukempia rajoja, rajoituksia ja sitä kautta kohti konflikteja. Erotteleva nationalismi pyrkii toistamaan historiaa sanomalla, miten meidän aikamme on pahempi kuin mikään ennen ja miten meidän maailmamme ja identiteettimme ovat luhistumassa, jos emme tee mitään. Ne teot ovat jälleen kerran vaatimuksia saada päättää kaikesta itse ja mikä pahinta: nuo vaatimukset eivät koske pelkästään itseään, vaan tässä erottelevassa nationalismissa halutaan päättää muista ihmisistä, heidän tavoistaan, heidän arvoistaan, heidän tavastaan harrastaa seksiä, heidän tavoistaan puhua, pukeutua ja kohdella muita, jopa siitä, miten ihmiset identifioivat itsensä.
Vihan isänmaallisuus, tuo nykyinen ilmenevä nationalismi, on aktiivista pyrkimystä torjua ja tehdä eroa. Ei ole sattumaa, miten heidän puheissaan toistuvat sanat ’torjunta’, ’puolustus’ ja ’kielto’. Ei se ole sattumaa, että heidän ratkaisunsa liittyvät aina jonkun kieltämiseen, jonkun rajaamiseen vaikka metsäleireille. He puolustavat omaa identiteettiään, jonka he ovat nostaneet koko ajattelunsa keskiöön. He haluavat maailman, joka vastaa heidän ja vain heidän identiteettiänsä, joka rakentuu eroihin ja niiden ylläpitoon. Siihen on syynsä, että he tarttuvat symboleihin ja menneisyyteen, jonka sankaritarinoiden tematiikkaan he perustavat nykyisen identiteettinsä puolustustaistelun. Se ei ole sattumaa, että Jussi Halla-ahon toinen kärkihanke rasismin lisäksi ovat aseet. Aseiden tematiikka on osa vihan isänmaallisuuden puolustamisen tarinaa. Ase pönkittää tunnetta taistelusta, voimasta ja puolustamisesta vierasta vastaan. Mutta kun kamerat sammuvat, sammuu myös symboleiden kunnioitus. Vihan isänmaallisuus haluaa vain luoda kuvastoa pönkittääkseen torjuntaa, mutta ei todellista sisältöä:
Eivät nuo 612- kulkueen ihmiset olleet isänmaallisia. Eivät he kunnioita Suomea. Eivät he kunnioita meitä, tavallisia suomalaisia. Jos he kunnioittaisivat, miksi he antaisivat ruotsalaisten natsien kulkea mukanaan ja miksi he häpäisisivät suomalaisille tärkeitä paikkoja päivänä, joka on meistä monelle vielä tärkeä? Miten he kehtaavat?
Miettikääpä sitä, että esimerkiksi Lähi-Idästä tänne Suomeen tulleiden maahanmuuttajien ihan oma ekstremistiryhmä haluaisi Suomeen Pohjoismaisen Islamistisen Valtion (vrt. PVL) ja tämä järjestö järjestäisi mielenosoituksen Helsingissä ja kutsuisi sinne aateveljiä Ruotsista, niin miten Suomi reagoisi?
Vaatisiko se tätä joukkiota kiellettäväksi?
Vai olisiko Juha Sipilä heti kertomassa, miten on tärkeää keskustella ja Sauli Niinistö alleviivaisi dialogia? Timo Soini plokissaan olisi välittömästi puolustamassa islamisteja ja Olli Immonen A2:n ekstremisti-illassa olisi puolustamassa islamistien sananvapautta ja solvaamassa mielipiteenvapauden kahlitsijoina ja viherpunatotalitaristeina niitä ihmisiä, jotka ’ääriaineksina’ lähtisivät omaan mielenosoitukseensa vastustamaan moista ekstremismiä?
Isänmaallinen ekstremismi nyt vaan sitä parempaa ekstremismiä.
Älkää unohtako, että nationalismi valehtelee aina ja nationalismi pettää aina lupauksensa. Kuten se tekee nytkin. He antavat lupauksen, jota eivät voi pitää. 612 on omalla tavallaan kuin läpileikkaus nykyisen nationalismin petoksesta. Nykyinen nationalismi on kuin perussuomalainen bluffi, joka paljastuu siinä kohdassa, kun lupauksia tulisi realisoida ja toteuttaa. Ottaessaan mukaan ihmisiä, joista osa vastustaa globalisaatiota, osa vastustaa vapaakauppasopimuksia, osa vastustaa EU:ta, osa vastustaa mustaa miestä, osa vastustaa muslimia ja osa vastustaa vain kaikkea inhimillistä ja älykästä, luodaan sellainen cocktail, jossa jokainen uskoo saavansa voiton hetkellä juuri sen omansa, niin siinä sekametelissä loppujen vain tapellaan keskenään. Tässä on nationalismin petoksen ydin: he tarjoavat vain identiteetin, jonka perusteella määritellä oma ryhmänsä ja jonka perusteella torjua vieras, mutta he eivät kerro, miten tehdä sitä pragmaattista politiikkaa ja miten tehdä niitä tekoja, joilla tämä yhteiskunta toimisi mahdollisimman hyvin.
Nationalismi laittaa keskiöön itsensä, nostaa omat halunsa ja pelkonsa keskiöön ja se vaatii muita kunnioittamaan niitä. Ehdoitta. Eikä se suvaitse muita. Nuo petettävät lupaukset eivät liity oman kulttuurin saati yhteiskunnan ylläpitoon saati kehittämiseen, vaan ne liittyvät ensisijaisesti muiden kieltämiseen ja eroon perustuvaan identiteettiin, jota voimistetaan ja koulukiusaajan metodeilla väellä ja voimalla huutamalla: ”Et saa olla olemassa, meitä pelottaa!”.
Mutta minä olen olemassa. Me olemme olemassa. Ja meitä on monta. Ettekä te voi sille mitään. Ja teitä sietääkin pelottaa, sillä minä ja minun kaltaiseni näkevät lävitsenne, paljastavat teidät ja puolustavat maailmaa, jossa me olemme kaikki tasavertaisia ja tasa-arvoisia riippumatta ihonväristä, uskonnosta tai peniksestä tai siitä, ettei sitä penistä boksereiden lahkeista roiku.
Me elämme koko ihmiskunnan historian parasta aikaa miltei kaikilla mahdollisilla mittareilla mitattuna: me elämme pidempään, me sodimme vähemmän, meillä on ensimmäistä kertaa enemmän demokratioita kuin diktatuureja, me emme ole enää edes niin köyhiä. Voisi sanoa, että me ihmiset olemme jotain osanneet tehdä oikein tässä maailmassa. Me osaamme tehdä oikein myös huomenna.
Älkää unohtako tätä, hyvät ihmiset. Ja meidän tulee edelleen tarjota ihan oikeita vaihtoehtoja. Vihan isänmaallisuus ei niitä tarjoa, se rikkoo aina lupauksensa. Meidän tulee muistaa, että tänään globaali on muuttunut myös lokaaliksi (esim. turvapaikanhakijat ja yritysten siirrot halvempiin maihin) ja lokaali on vastaavasti yhä globaalimpaa (päätöksillämme on vaikutusta esimerkiksi ympäristön kohteluun muualla maailmassa). Me elämme aikaa, jolloin nämä asiat nivoutuvat yhä enemmän ja enemmän yhteen ja niiden keskinäisiä suhteita on yhä vaikeampi hahmottaa.
Siksi meidän on yhä enenevissä määrin myös ymmärrettävä niitä tekijöitä, jotka maailmassa vaikuttavat ja miten ne näkyvä ja vaikuttavat meidän tavallisten ihmisten arkeen. Siksi meidän on myös vältettävä liian yksinkertaisia vastauksia, vihan isänmaallisuutta sekä kolmen sanan sutkautuksia ratkaisuina uskomattoman monimutkaisiin haasteisiin.
Meidän tulee edelleen toimia ja olla aktiivisia, jotta me emme antaisi tätä maata pilata. Me tarvitsemme jatkuvaa keskustelua rasismista, vihan isänmaallisuuden bluffista sekä me tarvitsemme näkyvää toimintaa sen osoittamiseksi, että peli on vihelletty poikki. Lopullisesti. Voimakkaan ja selkeän rasisminvastaisesta liikkeestä tekisi loppujen lopuksi yksinkertainen asia: puutumme aina, vaadimme rajanvetoa, joka päivä, joka hetki, emmekä käännä katsettamme muualle. Mitä useampi meistä ihmisistä puuttuu, sitä helpompi yhä useamman ihmisen on tulla mukaan.
Siihen on syynsä, miksi minä tänään katson kolmevuotiaan poikani kanssa taivaalle ja lasken niitä tähtiä. Minä opetan hänelle, että jokainen noista tähdistä loistaa samalla taivaalla. Ja jokainen tähti saa loistaa juuri omalla voimakkuudellaan, omalla tavallaan, omassa paikassaan. Kuten poikani aiemmin sanoi: Kato, isi, onpa paljon tähtiä. Onpa maailma iso”. Ja näin sen pitääkin olla.
Vihan nationalismi tuijottaisi vain omaa tähteään ja vaatisi yksinoikeutta loistaa taivaalla.
Annetaan kaikkien tähtien loistaa. Aina.
